”Max Hurri: Puritanismista pämppälinjaan
Muistitietohistoriallinen tutkimus Helsingin marxilais-leniniläisestä seurasta 1967-1973
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta , Pro gradu-tutkielma, Toukokuu 2022, Tampereen yliopisto, Historian maisteriohjelma”
Nuori tutkija on nähnyt ison vaivan ja tehnyt kelpo gradun alkuvuosistamme. Kohtuullisen tarkasti vuodet on kuvattu. Yksityiskohdissa on aallokkoa ja horjuntaa, mutta se kuuluu asiaan. Meillä oli alussa niin suuri into hienon maailman luomiseksi ettei ihan kaikkiin dokumentteihin tullut kirjatuksi päivämääriä eikä aina tullut tehdyksi dokumentteja ensinkään.
Pämppälinjasta kun on kyse kirjattakoon heti muutama lisämuisto. Puolakan teininuorison alkukommuunissa Rekolan omakotitalossa alkoholia ei kerrotun mukaan käytetty ensinkään väärin, vaan kaikki keitetty juotiin. Myöhemmin Antti Santaholman pontikka oli kurjan makuista verrattuna Olli Santavuoren huolella tislaamaan ja hiiliabsorboimaan juomaan. Minun makeat kotiviinini olivat kyllä hyviä, mutta vähän myöhästyivät: sammiot Karjalankadun vaatehuoneessa pääsivät happanemaan kun aloin ympäristöliikkeen ideoiden myötä raitistua.
Kesän 1968 mielenosoituksista on mielenkiintoinen yksityiskohta: muut mielenosoittajat närkästyivät maolaisten autosta soitetusta Mao-levystä (sivu 14). Minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mikä levy? Autojahan oli vain kaksi, Maija Puolakan Lada ja Peter Nilssonin hieno länsimainen farmari, jota hän tarvitsi kauppamatkustajana Unileverin saippuoiden myymisessä Etelä-Suomen kyläkauppoihin. Oliko kummassakaan autossa edes soittoelektroniikkaa?
Kohdan alaviite johtaa Kimmo Rentolan kirjaan ja Suojelupoliisin ilmoitukseen no 1351 (Punainen lauantai 27.7.1968 Runebergin patsaalla) ”…kuuluttaja luki otteita Maon punaisesta kirjasta ja järjestäjien Volgasta soitettiin Mao-levyä…”
Vietnam-liikkeen ryhmien, linjojen ja tapahtumien osalta on horjuntaa, mikä ei ole ihme, sen verran runsas, monipuolinen ja pitkäaikainen liike oli. Olisi hienoa, jos joku FNL-ryhmissä mukana olleista kirjoittaisi aiheesta kattavan muisteluksen, muuten sekin menestynyt mutta epäonninen (?) aktiviteetti unohtuu hämärään. Syntyisikö hyvä teksti Kalevi Toosilta vai joltain muulta elossa olevalta Hakaniemen kommuunin asukkaalta?
Miksi Kiinasta tuli ihailumme kohde? Juurisyytä Max Hurri valottaa hyvin tiivistelmällä sivulla 54:
”Haastatteluaineisto tukee muun aineiston esittämää näkemystä HMLS:n neuvostovastaisuudesta jopa häiritsevänkin tarkalla tavalla. Entiset seuran jäsenet kuvailevat maolaisuuden ja Kiinan vetovoiman perustuneen huomattavan usein juuri siihen, että Neuvostoliitto oli osoittautunut epäluotettavaksi ja aggressiiviseksi valtioksi. Itse Kiinan vetovoima jää jäsenistön muistoissa heikommaksi, ja syy maolaisuuden löytämiseen pohjautuukin lähes poikkeuksetta siihen, että Maon marxismi oli validein vaihtoehto Neuvostoliiton tarjoamalle ideologialle. Täten voi todeta, että jäsenistö selkeästi uskoi Maon poliittiseen ajatteluun, ja selkeästi myös osasi Maon oppeja teoreettisella tasolla. Kuitenkin viehätys Maossa pohjautui siihen, että jäsenet uskoivat marxismiin, minkä läheisin kosketuspinta Suomessa oli Neuvostoliitto. Kiina ja Mao löytyivät tämän ”petoksen” paljastuessa nuorille marxisteille, paradoksaalisesti juuri itse Nauvostoliiton kautta. Tähän vaikutti osin myös Maon trendikkyys niin FNL-liikkeen ja marxilaisen nuorison keskuudessa niin Suomessa kuten myös maailmalla, joka toi niin Maon kuten Maon poliittisen teorian esiin vaihtoehdoksi Neuvostoliiton rinnalle.”
Maolaisuuden alusta 1967 on kulunut 56 vuotta. Kriteereistä riippuen 100-200 ”vakavaa” maolaista kulki vuosien mittaan järjestön läpi. Liike muuntui ja pieneni, kaikki jatkoivat matkaansa, moni kuoli, moni on vielä elossa. Jatkumon häntänä nykypäivässä on Uusi historia ry, jossa toimii noin kolme superaktiivista kaaderia. Heistä kukaan ei ollut mukana 1967, mutta kaksi heistä jo 1970-luvun alkuvuosina. Max Hurri on haastatellut kumpaakin.
Kun luen kertomuksia sivulta 64, mieleeni tunkee vastaus.
Vuosia minua on askarruttanut, miksi yksi, kaksi tai kolme prosenttia Matti Puolakan koskettamista ihmisistä viidenkin vuosikymmenen jälkeen järjestää arkistoja, purkaa ja toimittaa puheita nauhoilta, kirjoittaa, järjestää tilaisuuksia, ylläpitää sivustoja ja fb-ryhmiä, (kohteesta riippuen) makeilee ja kiivailee eikä vihapuhekaan ole heille vieras laji. Työn ahkeruus ja sitkeys on silmiinpistävää. Motivaatiomekanismin täytyy olla erityinen.
Sivulta 64 olen ymmärtävinäni, että yhdistävä tekijä on nuoruuden kodissa eletty perhekapina. Meitä aktivisteja oli kahdenlaisia. Toiset kävivät kapinaa systeemiä ja vanhempiaan vastaan, toiset vain systeemiä vastaan. Monenmoisia variaatioita toki oli, mutta systeemikapina ilman perhekapinaa taisi jäädä lällyksi.
Uuden historian aktiivit ovat toivoneet, että tutkijoita alkaisivat kiinnostaa liikkeen myöhemmät vaiheet. Sivun 64 asettamuksista lähtien voisi syntyä vaikka kasvatus- ja uskontotieteiden gradu otsikolla ”Sinnikkäimmistä sinnikkäimmät – motivaation ihme”.
Max Hurrin gradu on lukemisen arvoinen osa kulttuurihistoriaa. Itse sain sen pdf:nä pyytämällä Tampereen yliopistosta (library@tuni.fi). Huomatkaa, että teksti on tekijänoikeuksien alainen eikä sitä pidä monistaa eteenpäin.
Luki ja kirjasi Raimo Laakia 13.3.2023