Dramaattisina ja kohtalokkaina vuosina 1980-1981 Matti Puolakka puhui Solidarnoscin tukemisesta ja monet ”entiset maolaiset” (retoriikan mukaanhan tuolloin ei enää ollut maolaisia vaan itulaisia) antoivat työpanoksensa asian hyväksi. Minun vetämässäni Puola-Solidaarisuus ry:ssä, joka näkyvää tukitoimintaa tuolloin teki, oli mukana sekä niitä maolaisia, jotka edelleen kannattivat Puolakkaa, että niitä, jotka jo epäilivät häntä revisionistiksi. Tietysti toiminnassa oli mukana myös aktivisteja, jotka eivät olleet kuulleetkaan maolaisuudesta.
Toimitin vuonna 2005 (25-vuotisjuhlan vuoksi) kirjan ”Solidarnoscin nousu tuhosi imperiumin. Suomalaisen tukiliikkeen pieni historia” Gummerus kirjapaino 2005. Siinä mainitaan Matti Puolakka vähäisesti. Hän ei osallistunut käytännön työhön, talkoisiin, lentolehtisten jakoon, mielenosoituksiin, yleisötilaisuuksien järkkäämiseen, lobbaamiseen tai diplomatiaan. On epäselvää, miksi hän ei osallistunut.
Kirjassa on pieni muistelus marraskuulta 1981 Ulkoministeriön mustalistakohun alkutahtien hetkeltä:
”Kesken selvittelyn marraskuun puolivälissä illalla puhelin soi. Entinen maolaisjohtaja Matti Puolakka pyytää minua tulemaan – puolen tunnin varoitusajalla – juttelemaan hänen asuntoonsa Nordenskiöldinkadulle. Pyyntö on aivan poikkeuksellinen.
Otan mustalistakopion reppuuni. Puolakka on yksin ja käyttäytyy lievän hermostuneesti. Kun hän juttelussaan ei tunnu pääsevän mihinkään asiaan, esittelen hänelle mustalistan, kerron vieväni sen eduskuntaan ja maalailen, millainen kohu siitä syntyykään. Puolakka tuohtuu. ”Eivät kansanedustajat uskalla.” ”Ei siitä tule mitään.” Intän, että ainakin Ilkka-Christian Björklund uskaltaa. ”Ei, ei.”
Olen viipynyt vain puolisen tuntia ja teen lähtöä, koska juttelussa ei ole järkeä ja tunnelma on kummallinen. Minua hämmentää, että hän pyytää aivan poikkeuksellisesti kylään, mutta hänellä ei olekaan mitään omaa asiaa kerrottavaksi. Ovella hän vielä psykologisoi. ”Ymmärrän kyllä, että Sinua kiukuttavat agentit ja mustalistat, mutta ne kuuluvat kapitalismiin, ei sellaisista kannata loukkaantua.”
Rapussa ajattelen, että onpa tyhmä juttu. Eihän kyse ole psykologisista tapahtumista minun korvieni välissä, vaan siitä, että repussani on yksi Suomen sodanjälkeisen poliittisen historian mielenkiintoisimmista papereista.” (sivut 72-73).
Kirjasi Raimo Laakia 13.7.2021