Joku taas varastamassa ajatuksiani!
Kun löysin Timo Vainion kirjoituksen (dokumentti 19 syksyltä 1993), koin dejavun. Tämän olen kuullut ennenkin, toisen kertomana, toisesta puolakkalaisesta.
Vainio kirjoittaa:
”1985 Raimo Laakia tiesi, että Matin silloin jo hyvin kehittyneillä ajatuksilla hieman modifioidussa muodossa saisi Suomessa kovan maineen ja että muutaman vuoden kuluttua maailmallakin. Hän aikoi kirjoittaa ne omissa nimissään… Se olisi ollut kulttuurihistorian yksi suurimpia varkauksia. Tuon kielsimme ja siitä lähtien Raimo Laakian elämän pääpyrkimyksenä on ollut tuhota Matti Puolakka ja Iris Keinänen. Sekä siinä ohessa ja sen jälkeen saada tuosta mullistavasta teoriasta mahdollisimman paljon omiin nimiinsä.”
Sitten Vainio kertoo ajatusmallistaan Milos Formanin Amadeuksesta, joka tuli teattereihin 1984 ja palkittiin Suomessa parhaana ulkomaisena elokuvana Kaivohuoneen gaalassa toukokuussa 1985.
1980-luvun puolivälissä, olisiko ollut juuri filmin ilmestymisen jälkeen, Matti Puolakka alkoi ajaa siskoaan pois liikkeestä. Pia Länsman kertoi tuolloin uskonsa mukaisena totuutena, että sisko koetti kasvattaa poikaystävästään Eero Haapasesta Matin filosofisen kilpailijan, ”paremman Matin”. Sanottiin, että ”sisko on seonnut”.
Sisko jäi pois liikkeestä ja loi uran taiteilijana.
Myös Eero Haapanen jättäytyi pois, valmistui yliopistolta Habermasin filosofiasta tehdyllä lopputyöllään, loi myöhemmin Kuusiluodon yhteisön ja kirjoittaa nyt kirjoja paikallishistoriasta.
Milos Forman on suuri elokuvallinen velho kun pystyy lykkäämään liikkeelle tällaisia tapahtumasarjoja!
Kokemuksesta arvelen, että ihmeellinen ajatus ajatusten varastamisesta on syntynyt tähän tapaan: elokuvan jälkeen jossakin monologissaan Matti on puhunut unenomaisen näyn ja tomerasti tieteellisinä itseään pitävät kannattajat ovat rientäneet monistamaan sitä; ja niin sitkeästi että se esiintyy vielä 31 vuoden päästäkin muun muassa dokumenteissa 2 ja 34.
Mutta ollakseen tarpeeksi vastaanottavainen Formanin vaikutukselle ihmisyksilö tarvinnee kuitenkin erityisen aivomaailman, erityisen ajatus-, kokemus- ja tunnehorisontin. Sisältyykö se koulukaverin muistoon:
Aku Alanen kertoi, että Matille oli aina tärkeää olla oikeammassa kuin muut. (Aku kertoi tämän 1990-luvulla, jolloin taistolaisuus ja maolaisuus olivat kummatkin jo kuihtuneet. Aku itse kuului nuortaistolaisten ”radanvarren ryhmän” perustajajohtajiin.)
Ja tulleeseen joogaharrastajan kertomukseen:
”Viitisen vuotta sitten kävin vuoden verran xx:n vetämällä Chi Kung-kurssilla Valimon suunnalla. Markitsimme aina ruksin listaan, kun olimme tunnilla. Loppukaudesta katseeni kiinnittyi nimeen, jonka kohdalla ei ollut yhtään merkintää. Nimi oli Matti Puolakka. Koska minulla ei ole käsitystä henkilön ulkonäöstä, en tiedä, olimmeko samalla kurssilla. Joka tapauksessa tämä mies tuli, silloin kun tuli, aina pikkasen myöhässä ja useamman kerran koitti ottaa tiedoillaan otteen ohjaajastamme. Olisi mieli tehnyt sanoa, että ”tule ajoissa, keskity tekemiseen äläkä muiden tekemien harjoitusten häiritsemiseen esiintymishalukkuudellasi”. Mies jäi siis minulle arvoitukseksi.”
Oman kokemukseni mukaan Puolakalla on erikoisen vahva toisiinsa koplautunut oikeassa olemisen ja kunnian eetos ja niistä johtuvat usein pikaiset käyttäytymistavat. Tosiasiallista käytäntöä tarkasteltaessa ristiriita on suuri: on epäonnistuminen toisensa jälkeen (dokumentti 32) ja ihmeellisiä henkilösuhteita kannattajiin ja kiinnostuneisiin (esimerkiksi dokumentit 6, 14 ja 35). Jollain lailla tästä eetoksesta seuraa, että kakkosjohtajille ja lähipiirille käy huonosti. Puolakan oma pelko ”ajatustensa varastamisesta” on aika hyvä osakiteytys ongelmasta.
Voi yksinkertaisesti vain olla niin, että on ylivoimaisen vaikeaa yhtä aikaa omata loistava ajatus ihmiskunnan pelastukseksi, levittää se laajalti yleisön tietoisuuteen ja samalla pelätä jonkun ”varastavan” sen.
Mutta kyllä kuka tahansa muu, jolla olisi hieno idea ja hyvä ajatus ihmiskunnan kulun kääntämiseksi myönteisille raiteille, julkaisisi kirjoja, kirjoittaisi artikkeleita, työntäisi ajatuksiaan yli-innokkaastikin kaikista tuuteista julkisuuteen. Ja jos joku niitä omaksuisi eli puolakkalaisittain ”varastaisi”, sen parempi.
Jos nimittäin ajatus olisi oikeasti olemassa ja ajattelija oikeasti huolissaan maailmasta.
Raimo Laakia 1.10.2018