Vihreä Lanka 38/93, 23.9.1993
”1960-luvun marssien aikoihin alkoi maolaisten erkaantuminen taistolaiskommunistien kriitikoiksi. Maolaisten joukko jäi verraten pieneksi. Nyt näiden ”sorrettujen oikeaoppisten” porukan viimeinen jae on löytänyt itselleen paratiisin Saarenmaalta. Gurunsa Matti Puolakan johdolla he haaveilevat sinne seurapiirien lomakylää. Esko Naskalin ja Alo Merilon raportti sivuilla 9-12.
Maolaisten pesänjakajat löysivät paratiisinsa.
Pitkä marssi. Suomen ex-maolaisten vetämä ryhmä puuhaa Saarenmaalle eliitin lomakeidasta. Haaveissa on saada jahtisatama, golfkenttä, tenniskentät, squash-kentät, ratsastustalli, metsästystä, kalastusta, motelleja… Teksti: Esko Naskali, Helsinki & Alo Merilo, Tallinna.
”Kaksi vuotta sitten Saarenmaalla ei ollut vielä minkäänlaista rikollisuutta. Maolaiset tulivat sinne ryhdikkäinä ja rehellisinä kulttuurin ystävinä. He olivat siellä ensimmäiset länsimaalaiset. Ei ihme, että Puolakka kävi kuumana”, sanoo ryhmän entinen liikekumppani.
Maolaiskommunistina, Itu-ryhmän guruna ja ideologina tunnetun Matti Puolakan ympärillä pyörivä ryhmä on joutunut painamaan Saarenmaalla jarrua. Rahoittajia huikean lomakeskuksen rakentamiseksi ei ole löytynyt. Ei, vaikka tekeillä on ”idän ja lännen kulttuuriväen kohtauspaikka”, jossa taiteen julkkikset vetäisivät raharikkaat perässään Pohjois-Euroopan upeimmille rannoille, Saarenmaalle.
Toinen este on paikallinen ympäristöviranomainen Elvi Viira. Suomalaisryhmän mielestä Viira on kateellinen byrokraatti, joka vain haluaa tehdä kiusaa.
Kolmanneksi: Suomessa kysellään Saarenmaan-projektin rahoituksen perään. Hiljakkoin tapaturmaisesti kuolleen maolaisen perikunta arvelee joutuneensa Viron-bisnesten maksajaksi. Kolme vuotta ennen kuolemaansa mies otti pankista puolen miljoonan markan lainan, sanoi tiedossaan olevan ”varmoja bisneksiä”. Laina jäi perikunnan maksettavaksi, rahojen kohtalosta ei ole tietoa.
Maolais-itulais-kulttuurikeskustelijoiden varainhankinnan historiasta löytyy erikoisia lukuja.
Gurun puolesta puhutaan.
Porukan vaiheiden selvittämisessä sattuu kummia. Yksi piilottelee, toinen vohkii kirjeen, kolmas soittelee ensimmäisen puolesta. Lopulta, kymmenien puheluiden jälkeen, kolme itulaista marssii toimitukseen ja kieltäytyy poistumasta.
Puolakan ystävät sanoivat tämän jutun virolaiselle toimittajalle Saarenmaalla, että Puolakkaa ei saa nyt kiinni, hän kun on mennyt Ranskaan. Marxin näköinen Puolakka ilmestyykin helsinkiläisiin kuppiloihin. Guru myös pitää perinteistyylisen seminaarin. Yrittää kuulemma kerätä rahaa Saarenmaalle.
Puolakka ei vastaa soittopyyntöihin. Kun puhelin soi, langan päässä on yksi Puolakan apureista. Tämä haluaa korostaa, että Itu ja Saarenmaa-projektit ovat kaksi eri asiaa. Korostaa sitäkin, että Itu oli ainoa liike Suomessa, joka vastusti Neuvostoliiton aikana Suomen ulkopolitiikkaa. Kiitosta ei koskaa herunut, sanoo lempinimellä Travolta tunnettu soittajamme.
Kyselyihin itulaisten sotkuisista raha-asioista hän vastaa, että he eivät ole koskaan anoneet eivätkä saaneet rahaa valtiolta. Kun ihmiset ovat mukana omilla panoksillaan, riitoja tottakai tulee, hän selittää.
Perikunnan rahoista kysyttäessä soittaja kiihtyy: ”Sulla pitää olla dokumentit siitä, että rahaa on käytetty johonkin muuhun kuin mihin tämä henkilö on itse tarkoittanut.”
Soittaja sanoo, että Puolakka ei tule julkisuuteen ”ennen kuin saa kirjoitustyönsä valmiiksi”, ja ”Saarenmaa-projekti ei ole ideologinen asia”.
Posti tekee mutkan.
Toinen soittaja, joka on seurannut itulaisia ”vain sivusta”, haluaa hänkin muistuttaa itulaisten poliittisen työn arvosta. Soittaja muistelee, kuinka yksi itulaisista, Antti Santaholma, piti 1980-luvun puolivälissä Kulttuuritalolla puheenvuoron, jossa kysyi, miksei vasemmisto puhu Afganistanista. Heti oli tullut pilkkaa ja palautetta tyyliin ”siinä puhuu Pol Pot”.
Kerrottava on vielä sekin, miten tähän saakka lähinnä metsäaktivistina tunnettu Hannu Hyvönen hätkähdyttävän oma-aloitteisesti osallistuu jutuntekoon. Virolainen toimittaja lähettää Helsinkiin kantosiipialuksella filminegatiivin, äänikasetin ja tekstiä. Tuikkaa kuoren suomalaisen liikemiehen mukaan. Hyvönen sattuu Tallinnan metsäkokouksesta samaan kantosiipialukseen.
Helsingissä kuoren vastaanottaja menee väärälle terminaalille ja myöhästyy siksi oikealta. Hyvönen nappaa Vihreälle Langalle osoitetun kuoren liikemieheltä.
Paketti ehtii olla Vihreältä Langalta kateissa liki vuorokauden ennen kuin puhelin viimein soi. Liikemies soittaa? Hyvönen soittaa Luonto-Liiton toimistosta, sanoo avanneensa kuoren ja kuunnelleensa kasettia uutterasti koko päivän muodostaakseen arvokkaan kantansa koko asiaan.
Iris Keinänen, yksi Saarenmaan projektin vetäjistä ja Matti Puolakan läheinen ystävä, vakuuttaa sitten puhelimessa, että Puolakka kävi Ranskassa. Konferenssimatkalla, niin kuin hän usein tekee. Leimat löytyvät passista, Keinänen sanoo.
Tiistai-iltana kolme ahkerinta soittelijaa marssii toimitukseen ja kieltäytyy poistumasta, ennen kuin nämä artikkelit on ”oikaistu”. Lukematta he tietävät, että kyseessä on ”ajojahti”, joka koituu Puolakan ja Keinäsen kuolemaksi. Lakimiehet ovat jo asialla, murhasyyte odottaa, vieraat vakuuttavat heidät ulos rahdanneelle päätoimittajalle.
Unelmointi on laillista.
Suomalaisporukalla on Saarenmaalla jo monta firmaa: AS Kallas, AS Atelier, AS Mawe, AS Pablo…
Yksi omistaa sitä, toinen pyörittää toista. Firmat omistavat toisiaan ristiin. Osakkeita omistavat muun muassa Puolakka, Keinänen ja Liilia Juhandi, kansalliskirjailija August Mälkin pojantytär.
Juhandilla on oikeus Mälkin kotitilaan, vaikka hän ei ole vielä saanut virallisesti sitä omistukseensa. Yli 40 hehtaarin maa-alue sijaitsee Lumandan kunnassa lähellä Saarenmaan pääkaupunkia Kuressaarta. Mälkin tilan edustalla on upea ranta hiekkasärkkineen ja lintusaarineen. Tästä tilasta suomalaiset ja Juhandi yhdessä haluaisivat kulttuuriväen kohtauspaikan, idän ja lännen yhdistäjän, eliitin lomakeskuksen. Jahtisatama, golf…
Investoijia ei ole saatu, mutta ei ole rikollista unelmoida, Keinänen ja Juhandi sanovat.
Tilasta on yritetty myydä tontteja kovaan hintaan. Rakentaminen voi alkaa heti ja on jo alkanutkin, ryhmä lupaa esitteessään, jonka on allekirjoittanut ”Kippikoovin lomakylän arkkitehtonisen suunnittelun päävastaava” Niilo Rikula.
Lomayhtiön verotus on lähivuosina olematonta, esite houkuttelee, ja eläminen halpaa. Asunnotkin. ”Koska ulkomaalaiset eivät voi suoraan ostaa näitä asuntoja, voimme kuressaarelaisen yhtiömme kautta välittää näitä huoneistoja ja omakotitaloja halukkaille.”
Rahaa veistettiin patsaista.
Rahapulassaan ryhmän on nyt toistaiseksi tyytyminen pienempään projektiin. Iris Keinänen sanoo, että mitään lottovoittoa tai jättiperintöä heidän käsissään ei ole. Rahaa on saatu muun muassa Niilo Rikulan veistämistä patsaista, kuten ”Gee Bee” Bärlundin patsaasta, joka pystytettiin Helsingin Alppilaan. Rikula on Keinäsen aviomies, nuori lahjakas taiteilija.
Saarenmaalla suomalaisryhmän hallussa on 3000 neliömetrin suuruinen entinen palvelukeskus. Se irtosi huutokaupasta 230 000 markalla. ”Ostettiin osamaksulla”, Keinänen selventää. Helmikuussa osakeyhtiö AS Kallas osti vielä palvelukeskuksen irtaimiston ja kemiallisen pesulan laitteet.
Ryhmä pyörittää pientä ompelimoa, sitä varten on yhtiö AS Atelier. Suomalaiset ostivat myös palvelukeskuksen yhteydessä olevan saunarakennuksen.
Entinen neuvostorajavartijoiden päämaja vuokrattiin Saarenmaan taidekerholle viideksi vuodeksi. AS Kallaksen toimitusjohtaja ”Saarenmaan pääesittelijä” Hannu Salvi ja Iris Keinänen sanovat lahjoittaneensa taidekerholle alkupääomaksi 25 000 markkaa. Rakennuksen pihalla on pysyvä taidenäyttely ja baari nimeltä Kasarmubaar.
Maakuntahallinnon rakennuksen kellarissa suomalaisilla ja Juhandilla on kahvila. Sitä remontoidaan.
Työpaikat olisivat kelvanneet.
Mälkin kotitilalle, jonne suomalaiset haluaisivat rakentaa Kippikoovin kulttuuri- ja lomakylän, ympäristövirasto antoi esiluvan vain leirintäpaikoille. Ryhmä haluaisi ensin vain entisöidä kirjailija Mälkin kotitalon museoksi ja ehkä rakentaa taloja kirjailijoille. ”Viron kirjailijaliitto tukee pyrkimyksiämme”.
Mälkin kotitalon jämät on revitty alas, paikalla on vain Mälkin muistokivi.
Kihelkonnan kunnassa, Neemen kylässä suomalaisten ystävä Tarvo Kiirend sai sukunsa maista osan takaisin kesäkuussa. Liki 60 hehtaarin tontti on merenrannassa. Ympäristöviraston virkailijan Elvi Viiran mukaan luonnonsuojelun asettamien rajoitusten takia tontilla ei voi tehdä juuri mitään.
Suomalaiset olivat kiinnostuneita myös lähellä Mälkin taloa olevasta entisestä rajavartioasemasta, jonka saivat kuitenkin sodantakaiset omistajat itselleen. Nyt paikka ei ole missään käytössä.
”Suomalaiset lupasivat avata sinne musiikki- ja videokeskuksen. Me olisimme tykänneet saada työpaikkoja tähän muuten niin hiljaiseen paikkaan”, sanoo paikallinen nainen.
Suomalaiset ovat tuoneet Saarenmaalle musiikkistudion. Sitä ei ole vielä lahjoitettu, Keinänen sanoo. Kuressaaressa toimivan hotelli Lossin veivät suomalaisten nenän edestä muut.
Kun muut suomalaiset arastelivat…
Kaupunginhallinnon talousvirkailijan Tiit Villigin mukaan kaupungissa toimii noin 30 ulkomaisen pääoman yritystä.
Puolakan ja kumppaneiden ryhmä tunnetaan suurista lupauksista.
Paikallinen lehti Oma Saar kysyi toukokuisessa jutussaan AS Kallaksen toimitusjohtajalta Hannu Salvilta, mahtavatko firman rahkeet riittää suunnitelmien toteuttamiseen. ”Meillä on tarpeeksi rahaa”, Salvi painotti. Jutun otsikossa Salvi sanoo: ”Investoimme Saarenmaalle, koska täällä ei ole mafiaa”.
Keinänen sanoo, että he ovat projektissaan ainoastaan alulle panijoita. Mukaan on tulossa kulttuuriväkeä, taiteilijoita muun muassa Saksasta.
Keinänen ja Rikula toteavat itsekin olleensa ensimmäisiä suomalaisia, jotka uskalsivat tulla Viroon ja tehdä siellä jotain sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi. Useimmat muut suomalaiset vielä ajattelivat, että Baltian maat eivät pysy kauaa Moskovasta itsenäisinä.
Paavikin maolainen?
Ensin suomalaisryhmä yritti pystyttää Itä-Länsi-keskuksen taiteilijoille Pärnuun, mutta eivät pitäneet mafiasta. Heidän oli lähdettävä Pärnusta, koska mafiosot vaativat heiltä rahaa ja uhkasivat heidän henkeään. Saarenmaalla mafiaa ei – ainakaan vielä – ole.
Saarenmaalla suomalaiset tapasivat Liilia Juhandin, ja ovat siitä asti olleet hänen kanssaan yhteistyössä.
Suomalaiset sanovat pyrkivänsä saamaan Saarenmaalle sellaisen kulttuurikeskuksen, jossa entisten sosialistimaiden taiteilijat voisivat toimia joutumatta kerjäämään rahaa kapitalistimaiden kollegoiltaan.
”Jos emme olisi käyttäneet niin kovasti voimiamme Baltian tukemiseen ja Moskovan kritisoimiseen, olisimme nyt rikkaita ihmisiä”, Iris Keinänen sanoo.
”Puolakka ja muut on valheellisesti leimattu Suomessa maolaisiksi, koska lähes jokainen, joka ei ollut äärioikeistolainen ja silti uskalsi kritisoida Tshekkoslovakian miehitystä, melkein automaattisesti sai lempinimen maolainen. Oikeita maolaisia oli paljon Ruotsissa, Norjassa ja Ranskassa, mutta ei koskaan Suomessa.”
Maolainen tausta ei olisikaan Virossa ulkomaiselle sijoittajalle suositus.
”Olemme lukeneet Maoa kuten Marxia ja Leniniä, mutta siksi, että ymmärtäisimme heitä, ja tietäisimme kuinka kritisoida heitä oikein. Nyt maolaisilla on vääriä, fasistisia ihanteita väkivallasta. Kerroin tämän kolmelle mukavalle Loistavan Polun nuorelle miehelle pariisilaisessa kahvilassa.”
”Meidän leimaamisemme maolaisiksi on mielivaltaista”, sanoo Rikula. ”Sillä logiikalla Havel ja Walesa ovat myös maolaisia. Paavihan sitten se vasta oikea maolainen on!”
Jarmusch tulossa, Kaurismäki tulossa…
”Olemme suuttuneita siitä, mitä meistä on viime aikoina kirjoitettu virolaisissa lehdissä. Muutamat ilkeät ihmiset kuten toimittaja Enda Naaber Meie maa -lehdestä ja Elvi Viira Saarenmaan ympäristötoimistosta vainoavat meitä.”
”Jos tämä jatkuu, harkitsemme lähtöä Saarenmaalta ja Virosta kokonaan.”
Iris Keinänen kertoo, miten hyvässä vedossa kulttuuriväen kansainvälinen hanke jo on. Hän sanoo Jim Jarmuschin tulevan mukaan, ja ”Aki Kaurismäki on tulossa lokakuussa tänne”, ”Hantta Krause on tulossa tänne 24. päivänä…”.
”Raimo, Raimo… mikä sen nimi nyt oli… Laa… Laakia tai joku…”, Iris Keinänen yrittää muistella sen miehen nimeä, joka on muutamia vuosia sitten puhunut lehdessä itulaisista pahaa.
Tämän kuultuaan Laakiaa naurattaa: ”Pitäisi olla nimi vielä muistissa. Iris oli pääorganisaattorina katkaisemassa minulle läheistä ihmissuhdetta vuonna 1986.”
”Tai sitten hän on organisoinut tällaisia juttuja niin useita, että yksi tapaus ei jää mieleen.”
Kuvat:
Kansan arkisto/Anna-Maija Nirhamo, Sami Sallinen, Alo Merilo, Jaanus Aua.
Kuvatekstit:
Mielenosoitus Helsingissä 20. lokakuuta 1968. Matti Puolakka toinen oikealta.
Lomakylä sijaitsisi Lumandan kunnassa muutaman kilometrin päässä Kuressaaresta.
Kumppanit. Vasemmalta Hannu Salvi, Niilo Rikula, Iris Keinänen, Liilian Juhandi.
Kombinaatti. Suomalaisryhmän komein ostos on teeninduskombinaat ”Saare”, palvelu- ja pienteollisuustalo. Virossa tällaisen voi ostaa huutokaupastakin osamaksulla.
Tukikohta. Sodantakaiset omistajat saivat itselleen Mälkin kotitilan lähellä olevan entisen rajavartioaseman. Suomalaiset olisivat halunneet avata sinne musiikki- ja videokeskuksen.
Kahvila. Kuressaaressa Saarenmaan maakuntahallinnon kellarissa AS Mawe -nimisellä yhtiöllä on kahvila, jota paraikaa remontoidaan.
Yksinäisyys. ”20 vuotta taistolaiset pitivät huolta siitä, että kapakassa meidän pöytään ei tullut kulttuurihenkilöitä”, Iris Keinänen sanoo.”