70. Hannu Ruonavaaran haastattelu Turun ylioppilaslehdessä

Turun ylioppilaslehti Tylkkäri 24.05.2021

Teksti: Samuli Tikkanen, Kuvat: Teemu Perhiö

Nuoruudessaan sosiologian professori Hannu Ruonavaara kuului radikaaliin maolaiseen liikkeeseen – ”Meidän piti elää kuten kuviteltiin työläisnuorison elävän”.

Kiina oli 70-luvulla suljettu maa, sieltä saatava tieto puolestaan vähäistä ja tarkoin säänneltyä.

Ulkomaille suunnatussa propagandassa olivat esillä vahva pyrkimys tasa-arvoon, ympäristönsuojelu, kiertotalous, egalitaarisuus ja – tärkeimpänä – kulttuurivallankumous. Ne kaikki kiehtoivat nuorta Hannu Ruonavaaraa. Tietoa Kiinan todellisista oloista ei juuri ollut.

”Kun tavattiin Kiinassa kieltä opiskellut henkilö, joka kertoi Shanghain savusumusta, niin meidän oli vähän vaikea uskoa, että siellä oli semmoista.”

Ruonavaara on tehnyt pitkän uran sosiologian professorina Turun yliopistossa, erityisenä tutkimusaiheenaan asuminen. Harva kuitenkaan tietää, että hän oli nuoruudessaan 1970-luvulla aktiivinen Marxilais-leniniläisissä ryhmissä eli MLR:ssä.

Kulttuurivallankumous tuntui nuorison kapinalta juuttunutta byrokraattista koneistoa ja eliittiä vastaan. Jotta vallankumous toteutuisi, olisi koko kulttuurin uudistuttava!

Ruonavaaraa houkutti myös ihmisen innovatiivisuuteen ja omiin voimiin luottamisen ajatus. Kaikilla teollisuuden aloilla oli tarkoitus toteuttaa yritteliäisyyden kautta suuri harppaus, joka olisi vienyt teollista kehitystä eteenpäin.

”Sehän ei pitänyt ollenkaan paikkaansa. Se oli katastrofi todellisuudessa.”

Esimerkiksi Kampanja neljää tuholaista vastaan hävitti kaikki varpuset Manner-Kiinasta. Seurauksena heinäsirkkakannat kasvoivat ja tuli nälänhätä. Lopulta varpusia päädyttiin ostamaan satojatuhansia Neuvostoliitosta.

Seitsemänkymmentäluvun vasemmistolaisesta liikehdinnästä muistetaan yhä taistolaiset, Suomen kommunistisen puolueen sisäinen oppositio, jota määritti neuvostomielisyys.

Luokkakantaisiksi itseään kutsuneet taistolaiset ovat jääneet populaarikulttuuriin erityisesti poliittisen laululiikkeen, kuten Kom-Teatterin ja Agit-Propin kautta. Liikettä on muisteltu dokumenteissa ja kirjoissa paljon.

Samaa ei voi sanoa MLR:stä, vaikka vuosi sitten ilmestyikin Jouko Aaltosen ohjaama dokumentti Pieni Punainen. Siinä haastatellaan järjestön entisiä jäseniä, kuten Ruonavaaraa, sekä sen karismaattista johtajaa Matti Puolakkaa.

MLR:n pohjana oli ”marxismi-leninismi-Mao Tsetungin ajattelu”, eli kiinalaismielinen kommunismi. Pitkät, ajattelun summaavat litaniat olivat ajan liikkeille tyypillisiä.

Maolaiset keskittyivät ensin sisäpoliittisiin kysymyksiin; vallankumoukseen niin kulttuurin kuin politiikankin saralla. Lopulta liike profiloitui vastustamaan Neuvostoliittoa. Sitä ei Kekkoslovakiassa katsottu hyvällä.

Alkujaan maolaisuus ei kovin ratkaisevasti eronnut taistolaisuudesta, mutta Tshekkoslovakian miehitys vuonna 1968 muutti maolaisten linjan. Neuvostoliiton nähtiin muuttuneen kapitalistiseksi ja sen miehitystoimet ulkomailla olivat sosiali-imperialismia. Kiinan ja Neuvostoliiton välit kiristyivät.

60-70-lukujen radikaalivasemmisto on tapana niputtaa yhteen, mutta todellisuudessa erilaisia liikkeitä oli Euroopassa monia, trotskilaisista maolaisiin. Maolaisten erityisasemasta kieli se, kuinka heitä hyljeksittiin ja pidettiin pettureina niin oikealla kuin vasemmallakin.

Oikeisto piti maolaisia turvallisuusuhkana Suomelle, vasemmisto taas uhkana idänsuhteille, koska maolaiset kritisoivat ahkerasti Neuvostoliittoa, maamme suomettumiskehitystä sekä tietenkin Urho Kekkosta.

Maolaisuus oli haukkumasana, neutraalisti sitä on alettu käyttää vasta lähiaikoina.

Ruonavaara kiinnostui 70-luvun alussa monien muiden nuorten tavoin Kiinasta. Raumalla aktiivisesta Kiina-ystävyysseuratoiminnasta oli luontevaa siirtyä vapaaehtoistöihin maolaisten Kirjakauppa Lokakuuhun. Hiljalleen kiinnostus marxilaiseen ajatteluun heräsi.

70-luvulla mielikuvat kulttuurivallankumouksen ajan Kiinasta olivat aivan eri maata kuin nykyään. Kulttuurivallankumousta käsiteltiin positiivisesti ja Andy Warholkin teki potretin Mao Zedongista marilynien ja muiden amerikkalaisten tähtien rinnalle. Mao oli osa pop-kulttuuria.

Kaupalliset kustantajat julkaisivat Kiina-myönteisiä kirjoja, kuten Edgar Snown Punatähti Kiinan yllä, Jan Myrdalin Raportti kiinalaisesta kylästä ja Tore Zetterholmin Kiinan haaste.

Kirjoista opitut ideaalit saivat Ruonavaarankin innostumaan vuosiksi maolaisesta ajattelusta.

MLR:n ryhmiä oli suurimmissa yliopistokaupungeissa. Toiminta oli monenkirjavaa. Järjestettiin opintopiirejä, ja myytiin lehtiä: uutislehti Lokakuuta ja teoreettisempaa Punakaartia. MLR ei osallistunut muun vasemmiston tavoin vappumarsseille, mutta jakoi lehtisiään tapahtumissa.

Lehtien levikin kannalta paras myyntipaikka oli viinakauppojen läheisyydessä, useimmiten Kristiinankadulla ja Hovioikeudenkadulla sijainneiden Alkojen edessä. Flaijereita levitettiin muun muassa Ylioppilaskylässä työntämällä niitä postiluukuista.

Viinan ja työväenaatteen yhteys oli pohjoismaissa vakaalla pohjalla. Joko oltiin raivoraittiita tai sitten liberaaleja viinan suhteen.

”Ruotsissa onkin ruotsalaisista vasemmistoryhmistä kertova kirja Utanför systemet.”

Valtion viinakaupan, Systembolagetin, ulkopuolella vastustettiin systeemiä.

Jossain vaiheessa liikkeen valtasi suuri kulttuuri-innostus, jossa erityisesti suomalaisen taiteen kultakausi oli keskeisessä asemassa: ”Kuunneltiin Sibeliusta ja luettiin Eino Leinoa. Loirin tunnetuksi tekemien Leino-laulujen säveltäjä oli maolaisen liikkeen liepeillä mukana ja esitti niitä omaan karheaan tyyliinsä meidän valtakunnallisissa illanvietoissa.”

M. A. Numminen totesikin kerran, että maolaisilla on vasemmiston parhaat bileet. Ruonavaara muistaa, että bileitä järjestettiin paljon.

Maolaiset erosivat muusta vasemmistosta myös omaksuttuaan niin sanotun ”pämppälinjan”, jonka myötä ryypiskelystä tuli hyväksytympää. Siihen aikaan hyvä kommunisti pysyi kaukana päihteistä.

”Meidän piti elää kuten kuviteltiin työläisnuorison elävän. Eli alkoholia käytettiin ja myytiin näissä tilaisuuksissa ja bileissä ihan reippaasti. Rokkia soiteltiin, kuunneltiin ja tanssittiin. Aina oli joku (aatteellinen) alustus, joku kuvaelma tai sketsi tai jotain muuta sellaista.”

Äänilevyjäkin julkaistiin, yksi perinteinen työväenmusiikkilevy ja myöhemmin rokkia.

Kaiken tämän harmittoman toiminnan myötä tuntuu oudolta, että maolaisuuteen totta totisesti kuului myös ajatus aseellisesta vallankumouksesta. Ruonavaaran mukaan tähän viittaavaa toimintaa ei organisoitu.

”Tietysti kun mä oon siviilipalvelusmies niin olihan se aika hankala ajatus minulle. Suoritin toki sen (siviilipalveluksen) vasta liikkeestä lähdettyäni. Mä tavallaan siedin oman asennoitumisen ja liikkeen opinkappaleen ristiriidan, koska vaikutti siltä, että ihan lähiaikoina näitä yhteiskunnallisia mullistuksia ei tuu tapahtumaan.”

Vaikka aktiivisia maolaisia oli arviolta vain muutama sata, liikkeeseen oli ilmeisesti soluttautunut tiedustelijoita Suposta, KGB:stä sekä SKP:stä. Jälkiviisaasti MLR:ää on luonnehdittu paljon kesymmäksi kuin mitä sen pelättiin olevan.

Miten maolaisia edes oli olemassa 70-luvun suomettuneessa ilmapiirissä?

Kiinalaismielinen kommunismi nosti päätään muualla Euroopassa ja teollistuneessa maailmassa erityisesti nuorten keskuudessa. Norjassa liike oli suuri ja Ruotsissa se oli edennyt puolueeksi. Yhdysvalloissa sitä teki tunnetuksi Black Panthers-liike.

Suomessa toiminta jäi muutamaan sataan aktivistiin. Jaettu raja Neuvostoliiton kanssa saattoi vaikuttaa.

”Suomalainen vasemmisto oli niin neuvostomielistä, että kriittisellä ajattelutavalla ei ollut kaikupohjaa. Toinen tekijä voi olla, että Kiinassahan oli tällainen vahva henkilöpalvonta, mistä suomalaiset eivät ehkä pidä. Eivätkä sitä suomalaiset maolaisetkaan ostaneet ihan täysin vaan katsottiin, että se on tällainen kiinalaisen kulttuurin erityispiirre”, Ruonavaara arvioi.

Syy miksi toimintaa oli Turussa, selittyy Ruonavaaran mukaan asumistiheydellä. Turku on keskisuuri kaupunki, jossa samanhenkisiä löytyy marginaalisen aatteen ympärille enemmän kuin pienellä paikkakunnalla.

”Se on yksi sosiologinen lainalaisuus tai teoria, että mitä suurempi yhdyskunta niin sitä suurempi todennäköisyys sille, että sieltä löytyy tällaista nonkonformistista kulttuuria.”

Viime vuosina Ruonavaarakin on huomannut Turussa erilaisia maolaisuuteen viittaavia iskulauseita, joita on maalattu esimerkiksi Teatterisillalle ja Nummenmäen alikulkusilloille. Käytetty terminologia ei viittaa siihen, että tekijä tuntisi vanhaa MLR-liikettä.

”Vaikuttaa, että tämä on joku yksittäinen henkilö, joka vallankumousromanttisuuspäissään kirjoittelee tällaisia juttuja!”

Ruonavaaran oma asema liikkeessä alkoi epäilyttää 70-luvun loppupuolella. Johtaja Matti Puolakka oli suostutellut liikkeen perustamaan kommuunin Laukaalle. Siellä oli tarkoitus elää luonnonmukaisesti, viljellä ja pitää karjaa. Lopputulos oli katastrofi.

”Perunat mätänivät maahan.”

Ruonavaara alkoi aistia liikkeessä lahkolaisia piirteitä. Esiintyi mielipideterroria: mitättömästäkin toisinajattelusta saattoi joutua silmätikuksi ja tunnustamaan erilaisia virheitä persoonassa ja elämänasenteessa. Tunnelma oli painostava.

”Jos joku tulee osoitetuksi väärinajattelijaksi, niin siihen pitää katkaista suhteet. Sehän on hyvin tyypillistä lahkolaisuutta. Siinä näyttäytyi liikkeen moraalisesti väärä luonne.”

Samaan aikaan liikkeen sisäisten ongelmien kanssa luottamus Kiinaan alkoi murentua. Kiina oli lähtenyt Neuvostoliiton perässä sosiali-imperialismin tielle tukemalla Kambodzan hirmutekoja ja myöhemmin menemällä sotaan Vietnamia vastaan.

Niinpä Ruonavaara irtaantui liikkeestä ja palasi opiskeluidensa pariin – sekä tekemään selontekoa marxilaisen ajattelun kanssa.

”Ehkä mä olin koko ajan enemmän ollut kiinnostunut tästä teoreettisesta puolesta.”

Itse liike hajosi sisäisiin ristiriitoihin vuonna 1979 ja sen kritisoitu johtaja Puolakka synnytti uuden, marxilaisuutta ”haastavan” Vaihtoehtoliike Idun.

Ruonavaaralle Marx ei jäänyt erityiseen asemaan, vaan laskeutui yhdeksi sosiologian klassikoista. Toiseksi itselleen tärkeäksi teoreetikoksi hän mainitsee Max Weberin, jota on muuten raflaavasti sanottu porvariston Marxiksi.

Yhteiskuntatieteet ovat imaisseet marxilaisia ajatuksia olematta kuitenkaan marxilaisia. Ruonavaara pitää Marxin relationistista yhteiskuntakäsitystä ja tuotantosuhteiden analyysiä yhä arvokkaana.

”Marx puhui feodaalisesta, kapitalistisesta ja sosialistisesta yhteiskunnasta, tänä päivänä puolestaan puhutaan tietoyhteiskunnasta ja jälkiteollisesta yhteiskunnasta.”

Ajatus on sama, tuotantotapa määrittää yhteiskuntaa.

Nykyään Ruonavaara kammoaa kaikkea lahkolaisuuteen viittaavaa. MLR:n jälkeen hän on edelleen osallistunut yhteiskunnallisiin liikkeisiin, kuten Puolasolidaarisuuteen.

”Mä oon omalle jälkikasvulle sanonut, että kuumapäiden kelkkaan ei lähdetä. Mä olen tullut tuon edesmenneen Erik Allardtin linjoille, että tätä yhteiskuntaa pitää muuttaa vähittäisesti, se on toimivampi tapa kuin yrittää kertarysäyksellä saada aikaan muutoksia.”

Kuvatekstit:

Opiskelijana Hannu Ruonavaaran oli vaikea uskoa kertomuksia Shanghain savusumusta. Kiinan propaganda oli tepsinyt.

Maolaisten kirjakauppa Lokakuun Turun toimipiste sijaitsi Läntisellä pitkälläkadulla.

Erottuaan liikkeestä Ruonavaara palasi opintojensa pariin. Pian hän alkoi käymään marxilaista ajattelua yhä kriittisemmin läpi.

Turun ylioppilaslehti Tylkkäri 24.05.2021

Säntillisesti muisteja-palstalle kirjasi Raimo Laakia 18.11.2021