Artikkelit

25. Mao kiinnosti aika epäpoliittisiakin ihmisiä 1960-luvulla?

Leena Pietiseltä tuli kaksi sähköpostia.

”Opiskelin Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 1960-luvulla. En liikkunut missään aktivistipiireissä, joten olen kai näitä ulkopuolelta tarkkailijoita.

Kulosaaressa sijaitsevasta Kiinan suurlähetystöstä haettiin Maon punaisia kirjoja. Pengoin kätköjäni ja löysin kolme pientä kirjasta. Punakantiset QUOTATIONS FROM CHAIRMAN MAO TSE-TUNG, First Edition 1966, Printed in the People´s Republic of China ja Lin Piao: VIVE LA VICTORIEUSE GUERRE DU PEUPLE! – pour le 20e anniversaire de la fin victorieuse de la Guerre de Résistense du peuple chinois contre le Japon (3 septembre 1965), Editions en langues étrangeres, Pekin 1968, sekä vihreäkantisen LE LIVRE VERT, Réponse à Mao Tsé-Toung, Fondaation La Force Verte, Première édition 1968, Hollande.

Olen käynyt kaksi kertaa Kiinassa, 1980-luvun alussa ja vuonna 1987. Turistin näkökannalta ajat olivat erilaiset niin tunnelmaltaan, vauraudeltaan kuin visuaalisestikin.

…Kiitos meilistäsi, se sai minut pähkäilemään ja muistelemaan tuota ammoista aikaa, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuskin muistoni, jotka ovat ajan saatossa hataroituneet, hyödyttävät. En hurahtanut mihinkään aatteisiin tai uskontoihin, ei ollut dramatiikkaa, vaan rauhallista opiskelijan arkea, kuunneltiin M.A. Nummista, Muksuja ja Beatlesitkin valloittivat maailmaa… Leena Pietinen.”

Entinen Rääkkylän kunnanjohtaja lähestyi.

”Tervehdys Rääkkylästä. Eilisestä (14.3.2017) Hesarista luin, että maolaisia aktivistiryhmiä oli mm. Rääkkylässä. Olen ikätovereiltani yrittänyt kysellä mistähän oikein on kysymys? Millainen on ollut Rääkkylän maolainen aktivistiryhmä? Mistä tieto tuollaisesta ryhmästä on tullut esille?

Itse olin tuolloin Joensuussa lukiota käyvä rääkkyläläispoika, jolle tuli kotiin Rääkkylän Varpasaloon jostain osoitteesta, jota en muista, muun muassa Maon pientä punaista kirjaa ja muuta kirjallisuutta. Jostakin olin sen osoitteen saanut ja materiaalin tilasin. Se on tähän mennessä maolaisin havainto, jonka täältä Rääkkylästä olen löytänyt. Ystävällisin terveisin Yrjö Eronen (Rääkkylän kunnanjohtaja vuosina 2007-2013).”

Helsingin Sanomien maininta ”maolaisesta toiminnasta Rääkkylässä” tarkoitti Olli Muhosen elektroniikkafirmaa 1970-luvun lopulla, siis kymmenkunta vuotta myöhemmin. Maolaisen liikkeen kaadereita majaili seudulla ja toimi firman työnjohtajina ja työhön kouluttajina rääkkyläläisessä pienteollisuuskiinteistössä. Firmasti piti tulla jälkimaolaisen liikkeen rahasampo. Toisin kävi. Mutta siitä varmaankin myöhemmin tarkemmin.

Raimo Laakia 13.4.2017

24. Neuvostoliittomyönteinen pappa paheksui Turussa 1974-75

”Liikuin maolaisten porukoissa Turussa, oisko vuosi ollut 1974-75, tarkkaan en muista. Olimme siellä mieheni kanssa lähinnä siksi, että heillä oli hauskimmat bileet. Kerran oli jotkut ehkä pikkujoulut silloisessa Bassin baarissa Aurakadulla.

Heillä oli myös jotain kokouksia asian tiimoilta. Myös sanomalehti ilmestyi, niitä meillä oli joitakin. Mieheni pappa löysi meiltä niitä ja paheksui kovasti, koska oli itse kommunisti, neuvostoliittomyönteinen.

Pölösen Timo, Koskelta kotoisin, veti tätä maolaisporukkaa silloin Turussa. Olen melko varma, että sukunimi oli Pölönen, mutta voi olla Pöllänenkin. Myös kaverini Ilmosen Jari oli näissä porukoissa mukana.

En tiedä, onko sopivaa mainita nimiä, mutta eipä kait tuo niin hirveän suuri synti ole. Nuorena innostutaan kaikenmoisista, enkä usko, että tuolla touhulla ketään Suomessa vahingoitettiin.

Terv. Eira Kuusela”

23. MLR:n illanviettojen väki poikkesi edukseen diskojen nuorista 1976

Posti kantoi kirjeen.

”Näin Helsingin Sanomista, että Suomen maolaisuudesta kerätään muistoja talteen. Päätin osallistua. Kirjoitan nimimerkillä, koska en missään tapauksessa halua, että nimeni yhdistetään maolaisuuteen. En koskaan ollut oikeastaan ollenkaan kiinnostunut maolaisuudesta aatteena, vaan kävin lähinnä vain illanvietoissa ja muussa hauskanpidossa. Olen 58-vuotias nainen ja olen asunut melkein koko ikäni pääkaupunkiseudulla. Kirjoitin valtaosan illanviettojen tapahtumista päiväkirjaan, joten nämä muistot eivät ole pelkästään muistini varassa. Löysin netistä osoitteesi ja päätin lähettää tämän suoraan sinulle.

Lähdin ensimmäisen kerran maolaisten järjestämään illanviettoon joskus syksyllä 1976. Tilaisuuksia järjestettiin ainakin Svenska Klubbenilla, Satolla ja Otaniemen Otagorsussa. Kerran muistan, että illanviettoon oli bussikuljetus. Kuulin illanvietoista siskoltani, joka oli käynyt niissä muutaman kerran ystävänsä veljen kutsumana.

Tärkein syy lähteä mukaan oli se, että alaikäisenä, vain 16-vuotiaana, illanvietoissa sai ostaa olutta tai lonkeroa. Lakia kierrettiin myymällä lippuja, jotka vaihdettiin alkoholiin. Nyt ajattelen, että se on ollut moraalitonta ja kyseenalaista.

Illanvietoissa minulla oli melkein aina tosi hauskaa: siellä laulettiin, tanssittiin ja juotiin. Kerran jossain illanvietossa oli esiintymässä Rauli Badding Somerjoki ja kerran M.A. Numminen. Silmiinpistävää ja leimallista kaikissa illanvietoissa oli melkein kaikkien erittäin runsas alkoholinkäyttö ja humaltuminen.

Suurin osa ihmisistä oli ainakin kymmenen vuotta minua vanhempia, moni varmaan enemmänkin. Väki poikkesi suuresti vaikkapa diskojen nuorisosta. Siellä ei näkynyt pinnallisia, meikattuja ja muodikkaasti pukeutuneita ihmisiä, vaan tavallisia arkivaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Se oli yksi syy miksi viihdyin joukossa.

Maolaisuutta ja sen ideologiaa en koskaan tuntenut omakseni, en ollut valveutunut enkä kiinnostunut, en ollut ottanut selvää taistolaisuuden ja maolaisuuden eroavaisuuksista. Olin kuitenkin jollakin lailla vasemmalle kallellaan jo 16-vuotiaana ja vaikkapa Kokoomuksen juhliin en olisi missään tapauksessa mennyt.

Jossain vaiheessa minulle huomautettiin, että ”saahan sitä käydä pelkästään juhlimassa, mutta peruskurssille olisi hyvä tulla”. Se kurssi jäi yhteen kertaan. Menin ystäväni kanssa mukaan jonkun vakavan nuoren miehen pitämälle peruskurssille hänen kotiinsa. Tilaisuuteen osallistui 4-5 nuorta meidän lisäksemme. Tunnelma oli vakava ja harras, juotiin teetä ja kuunneltiin joku alustus. Sen jälkeen yritettiin saada aikaan keskustelua laihanlaisin tuloksin. Tilaisuuden tullen ystäväni ja minä poistuimme takaovesta emmekä koskaan menneet uudestaan.

Lokakuussa 1977 lähdin ystäväni kanssa Laukaalle perunannostotalkoisiin. Sinne matkustettiin järkyttävän huonokuntoisella pakettiautolla, jonka konepelti aukesi pari kertaa ajon aikana itsekseen ja peitti kuskilta näkyvyyden. Pelotti. Maassa oli jo kuuraa ja käsittääkseni iso osa juureksista oli paleltunut. Porkkanoita siellä nostimme sormet kohmeessa. Viikonloppu poikkesi täysin illanvietoista, koska alkoholia ei nautittu ollenkaan. Yö nukuttiin epämukavasti lattialla makuupussissa.

Yhden juhannuksen vietin Kitulassa, josta oli muistaakseni vuokrattu entinen koulu kesäksi. Jonnekin muistan myös matkustaneeni ikälopulla Oivan bussilla.

Maolaisten suuri guru, Matti Puolakka, oli etäinen ja vaikeasti lähestyttävä hahmo. Uskon että sellaisena hän halusikin tulla tunnetuksi. Hän oli muiden yläpuolella, hän oli johtaja, muut olivat alamaisia. Minun silmissäni hän oli lähinnä koominen hahmo, joka osasi aivopestä osan ihmisistä niin, että he menettivät kyvyn ajatella itse. En koskaan voinut suhtautua häneen vakavasti. Syy oli hänessä itsessään. Illanvietoissa hän istui lähimpien alamaistensa ympäröimänä ja luuli näyttävänsä tärkeältä. Miksi hän ei jalkautunut ”rahvaan joukkoon” keskustelemaan ja tutustumaan?

En tiedä kuinka moni muu nauroi mielessään hänen käytökselleen. Itse en muista koskaan puhuneeni hänen kanssaan. Käsittääkseni Matilla oli oma haaremi, uskollisten ja aivopestyjen naisten joukko, joka ihaili häntä sokeasti. Ehkä hän oli joidenkin naisten toiveiden täyttymys. Satuin kuulemaan viime kesänä radio-ohjelman, jossa muutama muinainen maolainen puolusti vihaisesti Matin ajatuksia. Nauroin ääneen, kun haastattelija kysyi jostakin asiasta, että mitä mieltä nämä naiset ovat ja toinen vastasi, että Matti on sitä mieltä, että… Matilla on siis edelleen joukko aivopestyjä naisia ympärillään, ehkä jopa samat naiset? Miksi hän ei itse tule esiin ja puolusta ajatuksiaan? Mitä hän pelkää?

Muita mieleen jääneitä nimiä ovat mm. Pertsa, Antti, Olli, Rami, pari Erkkiä (Erkamo ja Eskola), Kati, Lotta, Pirisen tytöt, Samu, Pubbe ja sinä Raimo. Sinä olet avoimesti ilmaissut nykyiset ajatuksesi maolaisuudesta. Kiitos siitä! Monta ihmistä ja nimeä olen jo unohtanut.

Joskus 1970-luvun lopulla lopetin illanvietoissa käymisen. Käsittääkseni MLR hajosi siihen aikaan ja joukon rippeet muodostivat ITU-liikkeen, jonka vaatimaton tavoite oli valloittaa Suomen kulttuurielämä! Se jäi tekemättä. Ituunkin minua yritettiin houkutella, mutta en koskaan mennyt tilaisuuksiin mukaan.

Yhteenvetona voisin todeta, että muistoni MLR:n illanvietoista ovat pääosin hauskoja. Ryhmää johti Matti perässään joukko selvin päin totisia miehiä ja naisia, jotka olivat omasta mielestään viemässä Suomea kohti marxilais-leninismiä ja Maon ideologiaa. Monet varmasti uskoivat aatteeseen sokeasti. Siksi romahdus on ollut monille liikaa. Olen kuullut monista itsemurhista. Se on surullista. Osittain pidän Mattia syyllisenä. Hänen opetuslapsensa ottivat kaiken liian vakavasti eivätkä kestäneet, kun kaikki romahti.

’Leena’ ”.

 

22. HMLS:n opintopiirissä syksyllä 1971

”Osallistuin HMLS:n opintopiiriin syksyllä 1971. Vietnam-mielenosoituksessa jaettiin lappusia, joissa mainostettiin marxilaisuuden opintopiiriä ja kun tunsin kiinnostusta aiheeseen, päätin mennä mukaan.

Ensimmäinen kokoontuminen oli Kirkkokadulla, jossa sijaitsi Demon kirjapaino ja yhdistysten toimistoja. Meitä kiinnostuneita oli ehkä toistakymmentä, meidät jaettiin kahteen ryhmään ja sovittiin kokoontumisajasta ja -paikasta. Paikka oli ryhmän toisen vetäjän koti ja aloitimme opiskelun lukemalla Marxin ’Palkka, työ ja pääoma’.

Kokemus tuollaisesta opiskelutyylistä jännitti ensin, mutta huomasin kuitenkin miten se auttoi asian ymmärtämistä. Koulussahan ei siihen aikaan käytetty mitään tuon tyyppistä, kaikki oli pelkkää ulkoa oppimista. Olin yrittänyt lukea jotain itsekseni, mutta kyllä se oli vaikeaa yksinään. Ja minä olin sentään juuri valmistunut ylioppilaaksi.

Ongelmia tuli, kun Marxin jälkeen vetäjä ilmoitti meidän seuraavaksi ryhtyvän lukemaan Maon kirjoituksia, joiden sanottiin olevan ’tämän päivän marxilaisuutta’. Muistaakseni meille jaettiin jonkinlainen moniste, jossa oli Mao-sitaatteja. Olin silmäillyt Maon teoksia aikaisemmin ja minusta niissä ei ollut juuri mitään, mikä minua olisi kiinnostanut. Sanontoja, tokaisuja, parhaimmillaan keskinkertaisia aforismeja. Korttipeliringissä kuulee parempia sanontoja.

Kun alun sisäänajovaiheen jälkeen opintopiirin vetäjät ryhtyivät vielä railakkaasti haukkumaan ’tiedonantajalaisia’ siitä, miten nämä keskittyvät vain ajamaan työläisten päiväkohtaisia etuja, alkoi asia olla selvä. Tämä ei ole se porukka, johon minä haluan kuulua. Vaikka Vietnam-kysymyksessä ei ollut erimielisyyksiä, niin tuo työläisten etujen ajamisen moittiminen oli työläisperheen pojalle liikaa. Varsinkaan kun sen tilalle ei ollut muuta esittää kuin Maon Suomen oloihin soveltumattomia sitaatteja.

Niinpä jätin opintopiirin sikseen, enkä käsittääkseni ollut ainoa. Kun nuortaistolaisten opintopiirejä syntyi vähän joka lähiöön, menin sellaiseen mukaan. Siellä olikin erilainen meininki: porukka oli mukavaa ja henki oli hyvä. Siellä jopa naurettiin. Maolaiset sanovat olleensa ’vakavamielisiä’. En tiedä onko se toinen ilmaisu huumorintajuttomuudelle ja tosikkoudelle.

…(maolaisen opintopiirin) jengi oli hyvin paljon itseni kaltaista, juuri opintonsa aloittaneita tms. pitkätukkaisia vähän hipin oloisia. Yhtään nimeä en muista. Kokoontumiset olivat ihmisten kotona, muistaakseni jossain Haagan / Maunulan suunnalla. Joku illanvietto oli Kalliossa vanhassa puutalossa olleessa asunnossa.

…olin keskittynyt ymmärtämään marxilaisuutta ja siinä oli ihan täysi työ. Kuten kirjoitin, koulussa ei opetettu tuon tyyppistä keskustelua.

…minähän muutin 1974 Tampereelle opiskelemaan. Täkäläisiä maolaisia en nähnyt missään muualla kuin Tillikassa, johon he tulivat aina porukalla väittelemään ’tiedonantajalaisten’ kanssa. Osa taistolaisnuorista oli kyllä valmis väittelyyn, mutta vanhemmat ja kokeneemmat kielsivät heitä. Piti käyttäytyä kuin maolaisia ei olisi olemassakaan.

Myöhemmin 1980-90-lukujen vaihteessa tutustuin Jarmo Lavilan vaimoon Tuulaan tai siis näimme iltapäiväoluella Tillikassa usein. Hän kertoi miten Jarmolla oli ollut kotona ladattu revolveri jossain pöydän laatikossa valmiina jos jotain tapahtuu. Oliko tämä yleistä maolaisten keskuudessa?

En tiedä kenelläkään taistolaisella olleen asetta. Mutta mehän pidimmekin Neuvostoliittoa jonkinlaisena selkänojana, joka tukee meitä ja estää oikeiston ja armeijan ryhtymästä minkäänlaiseen voimankäyttöön. Oli helppo toimia vähän rehvakkaammin, kun tiesi, että Neuvostoliitto tukee.

Osku”

21. Puolakan ajatukset Kansallisarkistossa

Sivuston dokumenteissa 2, 4, 19 ja 20 on kaivattu ystävällisen myötämielistä asennetta Matti Puolakan elämäntyöhön, teorioihin ja kirjoituksiin. Sellainen materiaali, vieläpä runsas ja kiitettävällä huolellisuudella koottu, on olemassa: Matti Puolakan yksityiskokoelma Suomen Kansallisarkistossa.

Kokoelma on luvanvarainen. Kiinnostuneen tulee anoa kirjallisesti lupaa arkistoon tutustumiseen Pia Länsmanilta, joka toimii arkistoa ylläpitävän Uusi historia ry:n yhteyshenkilönä. Anomuksen saatuaan Pia konsultoi Puolakkaa ja vastaa sitten anojalle luvan eväten tai myöntäen. Lupapaperin kanssa kirjoituksiin pääsee tutustumaan Helsingissä Kansallisarkiston lukusalissa, Rauhankatu 17.

Arvioin, että Kansallisarkiston Puolakka-kokoelma ei juurikaan mene päällekkäin muistejamaolaisuudesta.fi -materiaalin kanssa. Aineistot ovat – mahdollisesti optimaalisella tavalla – toisiaan täydentäviä.

(Raimo Laakia 19.2.2017)

20. Kolmas vastine. Salaliitoista taidokkain?

”Vastine Vihreä Lanka -lehdessä 23.9. ja 7.10. olleisiin valheisiin.

Saarenmaa-projektiin kohdistamienne yksiselitteisten valheiden räikeys ja runsaus, kantojemme jatkuva vääristely (yhtään lausuntoa ei ole jätetty vääristelemättä), se että olette ainakin tähän asti kieltäytyneet julkaisemasta vastineitamme, ja jatkaneet parjauskampanjaanne ystävämme kuolemantapauksen jälkeenkin todistavat vääjäämättä, että kysymys on jostain paljon vakavammasta kuin vain huonosta lehtimiesetiikasta, sensaationhalusta, henkilökohtaisesta katkeruudesta tai itsetarkoituksellisesta pyrkimyksestä vääristellä Suomen lähihistorian tärkeimpiä tosiasioita.

Kysymys on Timo Harakan, Esko Naskalin, Raimo Laakian ja ”Reijon” sekä muutamien eestiläisten suunnittelemasta talousrikoksesta – siinä ohessa kyllä sitten paljon muustakin.

Olemme teille jatkuvasti sanoneet, että Saarenmaan kulttuuriprojektissa olemme olleet vain alullepanijoita ja että haluamme siihen mukaan täysin riippumattomaan hallitsevaan asemaan erilaisia kulttuurihenkilöitä ja virallisia kulttuuriliittoja. Tuo on ollut määrätietoinen suunnitelmamme, jota olette nyt monella tavalla vaikeuttaneet ja josta olette antaneet koko ajan tietoisesti täysin valheellisen kuvan.

Ilmoitimme teille heti tämän prosessin alussa, että ”liikemies Reijo” esitti viime talvena meitä kohtaan avoimen taloudellisen kiristysvaatimuksen.

Hän vaati asiantuntijoiden arvioiden mukaan potentiaalisesti erittäin arvokkaasta liikeyrityksestämme huomattavan suurta osuutta itselleen. Hän ilmoitti, että ellemme tähän suostu, niin hän

(a) toimeenpanee (yhdessä eräiden Suomen vihreiden, eräiden ex-taistolaisten ja omien eestiläisten ystäviensä kanssa) julkisen parjauskampanjan syyttämällä projektissa toimivia henkilöitä aikeista turmella liiketoiminnallaan Saarenmaan luontoa, ”maolaisuudesta” (sehän oli leima kaikelle sille vasemmistolaiselle arvostelulle mitä Suomessa 1970- ja 80-luvulla Neuvostoliittoon kohdistettiin) ja pyrkimällä yleensäkin häpäisemään heidät henkilöinä keinoja kaihtamatta,

(b) ottaa yhteyttä Eestissä toimiviin mafia-ryhmittymiin. Meillä on hallussamme aineisto, jolla voimme osoittaa edellä sanotun kumoamattomasti todeksi.

Meillä on todisteet ”Reijon” roolista tässä asiassa ei vain viime talvelta vaan myös siitä, että hän on ollut nyt (yhdessä Raimo Laakian kanssa) tämän parjauskampanjan alottamisen ja siitä seuranneiden eestiläisten mafia-kiristysten takana. Ette voi millään kiistää sitä, etteikö VL:n päätoimittajan toiminta olisi ollut Raimo Laakian, ”liikemies Reijon” ja hänen eestiläisten ”liikekumppaniensa” kanssa täysin yhteensopivaa ja koordinoidusti jatkettua.

Vaikka olimme informoineet päätoimittaja Timo Harakkaa ja toimittaja Esko Naskalia siitä, että he ovat tekemisissä rikollisten ainesten ja rikollisten pyrkimysten kanssa, he ovat jatkuvasti kieltäytyneet tutustumasta tähän olennaisimpaan puoleen liittyviin tosiasioihin ja aineistoomme.

Vaadimme heitä järjestämään yhteisen tapaamisen ”Reijon”, VL:n toimittajan ja meidän sekä Laakian, VL:n toimittajan ja meidän kanssa. Vaadimme useita kertoja myös heitä ottamaan yhteyttä A. Santaholman pesänselvittäjä-lakimieheen.

Kaikesta tuollaisesta Vihreä Lanka kieltäytyi. Kaikki tämä on jotain aivan muuta kuin karkeata lehtimiesetiikan rikkomista.

Agenttinne Tertia Suolahden avulla saitte hyvät tiedot sekä tämän yrityksen valtavasta (ja pienillä investoinneilla toteutettavasta) taloudellisesta potentiaalista sekä siitä akuutista (mutta myös väliaikaisesta) talouskriisistä, johon olimme ajautuneet. Häneltä saitte tietää sen, että

(a) voitte äärimmäisen rajulla hyökkäyksellä (ja vain sellaisella) kaataa meidät nyt, mutta ette esim. 2 kk:n kuluttua. Suolahdelta saitte tietää, että Saarekombissa oltiin tänä syksynä aloittamassa useita erilaisia kansainvälisiä kursseja (kuvanveisto, taidemaalaus, nukenvalmistus- ja yleensä keramiikka, ekofilosofiaa sekä feminististä teoriaa käsitteleviä seminaareja, jooga-, tai chi-, qiqong- ja homeopatiakursseja) sekä että olimme tuomassa Saarenmaalle 16-raitaista erittäin hyvää musiikkistudiota. (Jorma Vastelinille se oli henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä asia. Myös saarenmaalaisille muusikoille: olimme sopineet, että tuotamme ilmaiseksi saarenmaalaista kansanmusiikkia käsittelevän levyn sekä että annamme heidän muutenkin käyttää studiota määräaikoina ilmaiseksi).

Kaiken tämän olette nyt onnistuneet torpedoimaan – ja siten myös estämään akuutin rahapulamme ratkaisun.

Olette jatkaneet Tertia Suolahden haastattelulla parjauskampanjaanne.

Jokainen Suolahden syyte on vale, ja sen voi todistaa helposti täysin sitovasti monet eri tahoja edustavat henkilöt niin Suomessa kuin Eestissä. Te myös tiesitte itse aivan varmasti Suolahden monet väitteet yksiselitteisiksi valheiksi. Menettelynne tämän haastattelun suhteen oli rikollista myös siksi, että aivan hyvin olisitte voineet (kaiken tapahtuneen jälkeen se olisi ollut ehdoton velvollisuutenne) tiedustella näistä asioista hyvin monelta kyseisenä aikana Kuressaaressa kaiken aikaa paikalla olleilta henkilöiltä.

Ei ole epäilystäkään, että hän oli tullut Raimo Laakian ja varmasti myös Vihreän Langan toimittajien (ehkä vähän eri muodossa) antamien ohjeiden mukaisesti tekemään tuollaista parjauskirjoitusta Saarenmaalle. (Suolahden syytöksistä jokaiseen vastataan yksityiskohtaisesti parinkymmenen suomalaisen ja saarenmaalaisen toimesta erillisessä kirjoituksessa niin julkisuutta kuin tuomioistuinta varten.)

Suolahden artikkelin rikollisen luonteen tekee erityisen raskauttavaksi (ja toisaalta omalla tavallaan todistaa tämän koko ajojahdin koordinoitua luonnetta) seuraava:

Suolahti kuuli ja luki Saarenmaalla kaikki tosiasiat talousyrityksen , kulttuuriprojektin ja luonnonsuojelun keskinäissuhteista. Hän tiesi aivan hyvin, että sekä teidän alkuperäisen artikkelinne (joka aiheutti Jorma Vastelinin kuoleman) että lehdessänne julkaistun artikkelin väitteet olivat täyttä valetta ja röyhkeää parjausta. Lisäksi hän tiesi, ettei meidän vastineita oltu hyväksytty. Kaikesta tästä huolimatta hän julkaisi tuollaisen parjauskirjoituksen!

Hän myös itse myönsi usealle henkilölle Helsingissä Saarenmaalta palattuaan, ettei Vihreän Langan linjassa voi olla kyse mistään muusta kuin organisoidusta rikollisesta yrityksestä kaataa meidän talousyrityksemme ja alullepanemamme kulttuuriprojekti. Hän sanoi ymmärtävänsä, että toimittajien päämääränä on (yhteistyössä eräiden Eestissä toimivien liikemiesten ja siellä muutaman kulttuuri- ja luonnonsuojelupiireissä liikkuvien henkilöiden kanssa) kaapata projektista mahdollisimman paljon itselleen sekä jatkaa sen kehittämistä valmiiksi luodun perustan pohjalta.

Katumapäälle tultuaan T. Suolahti on keskusteluissa usean myös ulkopuolisen henkilön kanssa myöntänyt, että hänet oli lahjottu tekemään mahdollisimman valheellinen kuvaus ko. projektista ja siellä olevista henkilöistä. (Näistä keskusteluista on useat äänitetty.) Lisäksi hän sanoi, että jäljet vievät Tallinnaan. Siellä liikkuu muutamia sellaisia suomalaisia suurliikemiehiä jotka eivät keinoja kaihda. Jotkut heistä tietävät aivan hyvin talousyrityksemme potentiaalisen arvon, ja erään taholta meitä on yritetty jo kerran huijata, tosin silloin vielä ”pehmein” konstein.

Juttunne koko luonne oli sellainen, että olitte alunperin päättäneet (varmasti myös joidenkin lehdestänne täysin riippumattomien henkilöiden kanssa), että vastineita ei sitten oteta. Joku raaka liikemiestaho on kehoittanut teitä kirjoittamaan niin räikeää parjausta kuin olla voi, ”jotta heidän projektinsa kaatuu siihen paikkaan, kävi muuten sitten miten tahansa”.

Alkuperäisessä artikkelissanne hyökkäyksen tämä puoli näkyi julkaistuakin selvemmin: mitä räikeämpiä ja lukuisampia valheita, sitä varmempaa että vahinkoa seuraa… Väititte mm. sellaisia mielettömyyksiä, että ”maolaiset” ovat tuhonneet August Mälkin synnyinkodin ja rakentavat siihen tilalle diskon. Miten tuollaisiin valheisiin voi vastata?

Tosiasiassa

(1) Mälkin synnyinkoti on ollut aivan raunioina jo kymmeniä vuosia,

(2) olemme sopineet tilan perillisen ja Eestin kirjailijaliiton kanssa että se rakennetaan museoksi,

(3) sekä sopineet että lähellä sijaitseva kasarmi kunnostetaan kirjailijakeskukseksi ja että kaikki tämä tulee Eestin kirjailijaliiton hallintaan, sekä että

(4) kyseiselle maatilalle, sen perillisen kanssa, yhteisen suunnitelman pohjalta pyritään kehittämään lomakylä, joka

(a) kehitetään luonnonsuojelun tarkimpien periaatteiden mukaisesti,

(b) osa lomakylän tuloista tulee Saarenmaan luonnonsuojelun ja ko. kirjailijakeskuksen toiminnan tukemiseen.

Syyte ”maolaisuudesta” on myös mieletön. Tiedätte varsin hyvin, että esim. Matti Puolakka on keskeisenä elämäntehtävänään viimeiset viisitoista vuotta systemaattisesti arvostellut Mao Tsetungin ajattelua, leninismiä, marxismia ja yleensä sosialismin teoriaa sekä pyrkinyt siltä pohjalta kehittämään täysin uutta yhteiskuntafilosofiaa.

VL:n toimittajat tiesivät että periaatteidemme pohjalta vaadimme kaikkia mukaan tulevia sijoittajia sitoutumaan kunnioittamaan tarkasti Saarenmaan luontoa, kulttuuria, tapoja sekä paikallisia liikekumppaneitamme. Nämä periaatteemme ovat saaneet Saarenmaan kulttuuri-ihmisten valtaenemmistön varauksettoman kannatuksen. Ainoastaan jotkut vanhan vallan jäänteet ovat luonnonsuojelun varjolla ja määrättyjen liikemiespiirien avulla omia etupyyteitään ajaakseen mukana jollain tavalla tässä kollektiivisesti organisoidussa rikollisessa hankkeessa.

(Erään tällaisen ”luonnonsuojelijan” asiallisuutta kuvastaa esim. se, että kun olemme erään suomalaisen tutkijainsinöörin kanssa selvittäneet mahdollisuuksia tuottaa Saarenmaalle tuulienergiaa, niin hän on asettunut tätäkin projektia vastaan sillä perusteella, että tuulivoimalat tappavat ilmasta niin paljon hyttysiä ja muita itikoita.)

Asian rikosoikeudellinen puoli jää juristien hoidettavaksi. Valitettavasti Vihreän Langan rikollisten menettelytapojen vuoksi joutuu kärsimään koko Suomen luonnonsuojeluväki.

Varoitamme VL:n lukijoita: kaikki tähänastiset lausuntomme ja dokumenttimme on vääristelty!!

Joka tapauksessa vaadimme tässä asiassa myös muiden asianosaisten henkilöiden vastineiden julkaisemista!!!

Lisätietoja

(1) näistä valheista, joiden oikaisemiseen meille ei palstatilaa ole annettu, sekä

(2) Saarenmaan kulttuuriprojektin todellisesta luonteesta ja siihen sisältyvistä mahdollisuuksista saa seuraavasta osoitteesta (T. Vainio, Porttitie 9 C 25, 00940 HKI, puh. 306 737 tai Saarenmaalta allekirjoittaneilta os. Kuressaare, Pikk 26, Eesti).

Helsingissä 18.10.1993 Iris Keinänen, Niilo Rikula”

19. Toinen vastine. Vihapuheen ylittämätön klassikko?

”Laakia yritti omia Puolakan teorian.

Teen lisensiaattityötä Matti Puolakan historianfilosofiasta ja olen alkanut vetää kaikille avointa Suomen lähihistoriaa tutkivaa työryhmää.

Käsitellessään Marxilais-Leniniläisten ryhmien (MLR) ja vaihtoehtoliike Idun historiaa (VL 23.9.) Vihreä Lanka on valinnut haastateltavansa omituisesti. Lähteenä on henkilö, joka 1980-luvun alussa jätti liikkeen ja lähti mielistelemään niitä vasemmistolaisia ja vihreitä, jotka kansakunnan yleisen tavan mukaan olivat Leonid Brezhnevin perseennuolijoita.

Raimo Laakia oli kaikissa väittelykysymyksissä jo 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Matti Puolakkaa vastaan. Raimo Laakia on mielettömän mielisairaanomaisen kateellisesti vihannut Matti Puolakkaa noista ajoista lähtien. 1979 Raimo Laakia sanoi julkisissa tilaisuuksissa useita kertoja, että Puolakan ideat ovat tärkeitä sen hetken maailmassa, että niiden pohjalta marxismi tulee kumoutumaan sisältä päin ja tulee syntymään uusi maailmankatsomus, jonka läpimeno maailmalla on varmaa.

1985 Raimo Laakia tiesi, että Matin silloin jo hyvin kehittyneillä ajatuksilla hieman modifioidussa muodossa saisi Suomessa kovan maineen ja että muutaman vuoden kuluttua maailmallakin. Hän aikoi kirjoittaa ne omissa nimissään, vaikka ne olivat syntyneet häntä vastaan, toki epämääräisesti myöntäen Matin aloitteentekijän roolin.

Se olisi ollut kulttuurihistorian yksi suurimpia varkauksia. Tuon kielsimme, ja siitä lähtien Raimo Laakian elämän pääpyrkimyksenä on ollut tuhota Matti Puolakka ja Iris Keinänen.  Sekä siinä ohessa ja sen jälkeen saada tuosta mullistavasta teoriasta mahdollisimman paljon omiin nimiinsä.

Tämä näytelmä muistuttaa ”Amadeus”-filmiä, jossa Salieri tiesi varsin hyvin Mozartin sävellystyön arvon, mutta halusi ehdottomasti tuhota hänet ja varastaa mahdollisimman paljon hänen teoksistaan. Vihreän Langan toimittajat ovat niiden hovisäveltäjien asemassa, jotka eivät tajunneet Mozartin suuruutta, mutta vihasivat häntä sen takia, että hän oli este heidän uralla etenemisellensä.

Julkaisemme tästä polemiikista ja Suomen lähihistoriasta laajan vihkosen, johon Vihreän Langan toimittajilla on myös oikeus kirjoittaa. Lisäksi tulemme järjestämään keskustelutilaisuudet aiheista:

  • Suomen lähihistoria, taistolaisten, MLR:n, vihreiden ja Idun suhde Neuvostoliittoon sekä näiden järjestöjen suhde keskustelukulttuuriin ja väittelymenetelmiin.
  • Matti Puolakan yhteiskuntafilosofia, sen tausta ja kansainväliset ulottuvuudet.
  • Kulttuuriprojekti Saarenmaalla. Ketkä valehtelevat ja ketkä puhuvat totta? Mitä Saarenmaa-projekti voisi onnistuessaan merkitä yleiseurooppalaisessa kulttuurihistoriassa?

Saarenmaa-projektista Vihreässä Langassa esitettyihin konkreettisiin muun muassa taloutta koskeviin valheisiin vastaa Iris Keinänen toivuttuaan tuohon projektiin ja hänen henkilöönsä kohdistetun raa’an hyökkäyksen aiheuttamasta sairauskohtauksesta.

Timo Vainio, Helsinki”

 

18. Monta vastinetta Vihreälle Langalle

Syksyllä 1993 kirjoituksiin tuli useita vastineita. Timo Harakka selvitteli asiaa Julkisen sanan neuvostolle muun muassa näin: ”…Vainion ryhmältä saapui syys-lokakuussa niin monta erilaista kannanottoa eri versioin ja eri osoitteisiin, että he itsekin merkitsivät kantelunsa liiteluetteloon vain kaksi kolmesta jätetystä vastinevaatimuksesta… ja kantelun tekijät olivat kuitenkin alkuaankin vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi jonkinlainen ajojahti heitä kohtaan, ja pyrkivät estämään artikkelien julkaisun muun muassa tunkeutumalla lehden toimitukseen taittoiltana…”

Timo Vainion mukaan tuona iltana toimitukseen ilmaantui lopulta poliisi ja puolakkalaiset vastineentuojat joutuivat ulos.

Ihan ensimmäisen vastineen kirjoittivat Timo Vainio ja Pia Länsman. Se oli pitkä. Siinä muun muassa ihmeteltiin kuka ”liikemies Reijo” mahtaa olla. Tekstiä en ole löytänyt.

Toisen vastineen kirjoittivat Timo Vainio ja Pia Länsman.

Kolmas tuli Iris Keinäseltä ja Niilo Rikulalta. Vastineteksteistä voi päätellä, että ne kaikki laadittiin Matti Puolakan tiiviissä ohjauksessa.

Sekä Vihreän Langan toimitus että Julkisen sanan neuvosto pitivät vastineita julkaisukelvottomina.

Muisteja-sivustolle julkaiseminen ei ole ongelma. Vihapuhehan kohdistuu minuun. Tekstit kertovat henkisestä todellisuudesta ja niillä on kaunokirjallisia ansioita.

(Raimo Laakia 17.2.2017)

17. Julkisen sanan neuvoston langettava päätös

Vihreä Lanka 29/94, 21.7.1994

”Julkisen sanan neuvoston langettava päätös oikeita tietoja, kunnian suojaa ja vastineen julkaisemista koskevassa asiassa.

Kantelijat: Iris Keinänen, Pia Länsman, Matti Puolakka, Niilo Rikula ja Timo Vainio.

Vastaaja: Vihreä Lanka.

Julkisen sanan neuvosto on kantelusta tehnyt langettavan päätöksen Vihreän Langan artikkeleista ”Maolaisten pesänjakajat löysivät paratiisinsa (Nro 38/23.9.93) ja ”Kesä gurun alokkaana” (Nro 40/7.10.93).

Julkisen sanan neuvoston päätös on kokonaisuudessaan seuraava:

Kantelu.

Vihreän Langan numerossa 38/1993 ja 40/1993 käsiteltiin kantelijoiden kulttuuriprojektia Saarenmaalla, heidän liikeyrityksiään ja arvosteltiin heitä henkilökohtaisesti. Kantelijat katsovat, että artikkelit julkaistiin vahingoittamistarkoituksessa ja että artikkelit ovat aiheuttaneet heille huomattavia taloudellisia menetyksiä.

Artikkelit perustuvat heidän mukaansa valheille. Asianosaisia ei ole niitä varten kuultu, puhelinkeskusteluista muokattiin mielivaltaisesti haastatteluja eikä lehti myöntänyt vastineoikeutta.

Kantelijoiden mukaan heidät kuvattiin sotilaalliseksi ryhmäksi, joka on tuonut mafian Saarenmaalle, huijannut ihmisiä ja syyllistynyt taloudellisiin rikoksiin. Yksi kantelijoista nimettiin useiden eri ihmissuhteiden rikkojaksi ja muutenkin kanssaihmisten hyväksikäyttäjäksi. Toista kantelijaa syytettiin vastaavanlaisista asioista, lisäksi häneen iskettiin ilkeämielisiä leimoja.

Lehti ei halunnut tarkistaa lähteenä käyttämänsä ”liikemiehen” taustoja eikä hänen esittämiään väitteitä. Kantelijat kiinnittävät vielä erityistä huomiota siihen, että artikkelikokonaisuudessa syytettiin kantelijoita lakien rikkomisesta ja eestiläisen kulttuurimuiston tuhoamisesta.

Lehti julkaisi numerossaan 40 jatkoartikkelin, vaikka toimittaja tiesi aiempien syytösten perustelemattomuuden, sen, ettei lehti julkaissut vastineita ja sen, että artikkelin väitteet olivat johtaneet yhden henkilön menehtymiseen. Lehti henkilöi artikkelissaan koko kansainvälisen kulttuuriprojektin yhteen ihmiseen. Tätä ihmistä herjaamalla projektille luotiin rikollinen imago. Lehti ei tuonut julki yhtään tosiasiaa tämän ihmisen elämäntyöstä. Hänen kuvansa julkaistiin luvatta. Kantelijat kiinnittivät vielä huomiota tapaan, jolla artikkelissa kommentoitiin ryhmän jäsenen kuolemaa.

Lehden vastaus.

Vihreän Langan entinen päätoimittaja Timo Harakka toteaa, että ensimmäisen juttukokonaisuuden tarkoitus oli kertoa totuudenmukaisesti ja tasapuolisesti suomalaisten yrityshankkeista Saarenmaalla. Jutun kirjoittajat haastattelivat kaikkia olennaisia osapuolia ja toinen kirjoittajista kävi myös paikan päällä. Ryhmän aatteita esiteltiin kritiikin vastapainoksi myös suopeassa valossa.

Pääjuttu lähetettiin yhdelle ryhmän jäsenistä nähtäväksi ja hänen kommenttejaan lisättiin tekstiin. Ryhmästä eronneen RL:n haastattelu lähetettiin kommentoitavaksi ryhmän keskushahmolle, joka ei vastannut soittopyyntöihin. Erään ryhmän jäsenen esittämät argumentit kirjattiin kuitenkin lehteen, hänen pyynnöstään nimettömänä. Jälkimmäinen artikkeli oli selkeästi henkilökohtainen silminnäkijäkuvaus.

Lehti ei leimannut kantelijoiden toimintaa rikolliseksi eikä syytä heitä ”hämäräbisneksen tekijöiksi” tai vastaaviksi. Lehti ei vastaa haastateltuina olevien henkilöiden mielipiteistä.

Lehdelle toimitettiin kolme kirjelmää artikkelien johdosta. Näistä kaksi ensimmäistä oli laadittu sellaisten henkilöiden toimesta, joita ei lainkaan käsitelty artikkelissa. Laatijat ilmoittivat toista kirjelmää jättäessään, että oikeus vastineen laatimiseen on siirretty heille. Mikään näistä kirjelmistä ei ollut julkaisukelpoinen. Kirjelmien laatijat eivät tyytyneet päätoimittajan laatimiin lyhennelmiin ko. kirjoituksista.

Lehti informoi kantelijoita vastineelta vaadittavasta muodosta ja pyrki kohtuullisessa määrin auttamaan kantelijoita tuomaan julki mielipiteitään.

Ratkaisu.

Neuvosto toteaa, että Vihreän Langan numerossa 38/1993 julkaistuun artikkelikokonaisuuteen sisältyi useita ryhmän jäsenten kommentteja ja selvityksiä. Pääartikkelin yhteydessä oli toimittajan ottamia kuvia ryhmän jäsenistä Saarenmaan toimitiloissa. Myös toiseen haastattelujuttuun oli liitetty ryhmän jäsenen kommentti, missä tämä kiisti haastattelussa esitetyt väitteet. Neuvosto toteaa, että kantelijoilla on ainakin jossain määrin ollut mahdollisuus selvittää näkökantojaan jo itse artikkelissa.

Kyseinen, numerossa 38 julkaistu artikkelikokonaisuus oli sävyltään poikkeuksellisen kärkevä. Kokonaisuus sisälsi kantelijoihin kohdistuneita vakavia väitteitä, jotka olivat omiaan saattamaan heidän toimintansa arveluttavaan valoon. Kahdesta ryhmään kriittisesti suhtautuvasta haastatellusta oli tehty omat juttunsa. Näissä jutuissa esitettiin väitteitä siitä, kuinka ryhmän jäsenet käyttivät ihmisiä taloudellisesti hyväkseen. Lisäksi niissä kerrottiin muista taloudellisista epäselvyyksistä sekä psykologisesta painostuksesta. Juttujen perusteella väitteet perustuivat toisaalta haastateltujen omiin kokemuksiin, toisaalta vahvistamatta jääneisiin kuulopuheisiin.

Neuvosto ei havainnut, että artikkelikokonaisuudessa olisi syytetty ryhmän jäseniä kulttuuriprojektin rahoittamisesta rikollisin keinoin tai eestiläiskirjailijan kotitalon tuhoamisesta. Myöskään ryhmän keskushahmon valokuvan julkaisemista ei voida pitää hyvän journalistisen tavan vastaisena. Toisaalta kokonaisuuteen sisältyi erityisesti tähän keskushahmoon kohdistuneita luonnehdintoja ja henkilökohtaisia ominaisuuksia koskevia väitteitä, jotka olivat omiaan loukkaamaan häntä henkilökohtaisesti. Se, että kyseessä olivat lähinnä haastateltavien esittämät kannanotot, ei oikeuttanut lehteä julkaisemaan näitä loukkaavalla tavalla esitettyjä luonnehdintoja.

Vihreän Langan numerossa 40 julkaiseman artikkelin otsikkona oli ”Kesä gurun alokkaana”. Toimittaja kertoi siinä kokemuksiaan Saarenmaalla ja Helsingissä. Artikkeli keskittyi melko pitkälti ryhmän keskushahmon käyttäytymiseen ja henkilöön. Artikkelissa esitetyt luonnehdinnat ja kuvaukset olivat neuvoston mielestä häntä henkilökohtaisesti loukkaavia.

Artikkelit suuntautuivat suhteellisen pieneen ryhmään. Tämän vuoksi kaikkia niitä lehdelle toimitettuja kirjelmiä, joiden laatija tiedettiin ryhmän jäseneksi, olisi tullut kohdella vastineina. Samalla neuvosto toteaa, että nämä kirjoitukset olivat sellaisenaan julkaisukelvottomia. Kirjoitusten sanavalinnat ja sisältö olivat sellaisia, että niiden pohjalta ei enempiä jatkoneuvotteluja voitu käydä. Vastineiksi tarkoitettujen kirjoitusten julkaisematta jättäminen ei näin ollen johda huomautuksen antamiseen.

Neuvosto totesi edellä, että artikkeleihin sisältyi henkilökohtaisesti loukkaavia luonnehdintoja ja väitteitä. Tältä osin neuvosto antaa Vihreälle Langalle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

 

16. Päätoimittaja Timo Harakka vastaa Anu Kantolalle

Vihreä Lanka 43/93, 28.10.1993

”Timo Harakka vastaa: Artikkeli Saarenmaan lomakiinteistö- ja kehityshankkeista oli asiallinen, tosiasioissa pitäytyvä ja tasapuolinen. Aihe oli olennainen. Eikö juttua olisi pitänyt julkaista, koska jutun kohteet eivät niin halua? Onko tiedotustutkija Kantola vakavissaan sitä mieltä, että lehti on syyllistynyt vähintään kuolemantuottamukseen – ellei peräti murhaan?”