45. Tauno-Olavi Huotarin haastattelu 1995

Työväen arkistossa on Risto Reunan tekemä haastattelu Tauno-Olavi Huotarista, syntynyt 16.4.1942 ja kuollut 20.6.2011. Haastattelu on osa kokonaisuutta, joka penkoo TPSL:n vaiheita 1960- ja 1970-luvuilla. TPSL ja sen lehti Päivän Sanomat puolestaan ovat osa sosialidemokraattisen työväenliikkeen historiaa. Tauno-Olavi oli muun muassa TPSL:n nuorisoliiton varapuheenjohtaja.

Huotari oli Matti Puolakan varhaisia kanssakulkijoita ja HMLS:n ensimmäinen puheenjohtaja. HMLS:n johdosta hän kuitenkin vetäytyi pian ja – niin haastattelusta voi päätellä – harkitun suunnitelmallisesti. (Huotarista on mainintoja tällä sivustolla ainakin dokumenteissa 27, 30 ja 32).

Huotarin vastaukset haastattelijalle on litteroitu sellaisenaan aanelosille Työväen arkiston kansioon 1066/61. Kokonaisuus on muutama kymmen liuskaa. En ole suuresti stilisoinut vastauksia, koska muokkaamisessa ajatus helposti muuntuu.

Tauno-Olavi Huotari kirjoitti ylioppilaaksi 1961 ja kertoo radikalisoitumiseensa vaikuttaneen sosialidemokraattisen sukutaustan lisäksi jo lukioaikoina lukemansa Ylioppilaslehden ja Pentti Linkolan pamfletin ”Isänmaan ja ihmisen puolesta”. Penkinpainajaisten jälkijuhlassa illalla luokkakaverin eversti-isä erityisesti varoitteli pamfletin ”kauheasta pasifismista”. Tulevilla 1960-luvun radikaaleilla oli monilla maltillinen vasemmistolainen tai liberaalinen tausta.

”Voi sanoa, että se missä askarreltiin ehkä kotimaan politiikkaa enemmänkin, oli sitten nämä Vietnam-liikkeet ja muut. 1964 oli tää meidän ensimmäinen järjestämämme mielenosoitus. Sitten 1965-66 niitä oli aika paljon, ja oli näitä järjestöjä siinä olemassa.”

1960-luvun puolivälistä vuoteen 1968 oli aika , jolloin radikaali liikehdintä tuntui menevän eteenpäin.

”Ja silloin kuitenkin oli se semmonen määrätty yhtenäisyys, että kaikki tunsivat toisensa, tässä sanokaamme juuri ylioppilaspolitiikassa ja muussa. Kyllä siinä aika paljon sellaista tunnetta oli, joka sitten vuosikymmenen ihan viime vuosina kyllä selvästi (alkoi) kadota.”

Haastattelija sanoo, että Tauno-Olavin lähtökohtainen kulttuuriorientoituminen johti ”Sinun kohdallasi kyllä sitten aika yksilölliseen ratkaisuun Suomen vasemmistossa. Ajauduit seuraamaan yhteiskuntaa, joka aloitti hyvin laajasti mobilisoitumisen kulttuurisidonnaisena, kulttuurivallankumous Kiinassa. Miten syntyi Suomen maolaisuus?”

Sanatarkasti Huotari vastaa:

”Ensinnä musta olis kyllä aika tärkeätä todeta, että silloin 1960-luvun lopulla, 1970-luvun alussa, niin tää Kiina-innostus oli aika laajaa. Et sehän ei jäänyt ainoastaan tähän maolaiseen liikkeeseen, joka oli tietysti aika pieni.

Vaan se oli kyllä, niin kuin myöhemmin oon tavannut monia silloisia ja nykyisiäkin SDP:n jäsenkirjan omaavia, jotka jatkuvasti muistavat, kuinka se silloin innostutti. No SKP:n jäsenkirjan omaavat eivät tietysti virallisesti voineet siihen oikein innostua. Musta tuntuu, että se jotenkin innostutti aika monia ihmisiä.

Tietysti siinä oli niin kuin kaks tietä. Niin kuin mä ajattelin niitä ihmisiä, jotka Suomessa sinne lähtivät, niin toisaalta oli tämmösiä, joilla oli siis tämmönen, vois sanoa, vasemmistosialistinen tai uusvasemmistolainen ajatus, joita ihastutti, voimme sanoa, vähän väärä luulo, että tässä nyt oli paljon tämmöstä spontaania ja sellaista esikuvaa tämmösille liikkeille, missä tämä hallittujen ja hallittavien ero sitten vähenisi. Kyllä mä myönnän, että mä kuuluin tähän. Ja mä voin sanoa tästä lähinnä tepsulaisesta puolesta tai eräistä sosialidemokraateista, jotka oli lähellä itse asiassa meitä, niin oli osa tästä kantajengistä. Peter Nilssonhan oli meidän jäsen ja Bjarne Nitovuorihan oli hyvin lähellä, vaikka se olikin demarien ruotsinkielisen puolen jäsen. Ja eräitä muita, joita vois luetella, mutta en mä nyt taas muista.

Mutta sitten toisaalta oli näitä, jotka tulivat sitten kunnon kommunistisesta puolesta, jossa sitten nää lähtökohdat olivat jossakin määrin erilaisia. Ei nyt kokonaan, mutta niin kuin juuri Matti Puolakka.”

Joksikin aikaa haastattelu etsiytyy trotskilaisen liikkeen Pekka Haapakosken perhetaustan  pohdiskeluun ja palaa sitten Suomen maolaisuuden syntytekijöihin:

”Ja sitten yks tekijä, joka sitten vaikutti, oli se, että silloin oli tämä voimakas imperialismin vastaisuus ja se ajatus, että Neuvostoliittokaan ei oikeastaan tee tarpeeksi. Siellä ollaan selvästi porvarillistumisessa ja toisaalta se länsivaltojen sota oli tietysti sellaista kuin se oli. Kaikki ne seikat siinä sitten kyllä hyvin voimakkaasti vaikuttivat.

Siinäkin nää pohjoismaiset vaikutteet oli erittäin tärkeät. Koska on muistettava, että just nää ne, esimerkiksi minun parhaat yhteistyökumppanini siellä, niin niissä kävi näin (ryhtyivät maolaisiksi). Ruotsin Clartehan meni täysin (maolaiseksi), Norjassa tää sosialistisen kansanpuolueen nuorisojärjestöhän oli itse asiassa tää ratkaiseva voima siinä, joka tän AKP:n (Norjan maolaisen puolueen) perusti. No, että nää Ruotsin ja Norjan vaikutukset oli kyl aika suuria siis.

Tosiasiassa tää maolaisuus Keski-Euroopassahan oli täyttä, oli niin kuin täysin hajallaan ja osin sekopäistä. Ruotsissakin tuli näitä, tämä Uniting Fronts aika vahvaksi välillä, mutta.

Sehän on sitten toinen asia, että varsinkin sitten muutama vuosi 1970-luvun puolella Suomenkin tää maolaisuus aika lailla ahdistui ja tuli aika ahdistavaksi ryhmäksi. Mähän en enää silloin siellä ollut, et mua, tietysti toisaalta aina huvittaa, että tuo minun maolaisuus muistetaan mutta useiden muiden ei ollenkaan, jotka eivät siellä paljon pitempää aikaa ollut.

No olihan siellä näitä, pian taistolaisiin menneitä, Reijo Kalmakurkia sun muita, tais olla vielä (nimeltään) Lehtonen siinä vaiheessa. Ja Heikki Hirvensaloa ja sun muuta, Timo Ravelaa, jotka siellä olivat. Sitten Tampereellahan oli, mikäs se oli Tampereen Ylioppilaslehden päätoimittaja, joka oli hyvin innokas, kunnes sitten kanssa noihin stasisteihin meni. Miespuolinen henkilö, mutta en mä muista sen nimeä.”

Moni alussa maolaisissa hengannut siirtyi jo 1960-luvun puolella muodostumassa olevaan taistolaisliikkeeseen. Siellä Jaakko Laakso otti / sai tehtäväkseen maolaisuuden tukahduttamisen. On pieni mutta arvokas yksityiskohta vasemmiston kulttuurihistoriaa, että Tauno-Olavi muistaa tallentaa Pekka J. Kemppaisen tokaisun:

”Ja onhan tästä suurimmasta taistolaisgurusta elikkä Jaakko Laaksosta tämä juttu, että tuo Pekka J. Kemppainen eräässä tilaisuudessa, missä Jakke sitten innokkaasti tuota Kiinaa ja Maoa siellä arvosteli, niin oli sitten sanonut, että ”kuule Jakke, että kyllä se olit sinä, jolta minä sain tämän Mao-merkin Teiniliiton kokouksessa!””

Haastattelija kysyy vuoden 1979 Kiina-Vietnam-sodasta. Siihen ei tarkemmin paneuduta, mutta Tauno-Olavi sanoo:

”Kyl mä siinä vaiheessa olin jo tullut varmaan vakaumukseen, että minkään suurvallan puolesta en kyllä peistä taita. Jos nyt muutenkaan olin kauheesti kantanut.

Kyllä kai tässä maolaisuudessa sentään oli… noh, ainakin siinä vaiheessa kun mä olin mukana, oli se hyvä puoli, ettei se nyt halunnut ihan suoraan tätä yhteiskuntamallia tänne siirtää. Että siinä oli sentään sen verran tiettyä järkeä. Ehkä siinä sitten, mä en ollut siellä kaikkein hurjimpina vuosina. Mähän olin sieltä sitten jo pois lähtenyt.

Että tämmösenä opportunismin osoituksena mä voin kertoa senkin, miten se tapahtui.

Katos, mullahan oli silloin pikkusen opintoja kesken. Ja sit mä sanoin, et kuulkaa, et nyt mä olen kolme kuukautta etten käy missään, että mä haluan saada ne loppuun. Ja se oli tietysti täysin porvarillismoraalitonta. Mä sanoin, et joo, että antaa olla, ei siinä mitään. Jos ei sovi, niin ei sovi, niin mä teen sen kumminkin.

Näin mä sen tein, ja, mutta mä olin kumminkin, se katsottiin, et mua vastaanhan ei sitten kuitenkaan tämmöstä julkista kampanjaa tehty.

Ja mun suhteeni näihin ihmisiin pysyi korrektina siinä mielessä, että mähän Kiina-seurassa toimin, jossa tietysti tää maolaisten vaikutus oli kohtalaisen suuri, joskin siellä oltiin sen verran järkeviä, et sitä ei niin kuin eräissä maissa, yritetty saada pelkäksi peitejärjestöksi tai propagandajärjestöksi. Se oli siinä mielessä tärkeää, että se sitten pystyi jatkamaan toisessa vaiheessakin. ”

Haastattelija kysyy, mihinkä ajankohtaan tuo loittonemisesi osui?

”Se oli vuonna 1970 jo. Se tuli jo siinä vaiheessa, et mä en ole siis ”moottorilennokkiseuran” toimintaan osallistunut enää. Mutta et totta kai mulla oli kontakteja juuri sen takia, et mähän olin silloin Suomi-Kiina -seuran hallituksessa ja sen varapuheenjohtajakin siinä vaiheessa jo.”

Tauno-Olavi Huotarin toiminnasta lisää Bjarne Nitovuoren yhteistyössä Työväen Sivistysliiton kanssa toteuttamassa kirjassa ”Bjarne Nitovuori: Barrikadimaisteri. Pentti Järvinen ja 1960-luvun marssijat. Into Kustannus Oy. InPrint, Riika 2013.”

(Kirjasi Raimo Laakia 15.8.2018)