Vihreä Lanka 38/93, 23.9.1993
”Tarjous. Saarenmaan suomalaisryhmä lupasi bisneskumppanilleen hyvän aseman sosialistisessa imperiumissa.
”80-luvun jupitkin olivat rehellisempiä”, luonnehtii entisiä liikekumppaneitaan Reijo.
Vielä keväällä Reijo oli kiinteistövälittäjän leivissä myymässä maolais-itulais-taiteilijoiden Saarenmaata suomalaisille liikemiehille.
”Puolakka leikki Saarenmaan keisaria. Hänen ihanteenaan oli vuosikymmenten takainen Kalevi Keihäsen massaturismi.
Vaikka koko Saarenmaa piti valloittaa, pienenkin liiketoimen eteneminen oli vaikeaa. Ei ollut vaikea huomata, että raha oli tullut ryhmälle aina jollain muulla konstilla kuin työllä.
Saarenmaa sopi heille. Yhdellä työttömyyskorvauksella koko porukka eli luksuselämää.
Neitseellinen paikka. Saarenmaalaiset nukkuivat ovet auki, eivät tienneet mistään mitään.
Ei mennyt kauan ennen kuin Puolakka huomasi, että Viron kirjailijaliitto oli ehkä maan tärkein vaikuttaja. Kulttuurisuhteita luotiin Puolakan määräyksestä. Hannu Salvi oli koko ajan Saarenmaalla tutkimassa myytäviä kohteita. Muilla ulkomaisilla liikemiehillä oli aina kiire, näillä ei.
Kun ensimmäinen maatila saatiin haltuun, siitä lahjoitettiin heti osa Viron kirjailijaliitolle. Sitten vain haettiin uutta – ja ei kun Viron kirjailijaliitto suosittelemaan Puolakan porukkaa ostajaksi, halvalla.
Tuskinpa kirjailijaliitto tiesi tukevansa maolaisgurua. Toiminta naamioitiin kulttuurisponsoroinniksi. On se vaan jotenkin hupaisaa, että mies, joka ei ole edes kirjoilla missään, lahjoittelee maaomaisuuksia muille.
Ryhmä kestitsi Saarenmaan silmäätekeviä Suomessa.
On heidän touhussaan hyviäkin puolia kuten kulttuurivaihto. Järkyttää vain, kun upeita maaomaisuuksia vaihdetaan rihkamaan ja suuriin lupauksiin.
Kävi meilläkin amerikantädit sodan jälkeen karamellia tuomassa, mutta eivät sentään vaatineet maita. Puolakan taitavuudesta kertoo se, että Viron kirjailijaliitto ei suositellut tiloja suoraan itselleen, vaan ensin kulttuurisponsori Puolakan porukalle, joka sitten ”jalosti” lahjoitti ne virolaisille.
Se myös ihmetyttää, että ensin virolaiset näkivät vaivaa päästäkseen neuvostokommunisteista, mutta nyt tukevat maolaiskommunisteja.
Puhuttiin luonnonsuojelusta, mutta suunniteltiin suojelualueen kupeeseen rantabulevardeja ja turistikeskuksia.
Kuka nyt ilkeää höpistä antavansa kaksi prosenttia tuotosta luonnonsuojelulle, jos suunnittelee rankalla massaturismilla rahastamista?
Puolakka sanoi minulle, että tämä projekti on sitä varten, että hän saa neljä assistenttia ja kirjoittaa kirjasarjan sosialistisesta ideologiasta.
Kun riitauduin arvostellessani Puolakan ryhmän toimintaa, minut kutsuttiin kokoukseen, jossa minua sitten ojennettiin ja vaadittiin anteeksipyyntöä. Tilanne oli naurettava.
Kerran yöllä he lukivat minulle kolme metriä pitkän kirjeen siitä kuinka he rakentavat sosialistista imperiumia, jossa minullekin olisi sitten hyvä asema. Sanoin, että tästä eteenpäin puhutaan päivänvalossa, eikä soitella enää öisin.
Kuvaan kuuluu, että vaikka Puolakka suunnittelee kaiken toiminnan, hän ei suinkaan itse ilmesty vastaamaan toimistaan. Likaisen työn tekee esikunta.
Kun ihmettelee Puolakan etenemistä Saarenmaalla, on otettava huomioon hänen huikea taitonsa käyttää ihmisiä hyväkseen. Nelikymppinen mies on ollut tuskin päivääkään töissä – gurun kannattajajoukkoa on lypsetty taitavasti.
Olen kuullut useilta tahoilta, että tämä porukka pystyy psykologisesti painostamaan lähinnä nuoria jäseniään niin, että kukaan ei uskalla arvostella ketään.
Sääliksi käy kokemattomia saarenmaalaisia ja nuoria herkkiä, usein taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka joutuvat tämän porukan käsittelyyn ja hyväksikäytettäviksi.
Jossain määrin varmaan pitävät paikkaansa myös ne kertomukset, miten Puolakan uskollisimmat opetuslapset ovat menettäneet tai uhranneet eri vuosikymmenillä omaisuutensa gurun elättämiseen ja liiketoilailuun.
Puolakka juoksuttaa aivopestyä porukkaa muka aatteen vuoksi. Kaveri, joka surutta käyttää ystäviensä omaisuutta, puhuu aatteesta ja moraalista. Sukulaiset ja tuttavat on tasan tarkkaan lypsetty.”
Satukirjatasoa.
”Saarenmaan konsuli” tammisaarelainen Hans Rehnström kertoo puhuneensa suomalaisryhmän liiketoimista Saarenmaan lääninhallinnon edustajien kanssa. Nämä sanoivat huomanneensa, että jotain ”vähän hämäriä” kauppoja on tehty.
Saarenmaalla huseeraa monta suomalaista rakennusliikettä, onnenonkijatasoista, joiden hotelli- ja ravintolaprojektit ovat kesken, koska kauppojen lainvoima ei ole selvä. Viron kiinteistölainsäädännön tekeminen on kesken.
Turismisesonki on ollut lyhyt, palveluja on vaikea saada kannattamaan.
Rehnström on saanut ”tittelinsä” siitä, että on junaillut suomalaisten ja saarenmaalaisten välisiä yhteyksiä, muun muassa järjestänyt suomalaisille vierailulupia.
Rehnström on lukenut Puolakan ryhmän pitkän selosteen projekteistaan. ”Joitain hyviä ideoita”, hän sanoo, ”mutta vähän satukirjatasoa.”