62. Neuvostoliiton lähetystö pyysi isää vakoilemaan poikaansa

Elokuvateatteri Orionissa Helsingissä 12.6.2020 järjestetyssä yleisö- ja kutsuvierasnäytännössä Matti Puolakan sisko Pirkko (Nella) Keskisarja kertoi, miten Tehtaankadun lähetystön kontaktihenkilö pyysi Pauli Puolakkaa seuraamaan ja raportoimaan, mitä lapset tekevät. Pauli Puolakka (1912-2008), joka oli pitkän elämänsä ollut kommunistisen puolueen ja kommunistisen suvun aktiivi, järkyttyi pyynnöstä ja kieltäytyi. Hän vähensi yhteiskunnallista toimintaansa ja alkoi suuntautua yhä enemmän luontoharrastajaksi.

Muistan Pauli Puolakan vanhempana hiljaisena miehenä joistakin yleisötilaisuuksista 1970-luvulla. Hän tilasi saksankielistä Peking Reviewiä niin kuin minäkin. Kerran yksi viikkonumero jäi tulematta ja sain kappaleen lainaksi häneltä.

Aiemmin Johan von Bonsdorff on kertonut kirjassaan (Kun Vanha vallattiin, Tammi 1986), miten neuvostolähetystön kontaktihenkilö Albert Akulov koetti udella häneltä tietoja suomalaismaolaisista.

Myös ulkoministeriön kansliapäällikkö, Kekkosen ja Karjalaisen kannattaja Matti Tuovinen kirjoittaa päiväkirjassaan (Salaisuuksien vartija, Lehtiä valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjasta 1972-1985, toimittanut Juhani Suomi, Uniprint Turku 2012) maolaisuutta sivuavista keskusteluistaan neuvostodiplomaattien kanssa ja Suojelupoliisin päällikön Arvo Pentin kanssa.

Neuvostolähetystön pyyntö Pauli Puolakalle lienee uusi mikrohistorian tieto. En ole havainnut siitä mitään mainintaa alan teksteissä.

Kirjasi Raimo Laakia 19.7.2020

55. Neuvostoliitto painosti sosdempuoluetta onnistuneesti

Neuvostoliitto paimensi SDP:tä tomerasti 1969 ja 1976. Vuonna 1978 SDP osasi jo itsekin.

Erkki Tuomioja kertoo vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan SDP:n Turun puoluekokouksesta vuonna 1969:

”…Itse puoluekokouksessa Paasio sai suuresta tuntemattomasta nostamallaan Kalevi Sorsalla hädin tuskin torjuttua oikeiston ehdokkaan Pekka J. Korvenheimon valinnan puoluesihteeriksi. Sitä ennen hän oli saanut ”straight from the horse’s mouth” kuulla että kokouksen alla vahvimpina puoluesihteeriehdokkaina mainittujen Anssi Karkisen tai Pauli Burmanin valinta jäädyttäisi SDP:n neuvostosuhteiden normalisoinnin.

Näin asian ilmaisi Erkki Raatikainen juuri puoluekokouksen alla Väinö Leskisen Kesärantaan järjestämässä puoluekokouksen valmistelutilaisuudessa. Mukana olivat myös Bo Ahlfors, Seppo Lindblom, Jussi Linnamo, Paavo Lipponen, Arvo Salo, Ulf Sundqvist, Risto Sänkiaho ja Ilkka Taipale. Kaikki ymmärsivät Raatikaisen tarkoittaneen, että riittävän korkeatasoinen neuvostolähetystön virkailija oli sen suoraan Paasiolle sanonut. Kukaan ei tätä väliintuloa paheksunut vaan se päinvastoin otettiin koolla olleessa porukassa kiitollisuudella vastaan. En tiedä ehtikö hevonen hirnahtaa myös Korvenheimon kohdalla, mutta hänkään ei puoluesihteeriksi yltänyt. Sen sijaan Paasio joutui puoluekokouksessa taipumaan Pitsingin valintaan puolueneuvoston puheenjohtajaksi…”

Huomio kiinnittyy Ilkka Taipaleen läsnäoloon Kesärannan valmistelutilaisuudessa. Kaksi vuotta myöhemmin 1971 Taipale oli Suomi-Kiina Seuran hallituksessa, matkaili Kiinassa ja kirjoitti havainnoistaan myönteisesti.

Kesällä 1976 seisoskelin Ilkan kanssa elokuvateatteri Adamsin edessä Kiina-Seuran toimiston sisäänkäynnin lähellä. Iltapäivä, aurinko paistoi, oliko alkavaa syksyä, elokuu? Ilkka oli kovin tuohtunut Jaakko Laaksoon, joka oli ripittänyt häntä kuulumisesta Suomi-Kiina Seuran hallitukseen. Jos et lähde sieltä pois, estän Sinun ja Sadankomitean Moskova-kontaktit, oli Laakso uhonnut. En minä Jakken vaatimuksiin suostu, toisteli Ilkka. Asia selvästi vahvasti korpesi häntä.

Minulla loksahti suu auki kun seuraavan vuosikokouksen alla kuulin Kaarina Anderssonilta, että Ilkka oli ilmoittanut jättäytyvänsä pois hallituksesta.

Neuvostoliiton lähetystöstä Tehtaankadulta operoitiin aika taidokasta verkostoa, jossa oli sopivat venäläiset ja suomalaiset henkilöt painostamaan Rafael Paasiota ja Ilkka Taipaletta ja kaikkia muitakin vaikutusvaltaisiksi oletettuja. Eikä vain painostamaan vaan todella onnistumaan painostuksessa.

Vuoden 1978 Espoon puoluekokouksen ajoilta Erkki Tuomioja kirjoittaa:

”…Puolueen ajattelumaailman brezhneviläisyyttä kuvasivat rajut pyyhkeet jotka sain siitä että annoin sivustatukea SKDL:ssä toimineen I-C Björklundin yrityksille tuoda eurokommunistisia aatteita Suomeen. Näiden antamisessa kunnostautui erityisesti silloinen edustajatoverini Jacob Söderman. Hänen mielestään huomion kiinnittäminen itäeurooppalaisiin toisinajattelijoihin oli vain ”keinottelua ihmisoikeuksilla” ja olin syyllistynyt vakavaan neuvostovastaisuuteen käyttäessäni sellaisia käsitteitä kuin ”vanhakantaiset stalinistit” ja ”perinteiden leninistiset jäänteet”…”

Vallinnutta harhassa elämisen syvyyttä kuvaa, että Puolan Solidarnoscin syntyyn kesti vain kaksi vuotta. Toki ei suomalainen sosdempuolue silloinkaan herännyt.

Erkki Tuomioja: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki. Painanut Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 1993.

Raimo Laakia: Solidarnoscin nousu tuhosi imperiumin. Suomalaisen tukiliikkeen pieni historia. 110 sivua. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2005.

Kirjasi Raimo Laakia 5.6.2019