Avainsana: Pontus Porokuru

58. Perusteokset

Hänelle joka haluaa tutkailla ja pähkäillä, mitä suomalaisessa maolaisuudessa tapahtui, on kompakti kahdeksan kokonaisuus.

1.

Kastarin väitöskirja ja artikkeli.

Paljon tietoa ja yksityiskohtia alkuvuosista. Erityisen hyvä ajankohdan lehdistön seuranta. Mutta jättää vähälle huomiolle sen liikkeessä mukana olleiden yhtäläisen kokemuksen, että suomalainen maolaisuus oli guruliike, persoonallisuusliike.

Mutu-menetelmällä voisi määritellä, että Matti Puolakan paino liikkeessä oli 30 % vuonna 1968, muutamassa vuodessa se nousi 60 %:iin, vuonna 1980 se oli 95 % ja nousi sen jälkeen matematiikan keinotekoisen ahtaat rajat rikkoviin kolminumeroisiin lukuihin.

Pirkko-Liisa Kastari. Mao missä sä oot? Bibliotheca historica 65. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hakapaino Oy. Helsinki 2001. Sivuja 471.

Netissä: doria.fi/handle/10024/18391

Pirkko-Liisa Kastari: Maolaiset 60-luvun nuoret, jotka joutuivat marginaaliin. Artikkeli. 10 sivua.

Netissä: nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/kastari_pirkko-liisa.pdf

 

2.

Olli Santavuoren muistelmat.

Siinä missä Pirkko-Liisa on ulkopuolinen, Olli on sisällä. Asianosaisuus ja omakohtaisuus auttaa hoksaamaan olennaisen.

Tällä www.muistejamaolaisuudesta.fi sivustolla Ollia on referoitu dokumenteissa 6 ja 57.

Netissä: www.angelfire.com/journal2/o_santavuori/Muistelmat.html

 

3.

Bjarne Nitovuoren kirja.

Sama asianosaisuuden etu kuin Olli Santavuoren muistelmissa. Kirja ei käsittele suomalaista maolaisuutta vaan sen synnyn hetkeä ja sitä edeltänyttä 1960-luvun aikaa.

Bjarne Nitovuori. Barrikadimaisteri. Pentti Järvinen ja 1960-luvun marssijat. Into Kustannus Oy. InPrint, Riika 2013. Sivuja 226.

 

4.

Anton Montin ja Pontus Porokurun kirja.

Tuotteliailla nuorilla historioitsijoilla on muita syvempi ymmärrys 1960-luvun radikalismista. Tällä sivustolla olen esitellyt kirjaa dokumentissa 52.

Anton Monti Pontus Porokuru. 1968 Vallankumouksen vuosi. Kustantamo S&S, Helsinki 2018. Paino Livonia Print, Latvia 2018. Sivuja 247.

 

5.

Mikä ihminen on? Matti Puolakka, Helsinki, 1982. Omakustanne Vaihtoehtoliike Itu. 245 sivua.

Matti Puolakan ainoa oma teos. Tiedossani ei ole, että kukaan ulkopuolinen (taistolaista Tiedonantaja-lehteä lukuunottamatta) olisi tätä koskaan missään referoinut, kommentoinut tai arvostellut. Myös Puolakan myöhemmät opetuslapset ovat teoksesta oudon hiljaa.

 

6.

www.muistejamaolaisuudesta.fi sivuston kymmenet artikkelit.

Monipuolinen, kirjava näkökulma.

 

7.

www.uusihistoria.fi

Opetuslasten artikkeleita. Yksipuolinen näkökulma.

Uusi historia ry hallinnoi myös Kansallisarkistossa säilytettävää noin 60 kansion maolaisuusarkistoa, jota olen selostanut dokumentissa 21. Tiedossani ei ole, että kukaan ulkopuolinen tutkija olisi koskaan päässyt kokoelmaa penkomaan.

 

8.

Kansan arkistoon saapunut julkinen (ja määräaikaisesti ei-julkinen) muisteluaineisto ja muu aineisto.

 

On harmillista, ettei merkittävää aineistoa ole Tauno-Olavi Huotarilta, Jarmo Lavilalta, Tomas Brunilalta, Antti Santaholmalta, Hannu Salvilta, Timo Pölläseltä, Esko Pietariselta. Sitä ei ole enää saatavissa, koska nämä kaikki keskeisiä rooleja näytelleet toverit ovat kuolleet.

Mutta vielä kourallinen aktivisteja on elossa, melkein kaikki silmiinpistävän vaitonaisina.

Voi, kunpa kirjoittaisitte muistonne! Sillä ei ole väliä, mille foorumille (Kansan arkistoon, Kansallisarkistoon, Uusi historia ry:lle, tälle www.muistejamaolaisuudesta.fi sivustolle, mihin tahansa) kunhan paperit ovat vuonna 2100 nuorten graduntekijöiden löydettävissä.

Kirjoittakaa! Muuten tietämys tosielämän monenkirjavasta diversiteetistä uhkaa tässäkin asiassa jäädä vaillinaiseksi.

Vetoaa sinnikkäästi Raimo Laakia 11.11.2019.

 

 

 

 

48. Maon raportti 2.0?

Anton Monti ja Pontus Porokuru

Suoraa toimintaa!

Autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2016

Into, 343 sivua, Riika 2018

Tämän olen lukenut ennenkin. Mao Tse-tungin raportti talonpoikaisliikkeestä syvällä Hunanissa lähes sata vuotta sitten ( Report on an Investigation of the Peasant Movement in Hunan 1927). Maaseudun kurjaliston kapinan sotamainen rajuus ja raakuus pöyristytti kunnon kommunisteja Kominternia myöten. Eihän parempaa maailmaa noin voi tehdä!

Montin ja Porokurun kirja on uuvuttava sarja tapahtumia, joissa tapellaan poliisin kanssa. Yleensä syntyy lasinsiruja, sakkoja ja lyhyitä vankilareissuja, harvemmin ruumiita. Vallankumousromanttinen. Poliisiromanttinen.

Vuosisadan takaiseen Hunaniin verrattuna muodot, keinot ja olosuhteet ovat tyystin uudet, vaan onko sorto sama?

Paha mennä sanomaan.

Lukijan sielu huutaa, että harkittu ja harjoiteltu tappelu poliisin kanssa on järjetöntä.

Mutta: Elämäntapamme tappaa päivittäin joukoittain ihmisiä ja eläimiä ja luo hyviä mahdollisuuksia koko elonkehän (ihminen mukaan luettuna) suurtuholle. Ja elämäntapaamme toteuttaa / organisoi / johtaa / pakottaa / manipuloi armollisesti äänestäjäkansalaisiaan palvellen valtio, jossa sisäministeri komentaa poliisia. Ja sisäministeri on Kai Mykkänen, joka vanhana luontoliittolaisena haluaa pelastaa maailman ekokatastrofilta, niin kuin haluavat kirjan anarkopunkkariautonomitkin.

Ota siitä sitten selvää.

Kirja kannattaa kyllä lukea, koska harvalle on avautunut näinkään paljon taustatietoa viime vuosikymmenten ihmeellisistä tapahtumista. Taistolaisuuden ja maolaisuuden kuihduttua se alkoi. Toki välissä oli kymmenkunta vuotta ilahduttavan kirjavaa ympäristöaktivismia: evy, Koijärvi, alkuvihreys, Luonto-Liitto, monet pienet ryhmät, tapahtumat ja järjestöt.

Yhtäläisyyksiä menneeseen on.

Kirja käsittelee suuria vastahuippukokouksia Seattlessa (1999), Prahassa (2000), Göteborgissa (2001) ja Genovassa (2001) ja toteaa, etteivät yhteenotot kyenneet luomaan uutta yhteiskunnallista toimintaa. Maolainen ankeuttaja mielessäni sanoisi, että asia oli jo etukäteen nähtävissä. ”Pikkuporvarillista seikkailupolitiikkaa”, sitä samaa jota castrolaiset, Länsi-Saksan RAF ja Italian prikaatit harjoittivat 1960- ja 1970-luvuilla, kylläkin hieman uuteen aikaan sovitettuna. Kuvaan sopii, että Kuubasta ja Italiasta aikoinaan intoutuneet aktiivit ovat mukana myös nyt.

Kirja kertoo, että 2010-luvulla useat autonomit liittyivät vasemmistoliittoon. Aivan samoin kuin 40 vuotta aiemmin castrolaiset ja anarkistit imeytyivät taistolaisuuteen. Muistan Kirkkokatu kakkosen autioituneen Demopainon kesän kynnyksellä 1970, kun ”kaikki” olivat juosseet Bulevardille Rauhanpuolustajien toimistoon Mirjam Vire-Tuomisen palkkalistoille Neuvostoliiton maailmanpolitiikkaa palvelemaan. Käytin tuona kesänä koko opintolainani kirjapainon elvyttämiseen.

Vanha maolainen lukija löytää kirjasta kiintoisia jatkumoja.

Reko Ravela sanoo vanhempiensa katkeroituneen taistolaisuuteen. Nyt kaiken jälkeen olisikin todella mielenkiintoista saada muisteja-sivustolle Timo Ravelan kertomus 1960-1970-lukujen tunnelmista ja tapahtumista. Rekon isä on yksi maolaisen alkuajan legendaarisista Timoista (dokumentti 47), joka siirtyi taistolaiseksi muttei ilmeisesti kokenut oloaan kotoisaksi siellälään. Muistan kun kerran istuimme pienellä porukalla (oliko 1968 vai 1969?) pitkän illan Kiinan suurlähetystössä toveri Lin seurassa eikä toveri Puolakka ollut oikein tyytyväinen Lin tyyliin.

Kirjassa piirtyy muotokuva sympaattisesta ilmeisen älykkäästä ja osaavasta vuoden 2005 ylioppilaasta Mikael Brunilasta. Vappuna hän sanoo ikkunoita rikkovalle mielenosoittajalle ”älä riko mun kaupunkia”. Aika suuri määrä tapahtumia elää Brunilan organisoinnin varassa.

Loppukesällä 2009 sosiaalikeskus Satama tuhoutuu sisäiseen vandalismiin ja Brunila sanoo: ”Sen jälkeen olin, että vitut, nyt haluan pois tästä maasta. Se oli totaalinen kokemus siitä, että me epäonnistuttiin. Että ei ole mitään liikettä, ei ole olemassa mitään yhteisöllisyyttä.”

Brunilalle valtaussyklistä 2007 – 2009 jäi käteen lähinnä kokemuksia siitä, miten asioita ei tehdä… Lopputuloksena valtausliikkeessä toteutui anarkismin ja 2000-luvun autonomisen teorian pahin yhdistelmä. Megafonin teoreettisilla teksteillä oli Brunilan mukaan innostamisen lisäksi selvästi myös kielteinen vaikutus. Ne synnyttivät ajatuksen siitä, että on olemassa kaupunkitilassa vellova yleinen äly, jolle pitää vain antaa tilat… (sivu 244).

Mikael Brunilan isä on Vietnam-aktivisti ja maolaisjohtaja Tomas Brunila (esim. dokumentit 32, 38 ja 41).

Kun Reko Ravelaa ja Tapio Laaksoa vuonna 2006 syytetään oikeudessa Göteborgin mellakoista, puolustusasianajajana on vanha maolainen Heikki Salo. Syytetyt voittavat oikeudenkäynnin. Tapion isä Jaakko Laakso (dokumentit 32 ja 45) oli 1968 maolainen ja myöhemmin superaktiivinen maolaisuuden vastustaja.

On kirjassa minulle pieni henkilökohtainen ilonpilkahduskin. Runollisessa loppumanifestissaan vuonna 2012 verkkolehti Megafoni manaa estradille kaikki menneiden vuosien ja vuosikymmenten aktivistiliikkeiden haamut mukaan lukien ”Kessin veteraanit” (dokumentti 40). Mukava on paistatella punaisella matolla kiljupunkkareiden ja anarkistien kanssa!

Mihin johti nuoren Mao Tse-tungin raportti talonpoikaisliikkeestä? Monen polveilun kautta Nyky-Kiinaan. Aluksi ajattelimme, että vau, tosi hyvä. Myöhemmin, viimeistään Tien An-menin verilöylyn (1989) jälkeen oivalsimme ettei sittenkään.

Raimo Laakia 26.11.2018