56. Muutama taiteilija innoittui

maolaisuudesta ja Matti Puolakasta. Heli Santavuori muistaa aina muistuttaa, että muusikko M. A. Numminen kirjasi maolaiset bileet parhaimmiksi. Muutama muukin innoittui.

Punk-kronikoitsija Mosse lukee kuvassa vuoden 1976 Punakaartia ”olen elänyt kummallisen elämän”-sivustollaan ja muistelee syyskuussa 2018:

”Tossa aiemmassa päivityksessä mä mainitsin Kempsu Kemppaisen, johon mä olin jotenkin tutustunut Mark Parlandin ja muiden nahkapäiden kautta 1990-luvun alkupuolella.

Oikeastaan mähän tunsin sen ihan junnuna jo aiemmin, kun me yhden mun kaverin Muumi-Maken kanssa hengailtiin maolaisten ja khmer-rougelaisten kanssa. Mehän oltiin vielä jotain 12-vuotiaita, joten ei ihan tajuttu mistä oli kyse. Ne oli melko himmeetä porukkaa ja hengailivat Vaihtoehtoliike Itu -nimisen yhdistyksen varassa.

Porukkaa johti entinen radikaalimaolainen Matti Puolakka ja Puolakka vaikuttikin jonkinlaiselta jeesukselta siinä possessa. Jossain näiden hourupäiden keskustelutilaisuudessa me filosofi Lande Lindforsin ja Muumi-Maken kanssa tenuteltiin jossain takapöydässä ja huudeltiin rivouksia.

Mutta ei me oltu ainoita. Koko porukkahan siinä oli koko ajan enemmän tai vähemmän kaasussa ja muisteli niiden Punakaarti-lehtiä vuosien takaa. Kaikenlaista juhatanskia ja kemppaista siinä porukassa oli, Jaakko Laaksokin kuulemma oli joskus ollut mukana.

Kyllä me Muumi-Maken kanssa siinä jotenkin sitten hönöpäissämme radikalisoiduttiin, melkein lapsia kun vielä oltiin, ja pidettiin kauheaa meteliä vappukulkueissa ja haastettiin riitaa. Haukuttiin dengiläisiä, kansandemokraatteja ja kaikkia muita revareita niin paljon kuin vain pikkujätkistä irti lähti. Tosin sitten hetken päästä Puolakkakin rupesi revariksi ja kyseenalaisti Kiinan.

Sitten ihan ysärin alussa me jotenkin päädyttiin kaikki Saarenmaalle, koska Puolakka järkkäsi siellä jotain viinipullobileitä. Me alettiin olla jo kunnon tenutteluiässä Muumin kanssa, joten mikäs siinä. Olihan se kivaa siellä Rähjä-Virossa vähän seikkailla. Juotiin Kuressaaren raitilla ryssien sotilassaappaista kiljua, kuseskeltiin poliisiautojen tankkeihin ja muuta mukavaa.

No, sittenhän meininki muuttui, Itu-liike vähän kuoli ja me Muumi-Maken kanssakin hajauduttiin omille teillemme. Myöhemmin sitten törmättiin kuulapääporukoissa pariin otteeseen. Mutta se on jo eri tarina.” (https://mossentunnustukset.wordpress.com/).

Kuressaaren kommuunissa vaikutti ja kuoli myös punkkari Jore (Jorma Vastelin). Taiteilijoina voi pitää niin ikään kommuunin keskeisiä hahmoja Iris Keinästä (kirjoitti runoja ja proosaa koskaan julkaisematta) ja Hannu Salvia (maalasi muotokuvia ja maisematunnelmia). Kummatkin kuolivat pian (dokumentti 9). Kommuunilaisista elossa on kuvanveistäjä Niilo Rikula. Mitenköhän hän muistelee tuota aikaa?

Maolaisuuden Rääkkylän vaiheeseen liittyy  Riitta Fogel. Hän julkaisi runokirjan ”Eilen minua ei vielä ollut” (WSOY 1977) ja sitten vaikeni. Miksi?

Jarmo Lavila, yksi suomalaisen maolaisuuden  perustajaisistä, jonka kohtaloksi niin ikään tuli ennenaikainen kuolema, oli palkittu kuunnelmakirjailija. Kari Aronpuro oli hänen opintoryhmäläisensä, joka käänsi hienosti kiinalaisia runoja muun muassa toimittamaani Suomi-Kiina Seuran lehteen.

Kirjailija Sirkka Laine kulki mukana tilaisuuksissa ja illanvietoissa. Muistan bussimatkan seminaariin, jossa luin viereisellä penkillä Tolkienia. Vuosi lienee siis ollut 1977 ja maolaisjoukko matkalla Laukaalle.

Kalervo Palsa oli mukana samoina 1970-luvun lopun vuosina. Joukkosaunoimme jossain seminaarissa ja Palsa sattui istumaan viereeni ylälauteelle. ”Minä rakastan Sinua”, hän sanoi kirjakielellä sangen asiallisesti. Hämmennyin, mutta käsitin, ettei hän tarkoittanut niin henkilökohtaisesti, vaan ennemminkin ajatteli koko tätä porukkaa lauteilla, järvessä ja kuuntelemassa Puolakan monologeja.

Kävin sitten Pia Länsmanin seurassa Palsan näyttelyssä Kalliossa. Kuljimme Pian kanssa käsi kädessä ja olimme aika hiljaisia ja järkyttyneitä tauluista. Palsa tuli jostain sivuhuoneesta melkoisessa humalassa, tunnisti minut ja alkoi tyrkyttää sisäänpääsyrahoja takaisin. Eihän hän kavereitaan halunnut rahastaa!

Ylivoimaisesti menestynein perusmaolainen taiteilija on Perttu Hietanen, joka sävelsi alunperin 1970-luvun puolivälissä nuotiolauluiksi Eino Leinon runot, jotka myöhemmin Vesa-Matti Loirin esittäminä tulivat koko kansakunnan lemmikeiksi. Lukuisissa maolaisillanistujaisissa herkkä kaunosielu Perttu soitti kitaraansa ja Vietnam-liikkeestä tullut Lotta Eriksson lauloi. Lotan ääni oli tavattoman kaunis, mutta hänestä ei tullut yhtä tunnettua. Jossain vaiheessa (oliko silloin jo 1980-luku?) molemmat hävisivät maolaisliikkeestä. Syyt ja tapahtumain kulut eivät ole tiedossani.

Kirjasi Raimo Laakia 9.7.2019