Kiinan kulttuurivallankumous käynnistyi lähes päivälleen 30 vuotta sitten. Maon vallankumoukselliset opit saivat laajaa kannatusta myös nuoren eurooppalaisen uusvasemmiston piirissä.
Suomeenkin syntyi 60-luvun lopulla maolainen liike. Sen tarina on värikäs, traaginen ja miltei tuntematon.
Pieni maolaisryhmä sai vastaansa erityisesti vahvat taistolaiset, joille kiinalaismielisten kommunistien harjoittama Neuvostoliitto-kritiikki oli kauhistus. Maolaiset leimattiin äärioikeiston ja CIA:n agenteiksi.
SIVUT 25 ja 27.
Pitkä marssi Maosta Mattiin
Joukko Suomen maolaisia on pysynyt yhdessä vuosikymmenet; nyt he vannovat johtajansa Matti Puolakan nimeen.
Teksti: Simopekka Virkkula
Kuvat: Hannu Teriö
Maolaisuus on Suomen lähihistorian tuntemattomin poliittinen liike. Värikäs, eksoottinen, hulvaton. 70-luvun radikaalipolvi muistaa vieläkin maolaisten bileet ja ainutlaatuisen pämppälinjan, pyrkimyksen löytää viinasta vapaus ja ajatuksen kirkkaus.
Maolaisuuden tarinaan mahtuu kiihkeää idealismia ja ylevää uhrimieltä. Liikkeelle on saatettu antaa paitsi parhaat vuodet myös perintöomaisuus.
Mutta Suomen maolaisuuden historia on myös jotakin aivan muuta. Se on kolmenkymmenen vuoden traaginen sarja pettymyksiä, ristiriitoja ja ahdistusta. Myös vainoa, parjausta ja järkkyneitä mieliä.
Miksi Suomen maolaisuudesta tiedetään niin vähän? Liikkeen ympärille on vuosien mittaan kasattu tukevista tiilistä hiljaisuuden muuri. Moni aatteesta luopunut haluaa yksinkertaisesti vaieta ja unohtaa. Jotkut tahtovat avautua kunhan nimi pysyy poissa julkisuudesta.
Ryhtyminen maolaiseksi 70-luvun Suomessa merkitsi yksinäisyyttä ja eristystä. Neuvostoliiton arvostelemiseen omistautunut järjestö sai niskaansa koko silloisen yhteiskunnan – suojelupoliisista taistolaisiin.
”Paineet olivat hirvittävät. Meillä ei ollut mitään turvaa”, muuan ex-maolainen tilittää.
Painetta ei kuitenkaan syntynyt ainoastaan ulkomaailmasta. Moni liikkeestä eronnut tai erotettu puhuu mielipideterrorista ja noitavainoista ryhmän sisällä. Katkeroituneiden syyttävä sormi osoittaa yhtä miestä – Matti Puolakkaa.
Suomen maolaisuuden historiassa Puolakka on murskaavan ylivertainen hahmo, monia mullistuksia ja umpikujia kokeneen liikkeen punainen lanka.
Kun puhdas maolaisuus oli 70-luvun lopussa kulkenut tiensä päähän, Puolakka alkoi luoda uutta maailmankatsomusta, kaikenkattavaa filosofista järjestelmää – puolakkalaisuutta.
Uskolliset seurasivat mukana ”totuudellisinta ajattelua, mitä kuvitella saattaa”.
Julkisuudelta piilossa pysyvä Puolakka on nyky-Suomen merkillisimpiä hahmoja. Uskollistensa keskuudessa hän on suuri ajattelija, kirjailija ja filosofi, jonka nerokkuudella on merkitys koko ihmiskunnalle.
”Uskomatonta henkilöpalvontaa. Kuin Maolla tai Kim Il-Sungilla”, liikkeestä lähteneet väittävät.
Suomi, pyydä meiltä anteeksi!
Maolaisen liikkeen viimeiset perilliset vaativat hyvitystä: salaperäisen johtajan Matti Puolakan arvo on tunnustettava.
”On turha väittää, että me olisimme Matti Puolakan aivopestyjä lampaita. Me vain kunnioitamme häntä”, pitkähiuksinen nelikymppinen mies puuskahtaa.
Matti Puolakka.
Useimmille suomalaisille nimi ei sano yhtään mitään.
Jokunen 70-luvun radikaali muistaa Puolakan Suomen maolaisuuden sieluna, miehenä, joka Maon kuoltua alkoi kehitellä omaa filosofiaansa ja katosi viimein uskollistensa kanssa ties minne.
Löytyy joku, joka osaa kuvailla miehen ulkonäön. Lyhyehkö, partainen, näyttää marxilaiselta ajattelijalta.
Luonnettakin määritellään. Karismaattinen. Kiihkeä. Särmikäs.
Kerrotaan huhuja vaikeista kotioloista. Tulipalopunaisesta suvusta, tädistä joka oli Mirjam Vire-Tuominen. Ja isästä, joka oli sodan jälkeen kommunistisen Valpon arkistopäällikkö, sittemmin Skp:n sisäisen vakoilun ekspertti. Mies jonka elämä oli yhtä salaisuutta.
Pitkähiuksinen nelikymppinen tietää enemmän. Hän, Markku Aro ja toverinsa Timo Vainio ovat kulkeneet Puolakan rinnalla koko pitkän marssin 70-luvulta tähän päivään.
Istumme Helsingin Vuosaaressa, kerrostalohuoneiston olohuoneessa. Yksi tuoli pöydän ääressä on tyhjä. Siinä olisi voinut istua puheiden kohde itse, Matti Puolakka.
Nyky-Suomen merkillisimpiin hahmoihin kuuluva mies harkitsi hetken yllättävää käännettä. Hän aikoi antaa pitkän uransa ensimmäisen haastattelun. Mutta ratkaisi lopulta toisin. Paikalla ovat Puolakan lähimmät miehet.
Siis. Kuka on Matti Puolakka?
Taistelutoverit eivät emmi. Puolakka on nero. Suomen historian suurimpia henkiä.
Lahjoiltaan hän vertautuu Sibeliukseen. Myös Sibelius oli ajattelu- ja monipuolisuusihminen. Matti Puolakka on luonteeltaan sekä tiedemies että taiteilija.
Mutta Sibeliuksesta Puolakan erottaa asema. Puolakka on vainottu nero, kuin Aleksis Kivi. ”Hänkin joutui parjauksen kohteeksi”.
”Puolakka julkaisi vuonna 1982 kirjan Mikä ihminen on. Sen osaksi tullut täydellinen vaikeneminen on Suomen kulttuurihistorian suurin skandaali. Ja tuosta ajasta Puolakan näkemykset ovat vielä huimasti kehittyneet.”
Kirjan kohtalo sinänsä ei ollut Puolakan uskollisille yllätys. ”Kaikki tärkeät ajatukset Suomen historiassa ovat syntyneet vähemmistössä”, he tietävät.
Puolakan tilillä on johdonmukainen ja yksinäinen sankariteko. Neuvostoliitto-kritiikki muutoin läpeensä suomettuneessa maassa.
Minulle esitellään todisteet siitä, kuinka Puolakka osasi ennustaa Neuvostoliiton luhistumisen. Luen ja olen vilpittömän vaikuttunut.
”Ranskassa eräs tutkija ennusti neuvostojärjestelmän kaatuvan ja sai siitä hyvästä paikan Ranskan akatemiassa. Matti Puolakka kertoi saman aikaisemmin ja paremmin, mutta tehdäänkö hänelle Suomessa siitä syystä kunniaa?”
Aro ja Vainio selittävät, ettei Puolakka ole viime vuosina halunnut osallistua suomalaiseen keskusteluun. Hän odottaa virallista anteeksipyyntöä.
”Itä-Euroopassa toisinajattelijoiden kunnia on palautettu. Havel on presidentti. Meillä ei vieläkään anneta arvoa niille harvoille, jotka uskalsivat vastustaa suomettumista”.
Yhä uudelleen käy selväksi, että Puolakka lähipiireineen kokee olevansa vihamielisen ulkomaailman vainoama.
Vainolla tarkoitetaan esimerkiksi lehtijuttuja, joita Vihreä Lanka julkaisi jokunen vuosi sitten Puolakan suurisuuntaisista hankkeista Viron Saarenmaalla.
Puolakka oli viritellyt kansainvälistä kulttuurikeskusta, jolla piti oleman ”merkitystä yleiseurooppalaisessa kulttuurihistoriassa”. Samalla piti syntyä tuottoisa bisnes. Tuon kaiken hyvän ja kauniin herjaava lehtikirjoittelu kampitti.
Jutuista seurasi ”huomattavaa tuhoa, kauheita henkisiä kärsimyksiä, fyysisiä sairastumisia sekä huomattavaa taloudellista vahinkoa”.
Aro ja Vainio ovat varmoja, että yksi Saarenmaa-projektiin kohtalonsa sitonut suomalaismies kuoli kirjoittelun seurauksena. ”Hänen herkkä taiteilijansydämensä ei kestänyt. Se oli kirjaimellisesti mediamurha.”
Missä Matti Puolakka on juuri nyt? Vastaus kuuluu: Virossa. Siellä hän on oleskellut viime vuosina pitkiä aikoja, ikään kuin maanpaossa. Parhaillaan Puolakka käy liikeneuvotteluita ja viimeistelee yhteenvetoa vuosien ajattelutyöstä.
Tulossa on ”mullistava teoria”. Puhutaan ”uudesta maailmankatsomuksesta, jonka läpimeno maailmalla on taattu”.
Aro ja Vainio arvelevat, että myös Kiinan tuleva kehitys ottaa puolakkalaisen suunnan.
Liikkeestä eronneiden esittämä kritiikki henkilöpalvonnasta ja noitavainoista selitetään viittaamalla Amadeus-filmistä tuttuun Salieri-ilmiöön. Kateellinen Salieri ymmärsi Mozartin suuruuden, mutta halusi ehdottomasti tuhota hänet.
Saan mukaani tukevan nipun Puolakan artikkeliluonnoksia eri ajoilta. Rohkeutta mieheltä ei puutu, sen verran ymmärrän.
Mies kirjoittaa luoneensa uuden dialektiikan ja uuden historianfilosofian, joka on laadultaan korkeampaa kuin aikaisempien marxilaisten ajattelijoiden.
Yksi tuoreimmista Puolakan artikkeleista on otsikoitu jylhästi Ihmiskunnan uusi historia.
Sibelius. Kivi. Mozart. Puolakka.
”Muistan lähetystön hyvät viinit”
Raimo Laakia ihastelee ompelijan taitoja. Miehen Mao-puvun housut näyttävät siisteiltä ja ehyiltä, vaikka ne turmeltuivat 70-luvulla, maolaisten pämppälinjan aikana.
”Se tapahtui Tampereella. Istuin yksissä bileissä liian lähelle kynttilää ja persuksiin paloi reikä.”
Nykyisin ympäristöaktivistina tunnettu Raimo Laakia on yhdessä suhteessa harvinainen ex-maolainen, liikkeen luopio. Hän puhuu kokemuksistaan avoimesti, omalla nimellään. Hetkittäin jopa rennon huvittuneesti.
Laakian kontakti maolaisuuteen solmiutui varhaisella iällä. 17-vuotias jolppi marssi Kiinan Helsingin-suurlähetystöön ja alkoi käydä pitkiä ideologisia keskusteluita marxismi-leninismi-maoismista. Diplomaateilla riitti aikaa ja kärsivällisyyttä.
Kaksi vuotta myöhemmin, 1970, hän ylioppilaskirjoitustensa lomassa valtasi Suomi-Kiina -seuran maolaisille. ”Se oli ankaraa junttausta”, hän muistelee.
Vielä samana vuonna Laakia vieraili pitkään suljettuna olleessa Kiinassa kolmen ensimmäisen suomalaisen seurueessa. Pekingissä Laakia nosteli maljoja pääministeri Zhou Enlain päivällisillä yhdessä mm. prinssi Norodom Sihanoukin kanssa.
Raha-apu laskettiin käteisenä kouraan
Raimo Laakia kehuu Kiinan Helsingin lähetystön vieraanvaraisuutta. ”Johannes Virolainen tiesi kertoa, että tarjolla olivat aina Helsingin lähetystöjen parhaat ruoat”.
Laakia muistaa myös hyvät kiinalaiset viinit. ”Erityisesti yksi makea sherrynmakuinen on jäänyt mieleen”.
Jokainen vieraan vallan lähetystö kautta aikojen on halunnut notkuville pitopöydilleen myös vastinetta. ”Meiltä maolaisilta kiinalaiset kyselivät kovasti tietoja Suomen asioista. Mutta mehän olimme ihan pihalla todellisesta politiikanteosta. Mistä me tiesimme, mitä pääministerin päässä liikkui.”
Tehtaankadun neuvostolähetystöstä virtasi aikoinaan avokätistä tukea taistolaisille. Kiinalta liikeni rahaa vain maolaisten hallitsemalle Suomi-Kiina -seuralle. Raimo Laakia kävi noutamassa avustukset käteisenä suurlähetystöstä.
”Kuusi tuhatta markkaa oli tavallinen summa yhdellä kertaa. Vuodessa rahaa kertyi ehkä 20 000.”
Maolaisten poliittiseen toimintaan rahaa heltisi vain joihinkin projekteihin. Kiina saattoi esimerkiksi painattaa Lin Piaon puheita, joita maolaiset sitten jakoivat. Kiina maksoi myös aatetovereidensa junamatkoja Siperian halki idän paratiisiin.
Kiinalaiset opettivat oikean keskustelutavan
Raimo Laakia tunnustaa ottaneensa oppia kiinalaisten diplomaattien harkitsevasta, analyyttisestä keskustelutyylistä. ”Siitä opista olen kiitollinen vieläkin.”
Keskustelutapa sinänsä oli vuosituhantisen kiinalaisen kulttuurin tulosta, eikä Maon tai marxilaisuuden ansiota, kuten silloin kuvittelin.”
Viimeisen kerran Laakia poikkesi Kiinan lähetystössä vuonna 1980. Diplomaatit olivat kääntäneet poliittisen takkinsa. ”Silloin tajusin, että heidän duuni oli sittenkin valehdella hallituksensa laskuun.”
Laakia on jättänyt maolaisuuden ja Matti Puolakan liikkeen taakseen. Mutta vieläkin saattaa sattua, että hän antautuu muistelemaan menneitä. Ja tunteakseen vanhojen aikojen maun kielellään hän kaataa lasiin tilkan sherryä.
Suomen maolaisten historia
1968 Suomen maolainen liike syntyy. Marxilais-leniniläinen seura perustetaan Helsinkiin, myöhemmin myös Tampereelle, Turkuun ja Raumalle.
1969 Puhdistus Skp:ssä. Suomen kommunistinen puolue erottaa maolaiset jäsenensä. # Maolaisten Punakaarti-lehti alkaa ilmestyä. # Maolaiset valtaavat Suomi-Kiina -seuran.
1972 Eri paikkakuntien maolaiset seurat yhdistyvät Marxilais-leniniläisiksi ryhmiksi (MLR). # Äärivasemmiston monet pienryhmät castrolaisista anarkisteihin sulautuvat voimalla leviävään taistolaisaaltoon. Vain maolaiset säilyttävät oman liikkeensä.
1975 Punakhmerit voittavat Kambodzhassa. Samalla viikolla kun Phnom Penh vallataan Suomen maolaiset perustavat Suomi-Kambodzha -seuran. # Maolaisten hallussa on lisäksi mm. Suomi-Palestiina -seura.
1976 Mao kuolee. Kiinassa käynnistyy valtataistelu. # Suomen maolaisten kannattajakunta on suurimmillaan. Lokakuusta puuhataan viikkolehteä. Kymmeniin tuhansiin koteihin jaetaan maolaisten lentolehtinen Neuvostoliitto – kapitalistinen maa.
1977 Albania katkaisee välinsä Kiinaan. Maolaisten hallitsema Suomi-Albania -seura jää Enver Hoxhaa tukevien henkilöiden käsiin. # Suomen maolainen liike ajautuu syvään kriisiin, vallankumouksellista tilannetta ei ole näköpiirissä.
1978 Dengin revisionistinen linja voittaa Kiinassa. Suomen maolaiset pettyvät syvästi.
1979 Marxilais-leniniläiset ryhmät (MLR) lopettaa toimintansa. Seuraa lyhyt hiljaiselo.
80-luvun alku. Suomen maolaisen liikkeen voimahahmo Matti Puolakka kokoaa kannattajansa uuteen järjestöön, joka käyttää nimeä Vaihtoehtoliike Itu. Liike yhdistelee marxilaisuutta ja psykologiaa. Pohjana on Puolakan luoma ”täysin uusi ajattelu, Itu-filosofia”. Liike julkaisee Puolakan kirjan Mikä on ihminen?. # Itulaiset käyvät kampanjaa Puolan Solidaarisuus-liikkeen puolesta.
80-luvun loppu. Puolakan kannattajat kääntyvät sisäänpäin. Ituja-lehden ilmestyminen lakkaa, myös Filosofinen kansanlehti jää kokeiluksi. Itu-liike lopettaa toimintansa ja katkeroitunut Puolakka kieltäytyy osallistumasta suomalaiseen keskusteluun. Yritykset Itu-filosofian levittämiseksi maailmalle epäonnistuvat.
90-luku. Matti Puolakalla on edelleen joukko uskollisia kannattajia. # Puolakka asuu pitkiä aikoja Viron Saarenmaalla. Sinne hän puuhaa suurisuuntaista kulttuurikeskusta, jonka tuloilla on määrä rahoittaa Puolakan filosofian laajan yhteenvedon tuottaminen. Kulttuurikeskushanke kaatuu, mutta Puolakka jatkaa uusin virityksin Virossa.
Maolaisuuden aakkoset
Aamulehti.
Englannissa julkaistiin taannoin laaja hakuteos maailman kaikista kommunistiryhmittymistä. Suomen maolaisten lehdiksi kirja luetteli Lokakuun ja Aamulehden. Erheen selitys lienee se tosiseikka, että kiinalainen Kansan Päivälehti siteerasi 70-luvulla ahkerasti kyseisten lehtien Neuvostoliitto-kirjoittelua. Suomen taistolaiset myös väittivät aivan tosissaan, että maolaisten neuvostovastainen materiaali oli Aamulehden rahoittamaa.
Albania.
Sulkeutunut valtio Balkanilla oli maolaisten ainoa liittolaismaa Euroopassa. Suomi-Albania -seuran ensimmäisen delegaation vierailusta Tiranassa kerrotaan hurjia juttuja. Suomalaiset toverit pistettiin osallistumaan mm. ampumaharjoituksiin.
Alkoholi.
Suomen maolainen liike alkoi puritaanisen raittiuden hengessä. Vuonna 1974 Matti Puolakka muutti linjaa ja julisti pämppälinjan alkaneeksi. Tarkoitus oli saavuttaa vapautuminen ryyppäämällä sekä kerätä uusia kannattajia. Suomen poliittisten liikkeiden historiassa ainutlaatuinen ryyppyputkikokeilu kesti kiihkeimmillään vain vuoden. Osa maolaisista tokeni normaalielämään ja osa alkoholisoitui.
Bileet.
Muun muassa M.A.Numminen on todistanut, että 70-luvun puolimaissa parhaat bileet Helsingissä eivät olleet taistolaisten vaan maolaisten järjestämiä. Maolaisten jättibileissä lauloi mm. Rauli Badding Somerjoki. ”Keskellä Helsinkiä myytiin pimeästi kaljaa sadoille ihmisille”, liikkeen entinen aktivisti huokailee nostalgisesti. ”Tiukan ideologian ja kovan uskomisen vastakohtana osattiin pitää hauskaa.”
Biologinen viljely.
70-luvun puolivälissä Matti Puolakka päätti, että ammattivallankumouksellisten elatus hankitaan laajamittaisella biologisella viljelyllä. Laukaalta vuokrattu suurtila osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Samalla raukesi visio paristakymmenestä maatilasta, jotka oli määrä hankkia eri puolilta Suomea.
Elektroniikka.
Eräässä vaiheessa liikkeen rahoitus piti turvata elektroniikkafirmalla, joka perustettiin Keran tuella Itä-Suomeen. Maolainen insinööri oli suunnitellut kuorma-autojen ajopiirturin, josta oli määrä irrota miljoonavoitot. Yritys ei menestynyt.
Julkkikset.
60-luvun lopussa maolaisessa liikkeessä piipahti monia skp-läisiä mm. nykyinen kansanedustaja Jaakko Laakso. Kulttuuripiireissä maolaissympatioistaan tunnettiin mm. taiteilija Kalervo Palsa ja runoilija Kari Aronpuro.
KGB.
Entiset maolaiset uskovat, että Neuvostoliiton tiedustelupalvelulla oli paras rekisteri Suomen maolaisista. Matti Puolakan määräyksestä MLR itse ei pitänyt omaa jäsenrekisteriä, koska hän pelkäsi sen joutuvan vastustajien käsiin.
Kirjakaupat.
Maolaiset pyörittivät 70-luvulla Helsingissä, Turussa ja Raumalla omaa Lokakuu-nimistä kirjakauppaa. Helsingin Korkeavuorenkadun liikkeen ikkunassa ei vuokranantajan vaatimuksesta saanut olla neuvostovastaista materiaalia.
Kirjapaino.
Maolaiset perustivat Demopaino-nimisen yrityksen yhdessä castrolaisten kanssa. MLR-liikkeen viime vaiheissa paino ajautui konkurssiin ja jatkoi yksityisissä käsissä. Paradoksaalista oli, että maolaisten neuvostovastainen materiaali painettiin suurella Neuvostoliitosta ostetulla painokoneella.
Kirjastot.
Entiset maolaiset muistelevat vieläkin katkerina, miten mm. Tampereen kirjastot kieltäytyivät 70-luvulla ottamasta hyllyihinsä maolaisten materiaalia. ”Kirjastolautakunnassa taistolaiset olivat päällepäsmäreinä”.
Kommuunit.
Maolaisilla ja itulaisilla on ollut lukuisia kommuuneja eri puolilla maata. Tampereen tunnetuin kommuuni sijaitsi vielä 80-luvulla suuressa puutalossa Hatanpään valtatien varrella. Suurisuuntaisin kommuuni oli 70-luvulla liikkeen päämajana palvellut maatila Laukaalla. 90-luvulla puolakkalaiset ovat eläneet kommuunielämää mm. Viron Saarenmaalla.
Laulut.
MLR-liikkeellä oli oma lauluvihko. Kiinalaiset laulut kuulostivat alkukielellä tenhoavilta mutteivät oikein istuneet käännettyinäkään suomalaiseen suuhun. Liikkeen keskeinen säveltäjä oli Perttu Hietanen, jonka laulut Eino Leinon runoihin ilmestyivät ensin MLR-liikkeen julkaisemana kasettina. Hittejä niistä tuli vasta myöhemmin, Vesa-Matti Loirin tulkintoina.
Mao.
Suomen maolaisille Mao Tse-tung oli ”aikamme Lenin” tai ”aikamme suurin vallankumouksellinen ja marxisti-leninisti”. Kiinan suurlähetystö oli kääntänyt Maon Pienen punaisen kirjan suomeksi jo 60-luvun alkupuolella. Varsinainen raamattu oli kuitenkin Maon Neljä filosofista teosta.
Opiskelijat.
Maolainen liike keräsi aktivistinsa enimmäkseen yliopistoilta. ”Kyseessä oli opintonsa keskeyttäneiden liike”, muuan ex-maolainen huomauttaa.
Rauhanlaki.
Maolaisten pahimpia pelkoja 70-luvulla oli taistolaisten ajama ns. rauhanlaki. Toteutuessaan se olisi tehnyt neuvostovastaisesta toiminnasta kriminaalia ja vienyt maolaiset telkien taakse.
Ruotsi.
Maolainen KFML-liike sai 70-luvun Ruotsissa laajan kannatuksen. Yhteyksiä oli Pohjanlahden yli, mutta ruotsalaisia tovereita kauhistutti suomalaisten viinankäyttö. Tosin tiedetään, että muutama ruotsalainenkin villiintyi mukaan täkäläiseen pämppälinjaan.
Suomi-Kiina -seura.
Maolaisten 70-luvulla johtamalla järjestöllä oli noin 10 000 jäsentä. Järjestön Kiina sanoin ja kuvin -lehti jakoi Kiinan näkemyksiä jäsenistölle, jossa oli väkeä kaikista puolueista.
Taistolaiset.
Maolainen ja taistolainen liike syntyivät Suomeen samoihin aikoihin. Molempien ryhmien ajattelussa oli stalinistisia piirteitä. Silti porukat olivat verivihollisia, usein kirjaimellisesti käsirysyssä keskenään. Erottava tekijä oli suhde Neuvostoliittoon. Maolaisten mielestä taistolaisuuden ideloginen ydin oli ns. Brezhnevin opin eli neuvostoimperialismin puolustaminen. Taistolaisten mukaan maolaiset olivat CIA:n ja äärioikeiston agentteja.
Termit.
Maolaisten julkaisujen kieli vaikutti aikalaisista hämmentävältä. ”Sosiali-imperialistit” merkitsi Neuvostoliittoa ja ”porvarilliset työväenpuolueet” sdp:tä ja skp:tä.
Vapaat suhteet.
Varsinkin Itu-liikkeen alkuvuosina 80-luvulla Matti Puolakka kävi kovaa ”kollontailaista” kampanjaa porvarillista moraalia, kiinteitä parisuhteita ja perheinstituutiota vastaan. Itulaisten vapaa sukupuolielämä kariutui mustasukkaisuusdraamoihin.
Vappu.
Maolaiset yrittivät vappuina jakaa omaa materiaaliaan Skp:n torikokouksissa. Taistolaiset ottivat maolaisista valokuvia ja kutsuivat poliisit estämään jakelun. Joskus Tampereella päädyttiin kompromissiin: Albania-aineistoa sai sentään levittää.
Kuvatekstit:
Vallankumouksellinen villasukissa. Raimo Laakia omistautui nuorena miehenä maolaisuudelle.
Uskolliset. Timo Vainio (vas.) ja Markku Aro sanovat, että Matti Puolakka on maailmanlaajuisestikin sukupolvensa tärkein ajattelija. ”Hän on ainoa, joka on pystynyt luomaan uuden filosofisen systeemin.”
Muistoissa. Raimo Laakia toi Mao-pukunsa Kiinasta vuonna 1970. Nykyisin mies on ympäristöaktivisti, joka on nähty myös kettutyttöjen seurassa.