43. Aamulehti 19.5.1996: Maolaisuus on Suomen historian tuntematon luku

Kiinan kulttuurivallankumous käynnistyi lähes päivälleen 30 vuotta sitten. Maon vallankumoukselliset opit saivat laajaa kannatusta myös nuoren eurooppalaisen uusvasemmiston piirissä.

Suomeenkin syntyi 60-luvun lopulla maolainen liike. Sen tarina on värikäs, traaginen ja miltei tuntematon.

Pieni maolaisryhmä sai vastaansa erityisesti vahvat taistolaiset, joille kiinalaismielisten kommunistien harjoittama Neuvostoliitto-kritiikki oli kauhistus. Maolaiset leimattiin äärioikeiston ja CIA:n agenteiksi.

SIVUT 25 ja 27.

 

Pitkä marssi Maosta Mattiin

Joukko Suomen maolaisia on pysynyt yhdessä vuosikymmenet; nyt he vannovat johtajansa Matti Puolakan nimeen.

Teksti: Simopekka Virkkula

Kuvat: Hannu Teriö

 

Maolaisuus on Suomen lähihistorian tuntemattomin poliittinen liike. Värikäs, eksoottinen, hulvaton. 70-luvun radikaalipolvi muistaa vieläkin maolaisten bileet ja ainutlaatuisen pämppälinjan, pyrkimyksen löytää viinasta vapaus ja ajatuksen kirkkaus.

Maolaisuuden tarinaan mahtuu kiihkeää idealismia ja ylevää uhrimieltä. Liikkeelle on saatettu antaa paitsi parhaat vuodet myös perintöomaisuus.

Mutta Suomen maolaisuuden historia on myös jotakin aivan muuta. Se on kolmenkymmenen vuoden traaginen sarja pettymyksiä, ristiriitoja ja ahdistusta. Myös vainoa, parjausta ja järkkyneitä mieliä.

Miksi Suomen maolaisuudesta tiedetään niin vähän? Liikkeen ympärille on vuosien mittaan kasattu tukevista tiilistä hiljaisuuden muuri. Moni aatteesta luopunut haluaa yksinkertaisesti vaieta ja unohtaa. Jotkut tahtovat avautua kunhan nimi pysyy poissa julkisuudesta.

Ryhtyminen maolaiseksi 70-luvun Suomessa merkitsi yksinäisyyttä ja eristystä. Neuvostoliiton arvostelemiseen omistautunut järjestö sai niskaansa koko silloisen yhteiskunnan – suojelupoliisista taistolaisiin.

”Paineet olivat hirvittävät. Meillä ei ollut mitään turvaa”, muuan ex-maolainen tilittää.

Painetta ei kuitenkaan syntynyt ainoastaan ulkomaailmasta. Moni liikkeestä eronnut tai erotettu puhuu mielipideterrorista ja noitavainoista ryhmän sisällä. Katkeroituneiden syyttävä sormi osoittaa yhtä miestä – Matti Puolakkaa.

Suomen maolaisuuden historiassa Puolakka on murskaavan ylivertainen hahmo, monia mullistuksia ja umpikujia kokeneen liikkeen punainen lanka.

Kun puhdas maolaisuus oli 70-luvun lopussa kulkenut tiensä päähän, Puolakka alkoi luoda uutta maailmankatsomusta, kaikenkattavaa filosofista järjestelmää – puolakkalaisuutta.

Uskolliset seurasivat mukana ”totuudellisinta ajattelua, mitä kuvitella saattaa”.

Julkisuudelta piilossa pysyvä Puolakka on nyky-Suomen merkillisimpiä hahmoja. Uskollistensa keskuudessa hän on suuri ajattelija, kirjailija ja filosofi, jonka nerokkuudella on merkitys koko ihmiskunnalle.

”Uskomatonta henkilöpalvontaa. Kuin Maolla tai Kim Il-Sungilla”, liikkeestä lähteneet väittävät.

 

 

Suomi, pyydä meiltä anteeksi!

Maolaisen liikkeen viimeiset perilliset vaativat hyvitystä: salaperäisen johtajan Matti Puolakan arvo on tunnustettava.

 

”On turha väittää, että me olisimme Matti Puolakan aivopestyjä lampaita. Me vain kunnioitamme häntä”, pitkähiuksinen nelikymppinen mies puuskahtaa.

Matti Puolakka.

Useimmille suomalaisille nimi ei sano yhtään mitään.

Jokunen 70-luvun radikaali muistaa Puolakan Suomen maolaisuuden sieluna, miehenä, joka Maon kuoltua alkoi kehitellä omaa filosofiaansa ja katosi viimein uskollistensa kanssa ties minne.

Löytyy joku, joka osaa kuvailla miehen ulkonäön. Lyhyehkö, partainen, näyttää marxilaiselta ajattelijalta.

Luonnettakin määritellään. Karismaattinen. Kiihkeä. Särmikäs.

Kerrotaan huhuja vaikeista kotioloista. Tulipalopunaisesta suvusta, tädistä joka oli Mirjam Vire-Tuominen. Ja isästä, joka oli sodan jälkeen kommunistisen Valpon arkistopäällikkö, sittemmin Skp:n sisäisen vakoilun ekspertti. Mies jonka elämä oli yhtä salaisuutta.

Pitkähiuksinen nelikymppinen tietää enemmän. Hän, Markku Aro ja toverinsa Timo Vainio ovat kulkeneet Puolakan rinnalla koko pitkän marssin 70-luvulta tähän päivään.

Istumme Helsingin Vuosaaressa, kerrostalohuoneiston olohuoneessa. Yksi tuoli pöydän ääressä on tyhjä. Siinä olisi voinut istua puheiden kohde itse, Matti Puolakka.

Nyky-Suomen merkillisimpiin hahmoihin kuuluva mies harkitsi hetken yllättävää käännettä. Hän aikoi antaa pitkän uransa ensimmäisen haastattelun. Mutta ratkaisi lopulta toisin. Paikalla ovat Puolakan lähimmät miehet.

Siis. Kuka on Matti Puolakka?

Taistelutoverit eivät emmi. Puolakka on nero. Suomen historian suurimpia henkiä.

Lahjoiltaan hän vertautuu Sibeliukseen. Myös Sibelius oli ajattelu- ja monipuolisuusihminen. Matti Puolakka on luonteeltaan sekä tiedemies että taiteilija.

Mutta Sibeliuksesta Puolakan erottaa asema. Puolakka on vainottu nero, kuin Aleksis Kivi. ”Hänkin joutui parjauksen kohteeksi”.

”Puolakka julkaisi vuonna 1982 kirjan Mikä ihminen on. Sen osaksi tullut täydellinen vaikeneminen on Suomen kulttuurihistorian suurin skandaali. Ja tuosta ajasta Puolakan näkemykset ovat vielä huimasti kehittyneet.”

Kirjan kohtalo sinänsä ei ollut Puolakan uskollisille yllätys. ”Kaikki tärkeät ajatukset Suomen historiassa ovat syntyneet vähemmistössä”, he tietävät.

 

Puolakan tilillä on johdonmukainen ja yksinäinen sankariteko. Neuvostoliitto-kritiikki muutoin läpeensä suomettuneessa maassa.

Minulle esitellään todisteet siitä, kuinka Puolakka osasi ennustaa Neuvostoliiton luhistumisen. Luen ja olen vilpittömän vaikuttunut.

”Ranskassa eräs tutkija ennusti neuvostojärjestelmän kaatuvan ja sai siitä hyvästä paikan Ranskan akatemiassa. Matti Puolakka kertoi saman aikaisemmin ja paremmin, mutta tehdäänkö hänelle Suomessa siitä syystä kunniaa?”

Aro ja Vainio selittävät, ettei Puolakka ole viime vuosina halunnut osallistua suomalaiseen keskusteluun. Hän odottaa virallista anteeksipyyntöä.

”Itä-Euroopassa toisinajattelijoiden kunnia on palautettu. Havel on presidentti. Meillä ei vieläkään anneta arvoa niille harvoille, jotka uskalsivat vastustaa suomettumista”.

Yhä uudelleen käy selväksi, että Puolakka lähipiireineen kokee olevansa vihamielisen ulkomaailman vainoama.

Vainolla tarkoitetaan esimerkiksi lehtijuttuja, joita Vihreä Lanka julkaisi jokunen vuosi sitten Puolakan suurisuuntaisista hankkeista Viron Saarenmaalla.

Puolakka oli viritellyt kansainvälistä kulttuurikeskusta, jolla piti oleman ”merkitystä yleiseurooppalaisessa kulttuurihistoriassa”. Samalla piti syntyä tuottoisa bisnes. Tuon kaiken hyvän ja kauniin herjaava lehtikirjoittelu kampitti.

Jutuista seurasi ”huomattavaa tuhoa, kauheita henkisiä kärsimyksiä, fyysisiä sairastumisia sekä huomattavaa taloudellista vahinkoa”.

Aro ja Vainio ovat varmoja, että yksi Saarenmaa-projektiin kohtalonsa sitonut suomalaismies kuoli kirjoittelun seurauksena. ”Hänen herkkä taiteilijansydämensä ei kestänyt. Se oli kirjaimellisesti mediamurha.”

 

Missä Matti Puolakka on juuri nyt? Vastaus kuuluu: Virossa. Siellä hän on oleskellut viime vuosina pitkiä aikoja, ikään kuin maanpaossa. Parhaillaan Puolakka käy liikeneuvotteluita ja viimeistelee yhteenvetoa vuosien ajattelutyöstä.

Tulossa on ”mullistava teoria”. Puhutaan ”uudesta maailmankatsomuksesta, jonka läpimeno maailmalla on taattu”.

Aro ja Vainio arvelevat, että myös Kiinan tuleva kehitys ottaa puolakkalaisen suunnan.

Liikkeestä eronneiden esittämä kritiikki henkilöpalvonnasta ja noitavainoista selitetään viittaamalla Amadeus-filmistä tuttuun Salieri-ilmiöön. Kateellinen Salieri ymmärsi Mozartin suuruuden, mutta halusi ehdottomasti tuhota hänet.

Saan mukaani tukevan nipun Puolakan artikkeliluonnoksia eri ajoilta. Rohkeutta mieheltä ei puutu, sen verran ymmärrän.

Mies kirjoittaa luoneensa uuden dialektiikan ja uuden historianfilosofian, joka on laadultaan korkeampaa kuin aikaisempien marxilaisten ajattelijoiden.

Yksi tuoreimmista Puolakan artikkeleista on otsikoitu jylhästi Ihmiskunnan uusi historia.

Sibelius. Kivi. Mozart. Puolakka.

 

 

”Muistan lähetystön hyvät viinit”

 

Raimo Laakia ihastelee ompelijan taitoja. Miehen Mao-puvun housut näyttävät siisteiltä ja ehyiltä, vaikka ne turmeltuivat 70-luvulla, maolaisten pämppälinjan aikana.

”Se tapahtui Tampereella. Istuin yksissä bileissä liian lähelle kynttilää ja persuksiin paloi reikä.”

Nykyisin ympäristöaktivistina tunnettu Raimo Laakia on yhdessä suhteessa harvinainen ex-maolainen, liikkeen luopio. Hän puhuu kokemuksistaan avoimesti, omalla nimellään. Hetkittäin jopa rennon huvittuneesti.

Laakian kontakti maolaisuuteen solmiutui varhaisella iällä. 17-vuotias jolppi marssi Kiinan Helsingin-suurlähetystöön ja alkoi käydä pitkiä ideologisia keskusteluita marxismi-leninismi-maoismista. Diplomaateilla riitti aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kaksi vuotta myöhemmin, 1970, hän ylioppilaskirjoitustensa lomassa valtasi Suomi-Kiina -seuran maolaisille. ”Se oli ankaraa junttausta”, hän muistelee.

Vielä samana vuonna Laakia vieraili pitkään suljettuna olleessa Kiinassa kolmen ensimmäisen suomalaisen seurueessa. Pekingissä Laakia nosteli maljoja pääministeri Zhou Enlain päivällisillä yhdessä mm. prinssi Norodom Sihanoukin kanssa.

 

Raha-apu laskettiin käteisenä kouraan

Raimo Laakia kehuu Kiinan Helsingin lähetystön vieraanvaraisuutta. ”Johannes Virolainen tiesi kertoa, että tarjolla olivat aina Helsingin lähetystöjen parhaat ruoat”.

Laakia muistaa myös hyvät kiinalaiset viinit. ”Erityisesti yksi makea sherrynmakuinen on jäänyt mieleen”.

Jokainen vieraan vallan lähetystö  kautta aikojen on halunnut notkuville pitopöydilleen myös vastinetta. ”Meiltä maolaisilta kiinalaiset kyselivät kovasti tietoja Suomen asioista. Mutta mehän olimme ihan pihalla todellisesta politiikanteosta. Mistä me tiesimme, mitä pääministerin päässä liikkui.”

Tehtaankadun neuvostolähetystöstä virtasi aikoinaan avokätistä tukea taistolaisille. Kiinalta liikeni rahaa vain maolaisten hallitsemalle Suomi-Kiina -seuralle. Raimo Laakia kävi noutamassa avustukset käteisenä suurlähetystöstä.

”Kuusi tuhatta markkaa oli tavallinen summa yhdellä kertaa. Vuodessa rahaa kertyi ehkä 20 000.”

Maolaisten poliittiseen toimintaan rahaa heltisi vain joihinkin projekteihin. Kiina saattoi esimerkiksi painattaa Lin Piaon puheita, joita maolaiset sitten jakoivat. Kiina maksoi myös aatetovereidensa junamatkoja Siperian halki idän paratiisiin.

 

Kiinalaiset opettivat oikean keskustelutavan

Raimo Laakia tunnustaa ottaneensa oppia kiinalaisten diplomaattien harkitsevasta, analyyttisestä keskustelutyylistä. ”Siitä opista olen kiitollinen vieläkin.”

Keskustelutapa sinänsä oli vuosituhantisen kiinalaisen kulttuurin tulosta, eikä Maon tai marxilaisuuden ansiota, kuten silloin kuvittelin.”

Viimeisen kerran Laakia poikkesi Kiinan lähetystössä vuonna 1980. Diplomaatit olivat kääntäneet poliittisen takkinsa. ”Silloin tajusin, että heidän duuni oli sittenkin valehdella hallituksensa laskuun.”

Laakia on jättänyt maolaisuuden ja Matti Puolakan liikkeen taakseen. Mutta vieläkin saattaa sattua, että hän antautuu muistelemaan menneitä. Ja tunteakseen vanhojen aikojen maun kielellään hän kaataa lasiin tilkan sherryä.

 

 

Suomen maolaisten historia

 

1968 Suomen maolainen liike syntyy. Marxilais-leniniläinen seura perustetaan Helsinkiin, myöhemmin myös Tampereelle, Turkuun ja Raumalle.

 

1969 Puhdistus Skp:ssä. Suomen kommunistinen puolue erottaa maolaiset jäsenensä.  # Maolaisten Punakaarti-lehti alkaa ilmestyä.   # Maolaiset valtaavat Suomi-Kiina -seuran.

 

1972 Eri paikkakuntien maolaiset seurat yhdistyvät Marxilais-leniniläisiksi ryhmiksi (MLR).   # Äärivasemmiston monet pienryhmät castrolaisista anarkisteihin sulautuvat voimalla leviävään taistolaisaaltoon. Vain maolaiset säilyttävät oman liikkeensä.

 

1975 Punakhmerit voittavat Kambodzhassa. Samalla viikolla kun Phnom Penh vallataan Suomen maolaiset perustavat Suomi-Kambodzha -seuran.  # Maolaisten hallussa on lisäksi mm. Suomi-Palestiina -seura.

 

1976 Mao kuolee. Kiinassa käynnistyy valtataistelu.  # Suomen maolaisten kannattajakunta on suurimmillaan. Lokakuusta puuhataan viikkolehteä. Kymmeniin tuhansiin koteihin jaetaan maolaisten lentolehtinen Neuvostoliitto – kapitalistinen maa.

 

1977 Albania katkaisee välinsä Kiinaan. Maolaisten hallitsema Suomi-Albania -seura jää Enver Hoxhaa tukevien henkilöiden käsiin.  # Suomen maolainen liike ajautuu syvään kriisiin, vallankumouksellista tilannetta ei ole näköpiirissä.

 

1978 Dengin revisionistinen linja voittaa Kiinassa. Suomen maolaiset pettyvät syvästi.

 

1979 Marxilais-leniniläiset ryhmät (MLR) lopettaa toimintansa. Seuraa lyhyt hiljaiselo.

 

80-luvun alku. Suomen maolaisen liikkeen voimahahmo Matti Puolakka kokoaa kannattajansa uuteen järjestöön, joka käyttää nimeä Vaihtoehtoliike Itu. Liike yhdistelee marxilaisuutta ja psykologiaa. Pohjana on Puolakan luoma ”täysin uusi ajattelu, Itu-filosofia”. Liike julkaisee Puolakan kirjan Mikä on ihminen?.  # Itulaiset käyvät kampanjaa Puolan Solidaarisuus-liikkeen puolesta.

 

80-luvun loppu. Puolakan kannattajat kääntyvät sisäänpäin. Ituja-lehden ilmestyminen lakkaa, myös Filosofinen kansanlehti jää kokeiluksi. Itu-liike lopettaa toimintansa ja katkeroitunut Puolakka kieltäytyy osallistumasta suomalaiseen keskusteluun. Yritykset Itu-filosofian levittämiseksi maailmalle epäonnistuvat.

 

90-luku. Matti Puolakalla on edelleen joukko uskollisia kannattajia.               # Puolakka asuu pitkiä aikoja Viron Saarenmaalla. Sinne hän puuhaa suurisuuntaista kulttuurikeskusta, jonka tuloilla on määrä rahoittaa Puolakan filosofian laajan yhteenvedon tuottaminen. Kulttuurikeskushanke kaatuu, mutta Puolakka jatkaa uusin virityksin Virossa.

 

 

Maolaisuuden aakkoset

 

Aamulehti.

Englannissa julkaistiin taannoin laaja hakuteos maailman kaikista kommunistiryhmittymistä. Suomen maolaisten lehdiksi kirja luetteli Lokakuun ja Aamulehden. Erheen selitys lienee se tosiseikka, että kiinalainen Kansan Päivälehti siteerasi 70-luvulla ahkerasti kyseisten lehtien Neuvostoliitto-kirjoittelua. Suomen taistolaiset myös väittivät aivan tosissaan, että maolaisten neuvostovastainen materiaali oli Aamulehden rahoittamaa.

Albania.

Sulkeutunut valtio Balkanilla oli maolaisten ainoa liittolaismaa Euroopassa. Suomi-Albania -seuran ensimmäisen delegaation vierailusta Tiranassa kerrotaan hurjia juttuja. Suomalaiset toverit pistettiin osallistumaan mm. ampumaharjoituksiin.

Alkoholi.

Suomen maolainen liike alkoi puritaanisen raittiuden hengessä. Vuonna 1974 Matti Puolakka muutti linjaa ja julisti pämppälinjan alkaneeksi. Tarkoitus oli saavuttaa vapautuminen ryyppäämällä sekä kerätä uusia kannattajia. Suomen poliittisten liikkeiden historiassa ainutlaatuinen ryyppyputkikokeilu kesti kiihkeimmillään vain vuoden. Osa maolaisista tokeni normaalielämään ja osa alkoholisoitui.

Bileet.

Muun muassa M.A.Numminen on todistanut, että 70-luvun puolimaissa parhaat bileet Helsingissä eivät olleet taistolaisten vaan maolaisten järjestämiä. Maolaisten jättibileissä lauloi mm. Rauli Badding Somerjoki. ”Keskellä Helsinkiä myytiin pimeästi kaljaa sadoille ihmisille”, liikkeen entinen aktivisti huokailee nostalgisesti. ”Tiukan ideologian ja kovan uskomisen vastakohtana osattiin pitää hauskaa.”

Biologinen viljely.

70-luvun puolivälissä Matti Puolakka päätti, että ammattivallankumouksellisten elatus hankitaan laajamittaisella biologisella viljelyllä. Laukaalta vuokrattu suurtila osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Samalla raukesi visio paristakymmenestä maatilasta, jotka oli määrä hankkia eri puolilta Suomea.

Elektroniikka.

Eräässä vaiheessa liikkeen rahoitus piti turvata elektroniikkafirmalla, joka perustettiin Keran tuella Itä-Suomeen. Maolainen insinööri oli suunnitellut kuorma-autojen ajopiirturin, josta oli määrä irrota miljoonavoitot. Yritys ei menestynyt.

Julkkikset.

60-luvun lopussa maolaisessa liikkeessä piipahti monia skp-läisiä mm. nykyinen kansanedustaja Jaakko Laakso. Kulttuuripiireissä maolaissympatioistaan tunnettiin mm. taiteilija Kalervo Palsa ja runoilija Kari Aronpuro.

KGB.

Entiset maolaiset uskovat, että Neuvostoliiton tiedustelupalvelulla oli paras rekisteri Suomen maolaisista. Matti Puolakan määräyksestä MLR itse ei pitänyt omaa jäsenrekisteriä, koska hän pelkäsi sen joutuvan vastustajien käsiin.

Kirjakaupat.

Maolaiset pyörittivät 70-luvulla Helsingissä, Turussa ja Raumalla omaa Lokakuu-nimistä kirjakauppaa. Helsingin Korkeavuorenkadun liikkeen ikkunassa ei vuokranantajan vaatimuksesta saanut olla neuvostovastaista materiaalia.

Kirjapaino.

Maolaiset perustivat Demopaino-nimisen yrityksen yhdessä castrolaisten kanssa. MLR-liikkeen viime vaiheissa paino ajautui konkurssiin ja jatkoi yksityisissä käsissä. Paradoksaalista oli, että maolaisten neuvostovastainen materiaali painettiin suurella Neuvostoliitosta ostetulla painokoneella.

Kirjastot.

Entiset maolaiset muistelevat vieläkin katkerina, miten mm. Tampereen kirjastot kieltäytyivät 70-luvulla ottamasta hyllyihinsä maolaisten materiaalia. ”Kirjastolautakunnassa taistolaiset olivat päällepäsmäreinä”.

Kommuunit.

Maolaisilla ja itulaisilla on ollut lukuisia kommuuneja eri puolilla maata. Tampereen tunnetuin kommuuni sijaitsi vielä 80-luvulla suuressa puutalossa Hatanpään valtatien varrella. Suurisuuntaisin kommuuni oli 70-luvulla liikkeen päämajana palvellut maatila Laukaalla. 90-luvulla puolakkalaiset ovat eläneet kommuunielämää mm. Viron Saarenmaalla.

Laulut.

MLR-liikkeellä oli oma lauluvihko. Kiinalaiset laulut kuulostivat alkukielellä tenhoavilta mutteivät oikein istuneet käännettyinäkään suomalaiseen suuhun. Liikkeen keskeinen säveltäjä oli Perttu Hietanen, jonka laulut Eino Leinon runoihin ilmestyivät ensin MLR-liikkeen julkaisemana kasettina. Hittejä niistä tuli vasta myöhemmin, Vesa-Matti Loirin tulkintoina.

Mao.

Suomen maolaisille Mao Tse-tung oli ”aikamme Lenin” tai ”aikamme suurin vallankumouksellinen ja marxisti-leninisti”. Kiinan suurlähetystö oli kääntänyt Maon Pienen punaisen kirjan suomeksi jo 60-luvun alkupuolella. Varsinainen raamattu oli kuitenkin Maon Neljä filosofista teosta.

Opiskelijat.

Maolainen liike keräsi aktivistinsa enimmäkseen yliopistoilta. ”Kyseessä oli opintonsa keskeyttäneiden liike”, muuan ex-maolainen huomauttaa.

Rauhanlaki.

Maolaisten pahimpia pelkoja 70-luvulla oli taistolaisten ajama ns. rauhanlaki. Toteutuessaan se olisi tehnyt neuvostovastaisesta toiminnasta kriminaalia ja vienyt maolaiset telkien taakse.

Ruotsi.

Maolainen KFML-liike sai 70-luvun Ruotsissa laajan kannatuksen. Yhteyksiä oli Pohjanlahden yli, mutta ruotsalaisia tovereita kauhistutti suomalaisten viinankäyttö. Tosin tiedetään, että muutama ruotsalainenkin villiintyi mukaan täkäläiseen pämppälinjaan.

Suomi-Kiina -seura.

Maolaisten 70-luvulla johtamalla järjestöllä oli noin 10 000 jäsentä. Järjestön Kiina sanoin ja kuvin -lehti jakoi Kiinan näkemyksiä jäsenistölle, jossa oli väkeä kaikista puolueista.

Taistolaiset.

Maolainen ja taistolainen liike syntyivät Suomeen samoihin aikoihin. Molempien ryhmien ajattelussa oli stalinistisia piirteitä. Silti porukat olivat verivihollisia, usein kirjaimellisesti käsirysyssä keskenään. Erottava tekijä oli suhde Neuvostoliittoon. Maolaisten mielestä taistolaisuuden ideloginen ydin oli ns. Brezhnevin opin eli neuvostoimperialismin puolustaminen. Taistolaisten mukaan maolaiset olivat CIA:n ja äärioikeiston agentteja.

Termit.

Maolaisten julkaisujen kieli vaikutti aikalaisista hämmentävältä. ”Sosiali-imperialistit” merkitsi Neuvostoliittoa ja ”porvarilliset työväenpuolueet” sdp:tä ja skp:tä.

Vapaat suhteet.

Varsinkin Itu-liikkeen alkuvuosina 80-luvulla Matti Puolakka kävi kovaa ”kollontailaista” kampanjaa porvarillista moraalia, kiinteitä parisuhteita ja perheinstituutiota vastaan. Itulaisten vapaa sukupuolielämä kariutui mustasukkaisuusdraamoihin.

Vappu.

Maolaiset yrittivät vappuina jakaa omaa materiaaliaan Skp:n torikokouksissa. Taistolaiset ottivat maolaisista valokuvia ja kutsuivat poliisit estämään jakelun. Joskus Tampereella päädyttiin kompromissiin: Albania-aineistoa sai sentään levittää.

 

Kuvatekstit:

Vallankumouksellinen villasukissa. Raimo Laakia omistautui nuorena miehenä maolaisuudelle.

Uskolliset. Timo Vainio (vas.) ja Markku Aro sanovat, että Matti Puolakka on maailmanlaajuisestikin sukupolvensa tärkein ajattelija. ”Hän on ainoa, joka on pystynyt luomaan uuden filosofisen systeemin.”

Muistoissa. Raimo Laakia toi Mao-pukunsa Kiinasta vuonna 1970. Nykyisin mies on ympäristöaktivisti, joka on nähty myös kettutyttöjen seurassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

34. Heli Santavuori: Raimo Laakian historian väärentämisprojekti

Hesari kirjoitti 13.3.2017: ”Kaikki Suomen maolaiset, muistelkaa! – Kansan arkisto kokoaa äärivasemmiston vaiheet”.

Kyseessä on Raimo Laakian yksin alulle panema projekti jota Kansan Arkisto on huijattu tukemaan. Tietääkseni muutama ihminen onkin jo ollut yhteydessä Kansan Arkistoon ja ihmetellyt heidän osuuttaan tässä hankkeessa. Uusi historia ry aikoo tehdä myös virallisen vastalauseensa. Tätä yhdistystä ja sen jäseniä mustamaalataan surutta Laakian sivustolla (muistejamaolaisuudesta.fi).

Minkään sortin maolaisia ei Suomessa ole ollut 40 vuoteen

Laakian hanke on rikollinen nimeä myöten: ”maolaisuus”-leima on täysin asiaton, etenkin kun se yhdistyy pahimpaan mahdolliseen ”lahkolais”-leimaan.

Raimo Laakian sivustolla nimeltä mainiten suoritetut Ad hominem hyökkäykset jatkuvat tähän päivään asti – ja koko ajan puhutaan ”maolaisista”.

Eihän ketään entisiä taistolaisia, esim. yliopistotutkijoita, poliitikkoja, kulttuuriväkeä, jatkuvasti nimitellä ”taistolaisiksi”, saatikka ”stalinisteiksi”. Toisaalta jos katsotaan vaikka EU:n johtavia poliitikkoja ja muita mielipidevaikuttajia niin moniko heistä on nuoruudessaan ollut jonkin sortin vasemmistoradikaali – ei heitäkään 40-50 vuoden päästä jatkuvasti nimitellä ”trotskilaisiksi”, ”anarkisteiksi” ja – niin – ”maolaisiksi”.

Emme edes 1970-luvulla kutsuneet itseämme ”maolaisiksi”. Järjestömme nimi oli MLR (marxilais-leniniläiset ryhmät, 1973-77). Sillä tahdoimme ilmaista mihin aatetraditioon tukeuduimme, erotuksena kaikenlaisesta hihhulismista, mikä siihen maailmanaikaan oli yleistä.

MLR lakkautettiin tietoisella päätöksellä v. 1977, koska mielestämme marxilainen ajattelutapa ei mitenkään kyennyt selittämään ajan uusia haasteita. Erityisesti marxilainen ihmiskäsitys piti mullistaa, mutta myös marxilainen filosofia systeeminä. Sen jälkeen ei Suomessa ole minkään sortin ”maolaisuutta” ollutkaan. Siis ei neljäänkymmeneen vuoteen.

Missä Laakia – siellä riita

Lähdettyään Vaihtoehtoliike Idusta (joka perustettiin v. 1978 uusien ajatustemme pohjalle) Raimo Laakia on lähinnä vain riidellyt. Hän on tietääkseni ainoa ihminen joka koskaan on erotettu Vihreiden puolueosastosta. Naapuriaan Ari Vatasta vastaan hän riiteli pikkumaisesti, järjettömästi ja intohimoisesti, mistä oli Hesarissakin juttu. Tämän jutun perusteella kirjoitimme seuraavan vastineen:

”En tunne Ari Vatasta, mutta päätellen siitä miten paljon Raimo Laakia häntä vihaa, hänen on täytynyt tehdä jotain jaloa.”

(Vastine jäi sillä kertaa pöytälaatikkoon.)

Riideltyään siellä sun täällä aikansa, Raimo Laakia palaa aina varsinaiseen kohteeseensa: Matti Puolakkaan.

Raimo Laakian psykologian ymmärtämiseksi olisi syytä katsoa Milos Formanin filmi Amadeus. Päähenkilö on Salieri, joka todella rakastaa Mozartin musiikkia ja haluaisi säveltää kuin Mozart, mutta tietää olevansa tämän rinnalla keskinkertaisuus. Niinpä hän sairastuu kateuteen, polttaa ristinsä ja ryhtyy murhatekoon. Riippumatta siitä pitääkö filmi historiallisesti paikkansa, se kertoo totuuden ihmisluonnosta. Noin voi ihmiselle todella käydä.

Pahin kateuden muoto on kateus oikeudentajua kohtaan. Raimo Laakian kohdalla ongelma on se, että se nerokas ihminen jonka hän on ottanut hampaisiinsa, nimittäin Matti Puolakka, ei ole esiintynyt julkisuudessa pariinkymmeneen vuoteen. Ainoa mitä suuri yleisö hänestä tietää, on juuri – Laakian (ja veljeni Olli Santavuoren) kateelliset parjaukset.

Pienemmissä piireissä Puolakan saavutukset kyllä tiedetään, ja Raimo Laakia tietää ne aivan hyvin.

Mistä kateus kumpuaa?

Laakia valitsee huolella sen, mistä hän EI kirjoita, ei vahingossakaan. Ei sanaakaan Matti Puolakan filosofisesta elämäntyöstä ja aiemman, julkisenkin toiminnan ajalta olleista kiistattomista ansioista.

Laakialla itsellään ei ole mitään sanottavaa niihin lukuisiin kysymyksiin, joihin Matti Puolakka on luonut omaperäisen näkemyksen. Taitavana juonittelijana Laakia ei edes yritä kommentoida yhtäkään asiakysymystä. Esimerkiksi nyt vaikka seuraavia:

  • Mikä on marxismin paikka aatehistoriassa?
  • Mistä johtui sosialistisen maailmanjärjestelmän nousu ja tuho?
  • Kiinan kulttuurivallankumouksen katastrofaalisen epäonnistumisen syvimmät syyt.
  • Aikakauden vaihtuminen, informaatio-teknologisen vallankumouksen yhteiskunnalliset vaikutukset (erotuksena aikaisempiin, teollisiin vallankumouksiin).
  • Suomen lähihistorian yhäkin salatut kipupisteet – ja miten niitä tulisi käsitellä.
  • Globaaliyhteiskunnan muodostuminen, eettisen kansalaisyhteiskunnan rooli siinä.
  • EU:n kriisi – perimmältään laillisuuskriisi?
  • Kansalaisten totuusfoorumi ja totuuskomissio pysyvinä valtioeliminä jokaiseen maahan?
  • Mikä on filosofian peruskysymys nykyaikana?
  • Miten tulisi arvioida esihistoriatutkimuksen mullistavia uusia löytöjä, ja miten ne kumoavat marxilaisen, miten muiden aatetraditioiden ihmiskäsitykset?
  • Mitkä ovat ihmissuvun historian perusvaiheet ja ihmisen lajihistorian perusopetukset?
  • Mikä on ihmisen ja eläimen ero?

– sanalla sanoen lainatakseni Matti Puolakan v. 1982 julkaistun kirjan otsikkoa: ”Mikä ihminen on?”

Tuossa kirjassa, muuten, esitettiin tietääksemme edelleenkin ainoana maailmassa marxilaisen filosofian kaikkien osa-alueiden systemaattinen kritiikki ja siihen perustuva näkemys Kiinan kulttuurivallankumouksen epäonnistumisen syihin. 1980-luvun lopulla Matti Puolakan ajattelu irtautui kokonaan marxismin raameista. Silloin oli käynyt selväksi, ettei sosialismi missään muodossa voi olla vaihtoehto. Laillisuusperiaatteeseen nojaava demokraattinen markkinatalous on ainoa perusta jolle voidaan luoda uutta yhteiskuntanäkemystä.

MLR:n keskustelukulttuuri oli poikkeuksellisen rehellistä

Kaikista yllä luetelluista kysymyksistä Matti Puolakalla on omaperäinen kanta. Hän tulee julkaisemaan näkemyksensä Ihmiskunnan tie -väittelysanakirjassa.

Väittelysanakirja on kaikille laillisille mielipiteille avoin. Siinä käyttäjiä rohkaistaan esittämään mielipiteensä mahdollisimman kärkevästi omaa kantaansa puolustaen. Tasapuolisuus toteutuu niin, että erilaiset mielipiteet julkaistaan rinta rinnan, ja käyttäjien on pakko hyväksyä omiin väittelypaneeleihinsa myös aivan vastakkaisia näkemyksiä.

Tämän ehdotuksen juuret ovat syvällä MLR:n keskustelukulttuurissa. Se oli 70-luvun poliittisten nuorisoliikkeiden piirissä ainutlaatuista. Nimenomaan Matti Puolakan aloitteesta MLR:n aineistossa julkaistiin pahimpien vastustajiemme meidän vastaisia vääristeleviä kirjoituksia. Jäsenistöä kehotettiin lukemaan vastustajan lehtiä ja käymään muiden liikkeiden tilaisuuksissa. Myös liikkeen sisäisissä väittelyissä kaikki älyttömätkin kriittiset puheenvuorot monistettiin ja käsiteltiin kaikissa pienryhmissä.

Nimenomaan Matti Puolakan aloitteesta MLR:ssä opittiin noudattamaan sivistyneen väittelykulttuurin periaatteita, erityisesti antamaan pahimmallekin vastaväittäjälle tunnustusta silloin kun tämä sen ansaitsee. Tähän liittyen MLR:ssä käytiin kiivas väittely suhtautumisesta taistolaiseen liikkeeseen. Tuossa väittelyssä veljeni Olli Santavuori jäi kirkaasti häviölle. Enemmistö asettui Matti Puolakan edustamalle kannalle, joka oli paitsi jalo, myös tervejärkinen.

Juuri keskustelukulttuurin vuoksi MLR oli ulkonaisesta poliittisuudestaan huolimatta varsin epäpoliittinen liike – lähempänä yliopistoa kuin poliittista järjestöä. Niin oli myös toimintamme, jossa kaikenlainen kulttuurin harrastus ja elämänfilosofiset pohdiskelut olivat tärkeässä asemassa. Me emme pitäneet kiinalaisista filmeistä niiden kiiltokuvamaisen propagandistisuuden vuoksi. Sen sijaan luimme kaunokirjallisuuden klassikkoja ja kuuntelimme paitsi rokkia, myös klassista musiikkia. Täytyy olla kovin musta sydän ihmisellä joka kaiken tämän tahtoo painaa lokaan.

Toden totta! Ryhdytäänpä muistelemaan!

Keskustelukulttuurimme ainutlaatuisuutta Raimo Laakia ei voi kiistää. Hän yrittää kyllä. Hänen (ja Ollin) mielestä Matti Puolakka omaa jonkinlaisen taikurimaisen manipulaatiotaidon jonka avulla hän on lähes hypnotisoinut ystävänsä ja tukijansa olemaan kaikesta samaa mieltä.

Tosiasiat ovat 100 % päinvastaiset. Totta kai Matin persoona on vaikuttava. Jos katsoo hänen elämäntyötään, niin on selvää että hän on poikkeusyksilö. Mutta puolustaessaan jotain näkökantaa Matti vetoaa aina järkeen, argumentteihin, eettis-intellektuaalisiin perusteisiin. Hän ei ole millään tavalla hyötynyt siitä tiestä, jonka on valinnut – vaan päinvastoin, joutunut henkilökohtaisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kärsimään totuudenrakkautensa vuoksi. Hänellä jos kellä olisi syytä olla katkera. Siitä huolimatta hän on hyväntuulisin ja anteeksiantavin ihminen jonka tunnen.

Kukaan ei voisi olla kauempana manipulaattorista. Jos Laakian ja Ollin henkilökohtaisissa panetteluissa olisi edes siteeksi totta, se ei kenties tuntuisi niin pahalta. Mutta kun vale on sataprosenttinen, siinä on jotain väkivaltaista. Sitä voidaan kutsua kulttuurifasismiksi, vaikkei mistään sturmgruppeneista olisi kyse.

Se on MV-lehden ja Breitbart Newsin keskustelukulttuuria. Laakia ja Olli ovat siinä loistaneet Suomessa jo kauan ennen Ilja Janitskinia.

MLR:ssä (ja kaikissa myöhemmissä projekteissamme) erimielisyyttä paitsi sallittiin, myös kannustettiin, mutta keskustelukulttuurissa vaadittiin asiallisuutta. Tästä syystä monet, joiden kannat (ja usein suoranaiset älyttömyydet) jäivät väittelyssä tappiolle, ottivat nokkiinsa ja ryhtyivät parjaamaan entisiä ystäviään. Sehän oli suomettuneen Suomen oloissa helppoa. Niin sai heti suosiota ja nostetta uralle.

Minutkin esitetään näissä jutuissa sydämettömän manipulaattorin uhriksi, mistä roolista tahdon kieltäytyä. Sen vuoksi, ikävä kyllä, tämä koiratappelu on käytävä.

Kuten sanottu on: ”Yksi valehtelija ehtii valehdella enemmän kuin 10 rehellistä ihmistä ehtii vastata.”

Laakian valheet ovat yksinkertaisia ja älyttömiä, mutta jos niihin kerran kunnolla aikoo vastata, se vaatii aika lailla palstatilaa. Etenkin kaikki se, mistä hän vaikenee – eli koko rikas, hurja, hurjan hauska ja filosofisesti pohjattoman antoisa nuoruutemme ja kaikki sen jälkeiset seikkailut. On myös syytä käsitellä sitä, mitä kaikkia taustahahmoja ja korvaankuiskuttelijoita tässä on ollut. Silloin kysytään: ”Kuka hyötyy”. Sen vuoksi perustan erillisen blogin, jossa käyn läpi kaiken asiaan kuuluvan. Sinne tulee myös muita muistoja – toden totta! Ryhdytäänpä muistelemaan!

Historian roskatynnyri odottaa

Tietääkseni monetkin ihmiset ovat kirjoittamassa Laakian panettelusivustolle omia muistojaan. Toivon mukaan syntyy muitakin blogeja.

Lopullisen tuomion Raimo Laakia saa silloin kun Matti Puolakka julkaisee maailmalla näkemyksensä ihmissuvun 2,5 miljoonaa vuotta jatkuneesta tiestä ja nykytilanteesta, sekä noiden kysymysten vuoksi välttämättömästä uudesta näkemyksestä filosofian historiaan.

Laakia joutuu sitten siihen kuuluisaan historian roskatynnyriin. Saa nähdä onko kukaan sinne komeammin romahtanut. Ainakin hänen henkilökuvansa jää elämään opetukseksi ihmiskunnalle – esimerkkinä kammottavasta ihmiskohtalosta.

Raimo Laakian muistejamaolaisuudesta -parjaussivustolla on 12.6.2017 kirjoitus jossa kerrotaan roskapostihyökkäyksestä sivustolle.

”Ei ole epäilystäkään, mistä posti tuli,” kirjoittaa Laakia, ja osoittaa syyttävän sormensa ”nykypuolakkalaisiin”. Hyökkäyksen johdosta on sivuston kommentointimahdollisuus poistettu.

Lähetin seuraavan sähköpostin Laakialle 13.6.2017:

”Raimo Hyvä

Et ehkä tiedä, että jokaiseen WordPress-sivustoon on välttämättä asennettava lisäosa (plugin) nimeltä Akismet. Se on ilmainen. Se torjuu tehokkaasti kaikki roskapostihyökkäykset.

Jos tarvitset neuvoja, voin auttaa. Saat myös neuvoja WordPress Suomi Facebook-sivustolta: https://www.facebook.com/groups/279698319038456/

Varmastikin julkaiset tämän ystävällisen neuvoni. Ja perut aiheettomat syytöksesi.

Muissa asioissa palaamme asiaan myöhemmin kun ehdimme.

terv. Heli Santavuori”

Mitään vastausta ei ole tullut, eikä sivustolle mitään mainintaa ystävällisestä neuvostani puhumattakaan väärien syytösten perumisesta. Ja kommentointimahdollisuus pysyy poistettuna. Tämä jos mikä osoittaa mikä Laakian projektin tarkoitus on.

Kuvateksti: Missä Raimo Laakia, siellä riita.

Heli Santavuori

……….

Poisto- ja häirintäyritysten jälkeen pelottaa avata Heli Santavuorelta tulevia viestejä ja liitteitä.

Mutta sainpa lopulta tämän julkaistua. Lennokas tyyli konkretian kahleita vailla. Arvokas kuvaus nykypuolakkalaisesta mielenmaisemasta.

On mairittelevaa löytää itsensä Milos Formanin seurasta ja lukea lunastaneensa paikkansa maailmanhistoriassa, silti toivoisin vähempi kehuja, vähempi toiveiden maalailua, enempi faktoja. Enempi konkreettisia muistoja maolaiselta matkalta.

Kiinnostava olisi myös kuvaus, mitä nykypuolakkalainen aktivisti tekee. Miten elämä poikkeaa vanhan maolaisaktivistin elämästä tai ympäristöaktivistin elämästä? Tai sen kuuluisan tavallisen ihmisen elosta, johon itseämme aina silloin tällöin aika ylemmyydentuntoisesti vertasimme.

Mielenkiinnolla odotan lisää.

Raimo Laakia 3.10.2017

 

 

 

 

33. Ennen ja jälkeen roskapostihyökkäyksen

Vuonna 2010 HMLS:n alkuaikojen puheenjohtaja kirjailija Olli Santavuori julkaisi kotisivuillaan kirjeeni, kuuden liuskan vastauksen Ollin kysymykseen, miten minä irtauduin Matti Puolakasta.

Jo sitä ennen Ollin sisko Heli Santavuori oli toistuvasti (ja ajoittain sydäntäsärkevän dramaattisesti) vaatinut veljeään poistamaan muistelmistaan Matti Puolakkaa koskevat kohdat. Vaatimukset ja vastaukset on dokumentoitu huolellisesti Ollin kotisivujen vieraskirjaan.

Helmikuussa 2014 Olli kirjoittaa: ”Pyysin siskoani Heliä neuvomaan minua, miten saan kotisivuilleni kuvat tekstin yhteyteen. Facebookin viestillä. Heli vastasi, että voisi auttaakin, jos poistan kotisivuiltani minun ja Raimo Laakian haukkumiset ja panettelut Matti Puolakasta.

Sanon vaan lujasti, etten ole mitään panetellut vaan kertonut omat muistelmani.

Olen saanut paljon myönteistä palautetta, eikä kukaan muu kuin nämä hengenheimolaiset ole ollut sitä mieltä, että teksteissä olisi asiavirheitä tai panettelua.”

Minä jahkailin vuosikymmenen kunnes avasin nämä muistejamaolaisuudesta.fi sivut ja laitoin tuon kirjeeni Ollille dokumentiksi numero 6.

Kolmen kuukauden päästä alkoi roskapostihyökkäys. Eikä hyökkäys ollut osoitettu kaikkiin kirjoituksiin tai sattumanvaraisesti sinne tänne, vaan melkein kaikki 2050 sekoviestiä tulivat kommentteina tuohon dokumenttiin kuusi.

Kun olin saanut suljettua kommenttiliikenteen ja laitettua asiasta lyhyen tiedotteen (dokumentti 29) ei kulunut vuorokauttakaan kun aamuyöllä 13.6.2017 sähköpostiini tuli ”Pieni neuvo mitä tulee roskaposteihin”. Lähettäjänä Heli Santavuori.

Ekaa kertaa elämässä postia häneltä nimellä. Heti hyökkäyksen torjumisen jälkeen. Hiukka läpinäkyvää, ajattelin enkä avannut viestiä. Pelkäsin viruksia.

Syksyllä Heli Santavuoren sivuilta löytyi teksti, joka valottaa lisää:

Raimo Laakia 3.10.2017

 

 

32. Raimo Laakia: Uskon voimalla 50 vuotta, 10 projektia, nollatulos

On aiheellista kirjata aikajana, vaikka janasta tullee luonnosmainen ja kiistanalainen. Luonnoskin parantaa hahmottamista ja auttaa muistojen syventämisessä.

1. Alku noin 1965-1968.

Painokkainta oli Kiinan Mao Tse-tungin kritiikki Neuvostoliiton Nikita Hrushtshevin näkemyksiä kohtaan. Vietnamin tukiliike Yhdysvaltoja vastaan heräsi. Oli kesän 1968 Punaiset lauantait Helsingissä ja syksyllä Vanhan valtaus.

Koululainen Matti Puolakka toimi suomalaisen maolaisuuden aloittajana ja moottorina. Muita olivat Tauno-Olavi Huotari, Tarja ja Veikko Korhonen ja Peter Nilsson. Jonkinasteisia maolaisia toimijoita olivat myös Jaakko Laakso, Timo Linsiö, Timo Ravela, Timo Lahdenmäki, Heikki Männikkö, Leif Färding ja Reijo Lehtonen, joka myöhemmin muutti sukunimensä Kalmakurjeksi.

Rahaa ei toiminnassa juurikaan liikkunut.

2. Organisoituminen noin 1968-1971.

Kirkkokatu kakkosen Demo mahdollisti kokoukset ja painotuotteiden tekemisen. Ilmestyi muutamia numeroita HMLS-tiedotteita ja Punakaarti-lehtiä. Syntyi ryhmiä Tampereelle, Raumalle ja Turkuun.

Helsingin Marxilais-Leniniläisen Seuran puheenjohtajana oli ensin Tauno-Olavi Huotari, sitten Olli Santavuori, sitten Seppo Merinen. Muita helsinkläisiä hahmoja olivat Pohjanmaalta tullut Heikki Pihlaja, Bjarne Nitovuori, Kari Varis, Hilkka Kuusinen ja Seinäjoelta helsinkiläistynyt Pekka J. Kemppainen.

Tampereella olivat Jarmo ja Marketta Lavila sekä Jussi Tanski.

Raumalla ja Turussa Hannu ja Lassi Salvi, Ilkka Lakoma, Tuomo Grundström.

Opintoryhmäläisiä, lehdenmyyjiä, illanvietoissa kävijöitä ja hengailijoita kertyi, mutta osa alkuvaiheen väestä kuten mainitut Laakso, Linsiö, Ravela, Lahdenmäki ja Lehtonen siirtyivät ripeästi tiedonantajalaisiksi.

Rahaa ei paljoakaan liikkunut. Elettiin opintolainoilla.

Valtiotieteen opiskelijaksi vanhentunut Matti Puolakka oli vuonna 1970 jonkun aikaa, ehkä kuukausia, töissä Katajanokalla Valmetin telakalla palovartijana.

Tauno-Olavi Huotari puhui, että pitäisi käydä keskustelua siitä, miksi emme kasva. En muista, että sellaista keskustelua olisi koskaan varsinaisesti käyty. Aika pian Huotari jäi pois toiminnasta.

3. Yritys laajentua noin 1971-1976.

Perustettiin valtakunnallinen Marxilais-Leniniläiset Ryhmät eli MLR, Lokakuu-lehti ilmestyi vuonna 1976 jonkin aikaa jopa viikkolehtenä.

Oli yhteisrintamajärjestöjä FNL-komiteat, Suomi-Kiina Seura, Palestiina-Seura, Suomi-Albania Seura, lopulta Suomi-Kamputsea Seurakin.

Oli lehdenmyyntiä, illanviettoja, opintoryhmiä, loputtomasti seminaareja.

Matti Puolakan keksittyä pämppälinjan noin 1973 kaljan- ja viinanjuonti lisääntyi.

Neuvostoliiton puoluekokouksen aikoihin jaettiin jotain 300 000 täyskriittistä lentolehtistä joka postiluukkuun Helsingissä ja vähän muuallakin maassa.

Näkyviä hahmoja olivat Tomas Brunila, Kalevi Mäkelä, Raimo Mankinen, Hans Biström, Markku Koskela, Pertti Koskela, Heli Santavuori, Pekka Rapatti, Kari Jaakkola, Stig Dahlström, Markku Aro, Perttu Hietanen, Maj-Lis Eronen, Bo Peter Sandberg, Veli Rosenberg.

Myimme Punakaartia ja Lokakuuta kaduilla, kinasimme Neuvostoliiton imperialismista kaikkien juttusille tulleiden taistolaisten kanssa, väittelimme vappumarsseissa ja muiden vasemmistoryhmien tilaisuuksissa. Työnsimme itsemme näkyviin eikä meitä oikeastaan päässyt pakoon, jos oli yhteiskunnallinen aktivisti demareista vasemmalla ja asui pääkaupunkiseudulla. Varmaan muut pitivät meitä sietämättöminä besserwissereinä. Tiedonantaja räksytti, valtamedia ei juurikaan noteerannut.

Rahaa liikkui enemmän: Lotta Eriksson lahjoitti asuntonsa Tehtaankadulta, Antti Santaholma suuren kruununhakalaisasuntonsa, lahjoittiko joku muukin? Hakapainoksi muuttunut demopaino tuotti jos ei rahaa niin kaupallisilla töillä subventoituja painotuotteita. Mukana olevat antoivat suurehkoja henkilökohtaisia rahalahjoituksia ja maksimaalisia työpanoksia.

Ainakin osa lahjoituksista kerättiin ”lainoina”, joita ei ollut tarkoituskaan maksaa takaisin. Moraaliperustelu meni jotenkin näin: koska guru tekee ajattelutyötä ihmiskunnan hyväksi, on sallittua vastaanottaa rahaa niiltä, jotka eivät tuollaista ajattelutyötä osaa. Asiasta oli kuitenkin ristiriitoja sisäpiirissä. Tomas Brunila ei ”lainapolitiikasta” tykännyt ja Antti Santaholma yhtenä lainojen kerääjänä kärsi omantunnontuskia. Äänekkäiksi tai julkisiksi ristiriidat eivät nousseet.

Paljosta puuhasta ja useasta kokoaikaisesta työntekijästä huolimatta väki ei muutamasta sadasta laajentunut. Vuoden 1970 jälkeen maolaisten ja tiedonantajalaisten välillä oli tavattoman vähän käännynnäisliikennettä, vakiintuneet rintamalinjat pitivät.

Näkemyksissä pysyttiin perinteisen marxilaisuuden ja Kiinan linjoilla. Neuvostoliiton ja suomettumisen kritiikki korostui. Neuvostoliiton ”sosiali-imperialismi” ja Neuvostoliiton ”revisionismi” olivat tiuhaan sanastossa.

4. Elekroniikkatehdas rahasammoksi noin 1976-1977.

Liikkeeseen oli tullut Salosta kaksi elektroniikkaosaajaa Olli Muhonen ja Samu Heinonen. Heillä oli aluksi pieni verstas Helsingin Lauttasaaressa ja hetken päästä jo isohko halli Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Insinööri Tomas Brunila veti Rääkkylässä työllisyyskoulutusta ja muutkin keskeiset hahmot muun muassa Matti Puolakka, Riitta Fogel, Anneli Rantanen ja Rubeniksi kutsuttu osaava metallityöläinen siirtyivät seudulle.

Yritys, Elva Oy nimeltään, kärsi rahapulasta. Kynnelle kykenevät maolaiset lainasivat säästönsä yritykselle.

Samu Heinonen tuli Helsinkiin ja päivysti rautatieasemalla keräämässä rahat. Olin parin vuoden aikana 1975-1977 säästänyt 7000 markkaa pesämunaksi tarkoituksella siirtyä laborantin työstä freelance-kirjoittajaksi. Annoin ne kaikki suullisella lainasopimuksella Samulle. Summalla olisin pystynyt niukoilla kulutustavoillani elämään puolisen vuotta ilman tuloja.

Lopulta Elva Oy joko teki konkurssin tai ajettiin hallitusti alas. Kukaan maolainen ei saanut takaisin lainojaan eikä edes minkäänmoista selvitysraporttia. Olli Muhosen vanhempien omakotitalo paikkakunnalla sentään pelastui pakkomyynniltä.

Myöhemmin – ei julkisesti mutta yksittäisissä tapaamisissa – kinattiin, mitä oikein tapahtui. Olli Muhonen sanoi, ettei hän koskaan hallinnut rahoja, vaan Matti Puolakka käytti ne. Puolakalle uskolliset syyttelivät Ollia ja olivat hänelle silminnähden henkilökohtaisesti vihamielisiä.

5. Laukaan kommuuni noin 1977-1979.

Agronomi Marjatta Kemppainen oli jo varhain tullut Vietnam-liikkeen kautta MLR:ään ja osasi maatalousasiat. Hänen – myöhemminkin kehuttujen – suunnitelmiensa mukaan aloitettiin perunan ja juuresten viljely vuokratulla maatilalla Laukaalla.

Tilan päärakennus sopi seminaari- ja juhlapaikaksi ja asunnoksi. Matti Puolakka, Tomas Brunila, Pertti Koskela, Reino Nikula, Pekka Rapatti ja muutama kymmen perusmaolaista hääri tilalla ja kulki Helsinki-Laukaa väliä muutaman vuoden.

Maataloussuunnitelmien käytännön toteutus ei onnistunut ja rahasta tuli pulaa. Syksyllä muun muassa kerättiin joukolla marjoja metsästä ja myytiin Jyväskylän torilla.

Elvan ja Laukaan aikoihin perinnemarxilaisuus ja Kiinan näkemyksiin tukeutuminen alkoivat rakoilla.

6. Vaihtoehtoliike ITU noin 1979-1989.

Kun 1970-luvun lopulla syntyi alkuvihreys ja tiivistyi Koijärvellä kansakuntaa koskettavaksi performanssiksi, Matti Puolakka ajatuksineen oli ajan hermolla. Syntyi julkaisuja, seminaareja, yleisötilaisuuksia, juhlia, joista osa pidettiin Laukaan maatilalla. Julkaisuista perustavanlaatuisimpana puolakkalaiset pitävät Matin teoriakirjaa vuodelta 1982 ”Mikä ihminen on?”.

Erityisesti Antti Santaholma toimi aktiivisesti luonnonsuojelupiireissä ja onnistui vetämään maolaisia metsään ja saapasjalkaisia retkeilijöitä seminaareihin.

Vaihtoehtoväki tutustui puolakkalaisuuteen, kiitti informaatiosta ja jatkoi matkaansa moneen suuntaan. Kävi niin kuin taistolaisten kanssa kymmenkunta vuotta aiemmin: vaikka monet näkemykset olivat lähekkäin, jokin tökki eikä aktivistisiirtymiä tapahtunut.

Kun itulaisuus alkoi olla näkyvillä 1979-1981 Kiinan lähetystön diplomaatti kyseli minulta, mitä ”vieraantuminen” tarkoittaa ja mikä tämä Puolakan uusi näkemys on. Vastaukseni oli ehkä yhtä harhaileva kuin nykypuolakkalaisten vastaus Perttu Häkkisen samaan kysymykseen dokumentissa kaksi. Ainakaan heti diplomaatti ei kääntynyt oivaltamaan.

1989 olimmekin jo sitten Kulosaaren Vanhan kelkkamäen komean rautaportin toisella puolella osoittamassa mieltä Tien An-menin verilöylyä vastaan.

7. Saarenmaan kommuuni 1991-1995.

Alkuvihreys suli systeemivihreydeksi ja ITU jäi pienemmäksi kuin aloittaessaan.

Vanhat maolaiskonkarit muuttivat muutaman uuden kanssa Viroon Saarenmaalle. Siirtymän mahdollistivat Antti Santaholman ennen kuolemaansa pankkilainalla järkkäämät rahat.

Kommuunista oli määrä tulla rahasampo ja uuden eurooppalaisen itä-länsi-kulttuurin tyyssija. Mutta rahat loppuivat. Heli Santavuoren mukaan yritys päättyi noin 1995 ”kaikkien aikojen näytösoikeudenkäyntiin paikallisessa alioikeudessa”.

8. Uusi kapina noin 1995-2000.

Ennen vuosituhannen vaihdetta oli joitain opintoryhmiä ja lehtisiä, joista minulla on tuskin mitään tietoa.

Muistan utuisesti lehtisen, jossa oli hyvä pilakuva: tulevaisuuden katunäkymä, jossa tuuli riepottaa iltalehteä. Lehdestä näkyy katuojassa osa otsikkoa ”Matin uusin”. Silloinhan kohkattiin niin kuin aina mäkihypyn maailmanmestarin Matti Nykäsen edesottamuksista.

”Matin uusin” viittaa Puolakan ajatusten läpimurtoon Suomessa ja maailmalla, sitä on odotettu pienessä piirissä ainakin noin vuodesta 1985 alkaen. Paljon on käytetty aikaa ja ammattikääntäjiä, mutta tekstejä ei ole saatu julkaistua missään. 1980-luvulla Matti asui esikuntineen jonkin aikaa, ehkä kuukausia, Lontoossa markkinoimassa ajatuksiaan. Markkinointia muissakin maailmankeskuksissa yritettiin.

Ennen vuosituhannen vaihdetta lienee myös esiintynyt jokseenkin ponneton yritys vaikuttaa taistolaisuuden romahduksen jälkeen uudelleen virinneiden vasemmistolaisten pienryhmien sisällä. Muistan kesäisen viikonloppuseminaarin Helsingin Vanhankaupunginlahdella Kuusiluodon pihalla ja saunassa. Paikalla oli noin viiden hengen itulaisryhmä ja parikymmentä nuorta vasemmistolaista muista ryhmistä. Yksi nuorista oli Paavo Arhinmäki, myöhempien aikojen Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri.

9. Totuuskomissio noin 2000…

Tuli uusi aika ja uusi väline: netti. Siispä sinne. Kuka tahansa ihmiskunnan jäsen voi vaivattomasti selata esille pantuja ajatuksia ja vaikuttua niistä.

Lienee ollut useita peräkkäisiä puolakkalaisia sivustoja Heli Santavuoren osoitteen alaosoitteissa. Vanha on aina siivottu näkymättömiin kun on keksitty uusi parempi.

Menettely on historiankirjoituksen kannalta ongelmallinen ja tuo mieleen kiinalaisten tavat 1970-luvulla. Kun Lin Piao oli sekavien ja epäselvien tapahtumien jälkeen kuollut ja tuomittu petturiksi vuonna 1971, hänen naamansa retusoitiin pois vanhoista puoluesankarien kuvista. Se oli muistamani mukaan ensimmäinen kerta, kun me suomalaiset maolaiset kohottelimme kulmakarvojamme Kiinan omituisuuksien edessä.

Viime vuosina on ollut sivusto otsikolla ”Uusi EU. Totuuskomissio Suomeen! Totuuskomissio EU:hun!” Sivuston artikkeleissa on ollut vihapuhetta (muun muassa dokumentti 5 tällä sivustolla on totuuskomissiosta peräisin). Keväällä 2017 sivusto oli pitkähkön aikaa suljettu ilmoituksella ”tuumaustauolla”. Sitten se oli auki. Ja kesäkuussa taas kiinni.

10. Väittelysanakirja 2016-2017-

Netin startupeissa alkoi liikkua rahaa. Syntyi sivustoja nimellä ”Ihmiskunnan tie – väittelysanakirja” ja ”humanpath.net/debating-encyclopedia”. Sikäli kuin ymmärrän, yritys on tulla facebookin ja wikipedian tilalle, syrjäyttää ne kaikilla kielialueilla ja tarjota vihdoinkin optimaalinen foorumi maailmanparannukseen. Idealla ei sanota olevan lähtökohtamielipiteitä, se on vain alusta, tai idea alustasta. Matti Puolakan nimeä tai saavutuksia ei mainita, mutta sormenjälki näkyy:

– Keskustelulle voidaan perustaa valvovia raateja, jotka koostuvat niistä ja näistä ihmisistä ja ”väittelyissä poikkeuksellisen kehittynyttä oikeudentajua osoittaneista kansalaisista”.

– Voidaan perustaa paikallisklubeja, jotka harjoittavat mikroluototusta näihin ja noihin tarkoituksiin ja ”kannustusta ansaitsevien yksilöiden tukemiseksi”.

– Projekti suosii mainoksia ja yhteistyötä liike-elämän kanssa. ”Verkko-ostoksista saatavat provisiot jakautuisivat käyttäjien ja projektin johdon, esimerkiksi väittelysanakirja oy:n, kesken.”

– Ja ”ruusunappia painamalla lukija lahjoittaa kirjoittajalle jonkin summan, koska arvostaa hänen kirjoitustaan”.

– ”Perustavin ihmisoikeus: oikeus saada palkkaa totuudenrakkaudesta.”

– Vuonna 2010 perustettu Uusi historia ry esitteli väittelysanakirjaa sosiaalifoorumissa Helsingin Vallilassa pääsiäisenä 2017. Ja uuden historian sääntöjen tarkoituspykälä sanoo ”yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaisen filosofin Matti Juha Puolakan ajattelijantyöstä käytävää keskustelua…”

Debating encyclopedian tarkoitus on käsittääkseni luoda maailmanlaajuinen populääri julkaisukanava Matti Puolakan ajatuksille. Tähän on päädytty, koska muut julkaisuyritykset vuosikymmenten mittaan eivät ole onnistuneet. Ongelma on se vanha: On loistavia ajatuksia, mutta ei ole yleisöä niitä omaksumassa.

Yhteenveto ja lopputulema

Kymmenen yritystä on valunut hukkaan. Ei ole tullut poliittista, filosofista tai taloudellista menestystä. Sanoma, milloin ja mitä sitä olikaan, ei koskaan löytänyt perille minnekään. Väittelysanakirjan vaiheessa keväällä 2017 on mukana ehkä 1/20 parhaiden vuosien aktivistimäärästä. Opetuslapsista (niistä jotka jäivät henkiin, katso dokumentit 6 ja 9) ei ole tullut mielipidevaikuttajia tai ajattelijoita tai muita merkittäviä hahmoja. Elämäntyön positiivinen sormenjälki ei näy maailmassa. Usean mukana olleen mielestä negatiivinen näkyy.

Mutta: ollaan tarvottu suunnilleen 70-vuotiaaksi, elanto on saatu ja kirjoitukset ja luonnokset toiveikkaasti talletettu kansallisarkistoon tulevien sukupolvien löydettäväksi.

Miten tämän voi selittää?

Selitän näin.

Ihmiskunta käyttäytyy sekopäisesti. Vääryydet ovat valtavat. Ihmiskunnan ja maapallon kehityskulut katastrofaalisia. Tuho tulee, jos käytös ei muutu. Eikä vain tule, huomattavalle ihmismäärälle se on jo. Esimerkiksi Välimeren yli surkeilla veneillä yrittäville ja Myanmarin rohingya-kansalle. Luulen, että moni oikeasti ja oikeutetusti voi ajatella ja tuntea näin.

Mutta huolestuneen yksilön on vaikea keksiä uskottavaa parannusreseptiä. Marxilla, Leninillä ja Maolla sellainen oli ja meni. Taistolaisten mielestä Brezhnevilläkin oli oikein kelpo maailmanparannusfilosofia. Reseptit eivät toimineet. Siitä huolimatta monen mielestä on loukkaus älyä kohtaan ajatella, että Jean-Claude Junckerin ja Jyrki Kataisen resepti toimisi.

Kun ahdistus ja vastuu asioiden tilasta on suuri, kun ahdistus jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä, on lohdullista ajatella, että joku on keksinyt – tai on keksimäisillään – maailmanparannusreseptin. Kun miljoona kokee ahdistusta, ei ole ihme, että kymmenen oivaltaa: ratkaisu on Matti Puolakka. Huolimatta, että ansioluettelossa on 50 vuoden epäonnisten projektien sarja.

Näin on syntynyt hyvin tiheä uskomusyhteisö. Mitä lähempänä loppua ollaan, sitä suurempi on tulevan menestyksen glorian maalailu. Heli Santavuori kirjoittaa facebookissa ”…jos ajatellaan esim. väittelysanakirjan osallistumista seuraaviin USA:n presidentinvaaleihin…” (11.5.2017). Tämän sivuston dokumentissa 2 (Perttu Häkkisen radio-ohjelmassa) hän sanoo ”…Matti Puolakka ei tule julkisuuteen, ellei nyt sitten kun Suomeen tulee totuuskomissio…”. Ja Puolakka itse huudahtaa muutama vuosi sitten illalla Rautatieasemalla sattumalta vastaantulevalle entiselle toverille ”Vuoden päästä itulaisuus on kaikkien huulilla!”.

Arvelen, ettei guru itse enää usko menestykseen. Mutta hän ei voi sanoa sitä ääneen. Hänen velvollisuutensa ja pakkonsa on suojata tiukimmat kannattajansa suurelta järkytykseltä jotta raha- ja palveluvirta elantoon ja vakiintuneeseen elämäntapaan säilyy.

Tällöin ongelmaksi jää vielä uusien kannattajien rekrytointi, sitähän ei ole järkevää tosissaan tehdä kun ei asiaan enää usko. Ratkaisu on tehdä rekrytointia niin sekopäisesti (katso esimerkiksi dokumentti 14) ettei uusia juurikaan ilmaannu.

Näin, kiltisti hahmoteltuna, kun jätämme tarkastelun ulkopuolelle menneisyyden, gurun toiminnasta voi kuin voikin löytää tulevaisuusorientoituneen positiivisen vastuullisuuden elementin.

Matti Puolakka on harvinaislaatuinen persoonallisuus. On harmillista, että hänen kykynsä hukkaantuvat kuvatulla tavalla. Vieläkin harmillisempaa on, että kykyjen käytöstä syntyy pahoja oheisvahinkoja (katso esimerkiksi dokumentit 6, 8, 9 ja 23).

……….

Itse tulin mukaan vaiheen 1 lopulla 1968 ja läksin matkoihini vaiheen 6 lopulla 1986. Loppuvuosina olin kokenut oloni ympäristöliikkeessä jo paljon kotoisammaksi kuin oloni puolakkalaisuudessa.

Raimo Laakia 23.9.2017

 

 

 

 

 

 

 

23. MLR:n illanviettojen väki poikkesi edukseen diskojen nuorista 1976

Posti kantoi kirjeen.

”Näin Helsingin Sanomista, että Suomen maolaisuudesta kerätään muistoja talteen. Päätin osallistua. Kirjoitan nimimerkillä, koska en missään tapauksessa halua, että nimeni yhdistetään maolaisuuteen. En koskaan ollut oikeastaan ollenkaan kiinnostunut maolaisuudesta aatteena, vaan kävin lähinnä vain illanvietoissa ja muussa hauskanpidossa. Olen 58-vuotias nainen ja olen asunut melkein koko ikäni pääkaupunkiseudulla. Kirjoitin valtaosan illanviettojen tapahtumista päiväkirjaan, joten nämä muistot eivät ole pelkästään muistini varassa. Löysin netistä osoitteesi ja päätin lähettää tämän suoraan sinulle.

Lähdin ensimmäisen kerran maolaisten järjestämään illanviettoon joskus syksyllä 1976. Tilaisuuksia järjestettiin ainakin Svenska Klubbenilla, Satolla ja Otaniemen Otagorsussa. Kerran muistan, että illanviettoon oli bussikuljetus. Kuulin illanvietoista siskoltani, joka oli käynyt niissä muutaman kerran ystävänsä veljen kutsumana.

Tärkein syy lähteä mukaan oli se, että alaikäisenä, vain 16-vuotiaana, illanvietoissa sai ostaa olutta tai lonkeroa. Lakia kierrettiin myymällä lippuja, jotka vaihdettiin alkoholiin. Nyt ajattelen, että se on ollut moraalitonta ja kyseenalaista.

Illanvietoissa minulla oli melkein aina tosi hauskaa: siellä laulettiin, tanssittiin ja juotiin. Kerran jossain illanvietossa oli esiintymässä Rauli Badding Somerjoki ja kerran M.A. Numminen. Silmiinpistävää ja leimallista kaikissa illanvietoissa oli melkein kaikkien erittäin runsas alkoholinkäyttö ja humaltuminen.

Suurin osa ihmisistä oli ainakin kymmenen vuotta minua vanhempia, moni varmaan enemmänkin. Väki poikkesi suuresti vaikkapa diskojen nuorisosta. Siellä ei näkynyt pinnallisia, meikattuja ja muodikkaasti pukeutuneita ihmisiä, vaan tavallisia arkivaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Se oli yksi syy miksi viihdyin joukossa.

Maolaisuutta ja sen ideologiaa en koskaan tuntenut omakseni, en ollut valveutunut enkä kiinnostunut, en ollut ottanut selvää taistolaisuuden ja maolaisuuden eroavaisuuksista. Olin kuitenkin jollakin lailla vasemmalle kallellaan jo 16-vuotiaana ja vaikkapa Kokoomuksen juhliin en olisi missään tapauksessa mennyt.

Jossain vaiheessa minulle huomautettiin, että ”saahan sitä käydä pelkästään juhlimassa, mutta peruskurssille olisi hyvä tulla”. Se kurssi jäi yhteen kertaan. Menin ystäväni kanssa mukaan jonkun vakavan nuoren miehen pitämälle peruskurssille hänen kotiinsa. Tilaisuuteen osallistui 4-5 nuorta meidän lisäksemme. Tunnelma oli vakava ja harras, juotiin teetä ja kuunneltiin joku alustus. Sen jälkeen yritettiin saada aikaan keskustelua laihanlaisin tuloksin. Tilaisuuden tullen ystäväni ja minä poistuimme takaovesta emmekä koskaan menneet uudestaan.

Lokakuussa 1977 lähdin ystäväni kanssa Laukaalle perunannostotalkoisiin. Sinne matkustettiin järkyttävän huonokuntoisella pakettiautolla, jonka konepelti aukesi pari kertaa ajon aikana itsekseen ja peitti kuskilta näkyvyyden. Pelotti. Maassa oli jo kuuraa ja käsittääkseni iso osa juureksista oli paleltunut. Porkkanoita siellä nostimme sormet kohmeessa. Viikonloppu poikkesi täysin illanvietoista, koska alkoholia ei nautittu ollenkaan. Yö nukuttiin epämukavasti lattialla makuupussissa.

Yhden juhannuksen vietin Kitulassa, josta oli muistaakseni vuokrattu entinen koulu kesäksi. Jonnekin muistan myös matkustaneeni ikälopulla Oivan bussilla.

Maolaisten suuri guru, Matti Puolakka, oli etäinen ja vaikeasti lähestyttävä hahmo. Uskon että sellaisena hän halusikin tulla tunnetuksi. Hän oli muiden yläpuolella, hän oli johtaja, muut olivat alamaisia. Minun silmissäni hän oli lähinnä koominen hahmo, joka osasi aivopestä osan ihmisistä niin, että he menettivät kyvyn ajatella itse. En koskaan voinut suhtautua häneen vakavasti. Syy oli hänessä itsessään. Illanvietoissa hän istui lähimpien alamaistensa ympäröimänä ja luuli näyttävänsä tärkeältä. Miksi hän ei jalkautunut ”rahvaan joukkoon” keskustelemaan ja tutustumaan?

En tiedä kuinka moni muu nauroi mielessään hänen käytökselleen. Itse en muista koskaan puhuneeni hänen kanssaan. Käsittääkseni Matilla oli oma haaremi, uskollisten ja aivopestyjen naisten joukko, joka ihaili häntä sokeasti. Ehkä hän oli joidenkin naisten toiveiden täyttymys. Satuin kuulemaan viime kesänä radio-ohjelman, jossa muutama muinainen maolainen puolusti vihaisesti Matin ajatuksia. Nauroin ääneen, kun haastattelija kysyi jostakin asiasta, että mitä mieltä nämä naiset ovat ja toinen vastasi, että Matti on sitä mieltä, että… Matilla on siis edelleen joukko aivopestyjä naisia ympärillään, ehkä jopa samat naiset? Miksi hän ei itse tule esiin ja puolusta ajatuksiaan? Mitä hän pelkää?

Muita mieleen jääneitä nimiä ovat mm. Pertsa, Antti, Olli, Rami, pari Erkkiä (Erkamo ja Eskola), Kati, Lotta, Pirisen tytöt, Samu, Pubbe ja sinä Raimo. Sinä olet avoimesti ilmaissut nykyiset ajatuksesi maolaisuudesta. Kiitos siitä! Monta ihmistä ja nimeä olen jo unohtanut.

Joskus 1970-luvun lopulla lopetin illanvietoissa käymisen. Käsittääkseni MLR hajosi siihen aikaan ja joukon rippeet muodostivat ITU-liikkeen, jonka vaatimaton tavoite oli valloittaa Suomen kulttuurielämä! Se jäi tekemättä. Ituunkin minua yritettiin houkutella, mutta en koskaan mennyt tilaisuuksiin mukaan.

Yhteenvetona voisin todeta, että muistoni MLR:n illanvietoista ovat pääosin hauskoja. Ryhmää johti Matti perässään joukko selvin päin totisia miehiä ja naisia, jotka olivat omasta mielestään viemässä Suomea kohti marxilais-leninismiä ja Maon ideologiaa. Monet varmasti uskoivat aatteeseen sokeasti. Siksi romahdus on ollut monille liikaa. Olen kuullut monista itsemurhista. Se on surullista. Osittain pidän Mattia syyllisenä. Hänen opetuslapsensa ottivat kaiken liian vakavasti eivätkä kestäneet, kun kaikki romahti.

’Leena’ ”.

 

21. Puolakan ajatukset Kansallisarkistossa

Sivuston dokumenteissa 2, 4, 19 ja 20 on kaivattu ystävällisen myötämielistä asennetta Matti Puolakan elämäntyöhön, teorioihin ja kirjoituksiin. Sellainen materiaali, vieläpä runsas ja kiitettävällä huolellisuudella koottu, on olemassa: Matti Puolakan yksityiskokoelma Suomen Kansallisarkistossa.

Kokoelma on luvanvarainen. Kiinnostuneen tulee anoa kirjallisesti lupaa arkistoon tutustumiseen Pia Länsmanilta, joka toimii arkistoa ylläpitävän Uusi historia ry:n yhteyshenkilönä. Anomuksen saatuaan Pia konsultoi Puolakkaa ja vastaa sitten anojalle luvan eväten tai myöntäen. Lupapaperin kanssa kirjoituksiin pääsee tutustumaan Helsingissä Kansallisarkiston lukusalissa, Rauhankatu 17.

Arvioin, että Kansallisarkiston Puolakka-kokoelma ei juurikaan mene päällekkäin muistejamaolaisuudesta.fi -materiaalin kanssa. Aineistot ovat – mahdollisesti optimaalisella tavalla – toisiaan täydentäviä.

(Raimo Laakia 19.2.2017)

20. Kolmas vastine. Salaliitoista taidokkain?

”Vastine Vihreä Lanka -lehdessä 23.9. ja 7.10. olleisiin valheisiin.

Saarenmaa-projektiin kohdistamienne yksiselitteisten valheiden räikeys ja runsaus, kantojemme jatkuva vääristely (yhtään lausuntoa ei ole jätetty vääristelemättä), se että olette ainakin tähän asti kieltäytyneet julkaisemasta vastineitamme, ja jatkaneet parjauskampanjaanne ystävämme kuolemantapauksen jälkeenkin todistavat vääjäämättä, että kysymys on jostain paljon vakavammasta kuin vain huonosta lehtimiesetiikasta, sensaationhalusta, henkilökohtaisesta katkeruudesta tai itsetarkoituksellisesta pyrkimyksestä vääristellä Suomen lähihistorian tärkeimpiä tosiasioita.

Kysymys on Timo Harakan, Esko Naskalin, Raimo Laakian ja ”Reijon” sekä muutamien eestiläisten suunnittelemasta talousrikoksesta – siinä ohessa kyllä sitten paljon muustakin.

Olemme teille jatkuvasti sanoneet, että Saarenmaan kulttuuriprojektissa olemme olleet vain alullepanijoita ja että haluamme siihen mukaan täysin riippumattomaan hallitsevaan asemaan erilaisia kulttuurihenkilöitä ja virallisia kulttuuriliittoja. Tuo on ollut määrätietoinen suunnitelmamme, jota olette nyt monella tavalla vaikeuttaneet ja josta olette antaneet koko ajan tietoisesti täysin valheellisen kuvan.

Ilmoitimme teille heti tämän prosessin alussa, että ”liikemies Reijo” esitti viime talvena meitä kohtaan avoimen taloudellisen kiristysvaatimuksen.

Hän vaati asiantuntijoiden arvioiden mukaan potentiaalisesti erittäin arvokkaasta liikeyrityksestämme huomattavan suurta osuutta itselleen. Hän ilmoitti, että ellemme tähän suostu, niin hän

(a) toimeenpanee (yhdessä eräiden Suomen vihreiden, eräiden ex-taistolaisten ja omien eestiläisten ystäviensä kanssa) julkisen parjauskampanjan syyttämällä projektissa toimivia henkilöitä aikeista turmella liiketoiminnallaan Saarenmaan luontoa, ”maolaisuudesta” (sehän oli leima kaikelle sille vasemmistolaiselle arvostelulle mitä Suomessa 1970- ja 80-luvulla Neuvostoliittoon kohdistettiin) ja pyrkimällä yleensäkin häpäisemään heidät henkilöinä keinoja kaihtamatta,

(b) ottaa yhteyttä Eestissä toimiviin mafia-ryhmittymiin. Meillä on hallussamme aineisto, jolla voimme osoittaa edellä sanotun kumoamattomasti todeksi.

Meillä on todisteet ”Reijon” roolista tässä asiassa ei vain viime talvelta vaan myös siitä, että hän on ollut nyt (yhdessä Raimo Laakian kanssa) tämän parjauskampanjan alottamisen ja siitä seuranneiden eestiläisten mafia-kiristysten takana. Ette voi millään kiistää sitä, etteikö VL:n päätoimittajan toiminta olisi ollut Raimo Laakian, ”liikemies Reijon” ja hänen eestiläisten ”liikekumppaniensa” kanssa täysin yhteensopivaa ja koordinoidusti jatkettua.

Vaikka olimme informoineet päätoimittaja Timo Harakkaa ja toimittaja Esko Naskalia siitä, että he ovat tekemisissä rikollisten ainesten ja rikollisten pyrkimysten kanssa, he ovat jatkuvasti kieltäytyneet tutustumasta tähän olennaisimpaan puoleen liittyviin tosiasioihin ja aineistoomme.

Vaadimme heitä järjestämään yhteisen tapaamisen ”Reijon”, VL:n toimittajan ja meidän sekä Laakian, VL:n toimittajan ja meidän kanssa. Vaadimme useita kertoja myös heitä ottamaan yhteyttä A. Santaholman pesänselvittäjä-lakimieheen.

Kaikesta tuollaisesta Vihreä Lanka kieltäytyi. Kaikki tämä on jotain aivan muuta kuin karkeata lehtimiesetiikan rikkomista.

Agenttinne Tertia Suolahden avulla saitte hyvät tiedot sekä tämän yrityksen valtavasta (ja pienillä investoinneilla toteutettavasta) taloudellisesta potentiaalista sekä siitä akuutista (mutta myös väliaikaisesta) talouskriisistä, johon olimme ajautuneet. Häneltä saitte tietää sen, että

(a) voitte äärimmäisen rajulla hyökkäyksellä (ja vain sellaisella) kaataa meidät nyt, mutta ette esim. 2 kk:n kuluttua. Suolahdelta saitte tietää, että Saarekombissa oltiin tänä syksynä aloittamassa useita erilaisia kansainvälisiä kursseja (kuvanveisto, taidemaalaus, nukenvalmistus- ja yleensä keramiikka, ekofilosofiaa sekä feminististä teoriaa käsitteleviä seminaareja, jooga-, tai chi-, qiqong- ja homeopatiakursseja) sekä että olimme tuomassa Saarenmaalle 16-raitaista erittäin hyvää musiikkistudiota. (Jorma Vastelinille se oli henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä asia. Myös saarenmaalaisille muusikoille: olimme sopineet, että tuotamme ilmaiseksi saarenmaalaista kansanmusiikkia käsittelevän levyn sekä että annamme heidän muutenkin käyttää studiota määräaikoina ilmaiseksi).

Kaiken tämän olette nyt onnistuneet torpedoimaan – ja siten myös estämään akuutin rahapulamme ratkaisun.

Olette jatkaneet Tertia Suolahden haastattelulla parjauskampanjaanne.

Jokainen Suolahden syyte on vale, ja sen voi todistaa helposti täysin sitovasti monet eri tahoja edustavat henkilöt niin Suomessa kuin Eestissä. Te myös tiesitte itse aivan varmasti Suolahden monet väitteet yksiselitteisiksi valheiksi. Menettelynne tämän haastattelun suhteen oli rikollista myös siksi, että aivan hyvin olisitte voineet (kaiken tapahtuneen jälkeen se olisi ollut ehdoton velvollisuutenne) tiedustella näistä asioista hyvin monelta kyseisenä aikana Kuressaaressa kaiken aikaa paikalla olleilta henkilöiltä.

Ei ole epäilystäkään, että hän oli tullut Raimo Laakian ja varmasti myös Vihreän Langan toimittajien (ehkä vähän eri muodossa) antamien ohjeiden mukaisesti tekemään tuollaista parjauskirjoitusta Saarenmaalle. (Suolahden syytöksistä jokaiseen vastataan yksityiskohtaisesti parinkymmenen suomalaisen ja saarenmaalaisen toimesta erillisessä kirjoituksessa niin julkisuutta kuin tuomioistuinta varten.)

Suolahden artikkelin rikollisen luonteen tekee erityisen raskauttavaksi (ja toisaalta omalla tavallaan todistaa tämän koko ajojahdin koordinoitua luonnetta) seuraava:

Suolahti kuuli ja luki Saarenmaalla kaikki tosiasiat talousyrityksen , kulttuuriprojektin ja luonnonsuojelun keskinäissuhteista. Hän tiesi aivan hyvin, että sekä teidän alkuperäisen artikkelinne (joka aiheutti Jorma Vastelinin kuoleman) että lehdessänne julkaistun artikkelin väitteet olivat täyttä valetta ja röyhkeää parjausta. Lisäksi hän tiesi, ettei meidän vastineita oltu hyväksytty. Kaikesta tästä huolimatta hän julkaisi tuollaisen parjauskirjoituksen!

Hän myös itse myönsi usealle henkilölle Helsingissä Saarenmaalta palattuaan, ettei Vihreän Langan linjassa voi olla kyse mistään muusta kuin organisoidusta rikollisesta yrityksestä kaataa meidän talousyrityksemme ja alullepanemamme kulttuuriprojekti. Hän sanoi ymmärtävänsä, että toimittajien päämääränä on (yhteistyössä eräiden Eestissä toimivien liikemiesten ja siellä muutaman kulttuuri- ja luonnonsuojelupiireissä liikkuvien henkilöiden kanssa) kaapata projektista mahdollisimman paljon itselleen sekä jatkaa sen kehittämistä valmiiksi luodun perustan pohjalta.

Katumapäälle tultuaan T. Suolahti on keskusteluissa usean myös ulkopuolisen henkilön kanssa myöntänyt, että hänet oli lahjottu tekemään mahdollisimman valheellinen kuvaus ko. projektista ja siellä olevista henkilöistä. (Näistä keskusteluista on useat äänitetty.) Lisäksi hän sanoi, että jäljet vievät Tallinnaan. Siellä liikkuu muutamia sellaisia suomalaisia suurliikemiehiä jotka eivät keinoja kaihda. Jotkut heistä tietävät aivan hyvin talousyrityksemme potentiaalisen arvon, ja erään taholta meitä on yritetty jo kerran huijata, tosin silloin vielä ”pehmein” konstein.

Juttunne koko luonne oli sellainen, että olitte alunperin päättäneet (varmasti myös joidenkin lehdestänne täysin riippumattomien henkilöiden kanssa), että vastineita ei sitten oteta. Joku raaka liikemiestaho on kehoittanut teitä kirjoittamaan niin räikeää parjausta kuin olla voi, ”jotta heidän projektinsa kaatuu siihen paikkaan, kävi muuten sitten miten tahansa”.

Alkuperäisessä artikkelissanne hyökkäyksen tämä puoli näkyi julkaistuakin selvemmin: mitä räikeämpiä ja lukuisampia valheita, sitä varmempaa että vahinkoa seuraa… Väititte mm. sellaisia mielettömyyksiä, että ”maolaiset” ovat tuhonneet August Mälkin synnyinkodin ja rakentavat siihen tilalle diskon. Miten tuollaisiin valheisiin voi vastata?

Tosiasiassa

(1) Mälkin synnyinkoti on ollut aivan raunioina jo kymmeniä vuosia,

(2) olemme sopineet tilan perillisen ja Eestin kirjailijaliiton kanssa että se rakennetaan museoksi,

(3) sekä sopineet että lähellä sijaitseva kasarmi kunnostetaan kirjailijakeskukseksi ja että kaikki tämä tulee Eestin kirjailijaliiton hallintaan, sekä että

(4) kyseiselle maatilalle, sen perillisen kanssa, yhteisen suunnitelman pohjalta pyritään kehittämään lomakylä, joka

(a) kehitetään luonnonsuojelun tarkimpien periaatteiden mukaisesti,

(b) osa lomakylän tuloista tulee Saarenmaan luonnonsuojelun ja ko. kirjailijakeskuksen toiminnan tukemiseen.

Syyte ”maolaisuudesta” on myös mieletön. Tiedätte varsin hyvin, että esim. Matti Puolakka on keskeisenä elämäntehtävänään viimeiset viisitoista vuotta systemaattisesti arvostellut Mao Tsetungin ajattelua, leninismiä, marxismia ja yleensä sosialismin teoriaa sekä pyrkinyt siltä pohjalta kehittämään täysin uutta yhteiskuntafilosofiaa.

VL:n toimittajat tiesivät että periaatteidemme pohjalta vaadimme kaikkia mukaan tulevia sijoittajia sitoutumaan kunnioittamaan tarkasti Saarenmaan luontoa, kulttuuria, tapoja sekä paikallisia liikekumppaneitamme. Nämä periaatteemme ovat saaneet Saarenmaan kulttuuri-ihmisten valtaenemmistön varauksettoman kannatuksen. Ainoastaan jotkut vanhan vallan jäänteet ovat luonnonsuojelun varjolla ja määrättyjen liikemiespiirien avulla omia etupyyteitään ajaakseen mukana jollain tavalla tässä kollektiivisesti organisoidussa rikollisessa hankkeessa.

(Erään tällaisen ”luonnonsuojelijan” asiallisuutta kuvastaa esim. se, että kun olemme erään suomalaisen tutkijainsinöörin kanssa selvittäneet mahdollisuuksia tuottaa Saarenmaalle tuulienergiaa, niin hän on asettunut tätäkin projektia vastaan sillä perusteella, että tuulivoimalat tappavat ilmasta niin paljon hyttysiä ja muita itikoita.)

Asian rikosoikeudellinen puoli jää juristien hoidettavaksi. Valitettavasti Vihreän Langan rikollisten menettelytapojen vuoksi joutuu kärsimään koko Suomen luonnonsuojeluväki.

Varoitamme VL:n lukijoita: kaikki tähänastiset lausuntomme ja dokumenttimme on vääristelty!!

Joka tapauksessa vaadimme tässä asiassa myös muiden asianosaisten henkilöiden vastineiden julkaisemista!!!

Lisätietoja

(1) näistä valheista, joiden oikaisemiseen meille ei palstatilaa ole annettu, sekä

(2) Saarenmaan kulttuuriprojektin todellisesta luonteesta ja siihen sisältyvistä mahdollisuuksista saa seuraavasta osoitteesta (T. Vainio, Porttitie 9 C 25, 00940 HKI, puh. 306 737 tai Saarenmaalta allekirjoittaneilta os. Kuressaare, Pikk 26, Eesti).

Helsingissä 18.10.1993 Iris Keinänen, Niilo Rikula”

18. Monta vastinetta Vihreälle Langalle

Syksyllä 1993 kirjoituksiin tuli useita vastineita. Timo Harakka selvitteli asiaa Julkisen sanan neuvostolle muun muassa näin: ”…Vainion ryhmältä saapui syys-lokakuussa niin monta erilaista kannanottoa eri versioin ja eri osoitteisiin, että he itsekin merkitsivät kantelunsa liiteluetteloon vain kaksi kolmesta jätetystä vastinevaatimuksesta… ja kantelun tekijät olivat kuitenkin alkuaankin vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi jonkinlainen ajojahti heitä kohtaan, ja pyrkivät estämään artikkelien julkaisun muun muassa tunkeutumalla lehden toimitukseen taittoiltana…”

Timo Vainion mukaan tuona iltana toimitukseen ilmaantui lopulta poliisi ja puolakkalaiset vastineentuojat joutuivat ulos.

Ihan ensimmäisen vastineen kirjoittivat Timo Vainio ja Pia Länsman. Se oli pitkä. Siinä muun muassa ihmeteltiin kuka ”liikemies Reijo” mahtaa olla. Tekstiä en ole löytänyt.

Toisen vastineen kirjoittivat Timo Vainio ja Pia Länsman.

Kolmas tuli Iris Keinäseltä ja Niilo Rikulalta. Vastineteksteistä voi päätellä, että ne kaikki laadittiin Matti Puolakan tiiviissä ohjauksessa.

Sekä Vihreän Langan toimitus että Julkisen sanan neuvosto pitivät vastineita julkaisukelvottomina.

Muisteja-sivustolle julkaiseminen ei ole ongelma. Vihapuhehan kohdistuu minuun. Tekstit kertovat henkisestä todellisuudesta ja niillä on kaunokirjallisia ansioita.

(Raimo Laakia 17.2.2017)

6. Raimo Laakian kirje Olli Santavuorelle 18.1.2005

http://www.santavuori.com/Muistelmat.html

Olli Santavuori kysyi kerran, miten irtautumiseni Matti Puolakasta tapahtui. Vastasin sähköpostilla, mutta osaamattomuuttani teksti katosi bittiavaruuteen. Muutaman viikon päästä kirjoitin uudelleen. Se säilyi.

Olli Santavuori on porilainen psykologi ja kirjailija, joka on julkaissut useita teoksia. ”Kehitys vai kumous” pamfletti  isänsä Martti Santavuoren kanssa, Karisto 1970. ”Anttooran elämää ja ihmisiä” Porin saariston paikallishistoriaa pikkusiskonsa Heli Santavuoren kanssa, Painokimara 1991. ”Filosofian kirja”, netissä. ”Metafysiikan kirja”, netissä. ”Psykoterapian kirja”, netissä. ”Poliittiset muistelmani”, netissä. Matkakertomuksia Espanjasta ja Etelämereltä, scifinovelli matkasta Alfa Kentauriin, netissä.

Olli toimi vuosina 1970-71 Helsingin Marxilais-Leniniläisen Seuran puheenjohtajana. Muistan, miten häntä kehuttiin: Olli on selkeä ja niukkasanainen, se on marxilaista, Puolakka sanoi.

Yksi nettikirjoista ”Maolaisuus sisältäpäin 1969-74” esittelee laajahkosti Ollin havaintoja maolaisuudesta. Netin osassa ”Vieraskirja” on arvokasta keskustelua. Osin keskusteluasetelma on sydäntä raastava.

Maolaisuutta koskevat keskustelupuheenvuorot Ollin vieraskirjassa ovat numero

47   (Heli Santavuori 3.11.2008),

48   (Olli Santavuori 6.11.2008),

49   (O.S. 9.11.2008),

50   (O.S. 11.11.2008),

51   (H.S. 11.11.2008),

52   (O.S.11.11.2008),

53   (O.S. 26.11.2008),

54   (O.S. 4.12.2008),

116   (Vesa Keskisarja 26.3.2012),

118   (O.S. 1.5.2012),

127   (H.S. 19.7.2013),

128   (O.S. 20.7.2013),

132   (O.S. 26.2.2014)

www.santavuori.com/Muistelmat.html

Tämän kirjeeni Olli julkaisi hieman lyhenneltynä nettikirjansa liitteenä, tosin vasta viiden vuoden päästä 9.1.2010.

Kirjeeni kokonaisuudessaan:

”18.1.2005 Irtautuminen Matti Puolakasta. Vastausta Olli Santavuoren kysymykseen.

Kun luin muistelmiesi maolaisosion, ajattelin, että on kovin hyvä, että ilmaantuu muistelmia. Kovin monia ei liene vielä olemassa. Yksi väitöskirja (Hämeen Sanomien toimittajalta, akateeminen, ei ollut itse maolainen), julkaisuluettelo tamperelaiselta maolaiselta (jossa kannanotot erittäin varovaisia), mainintoja Bonsdorffin ja Tarvaisen kirjoissa, jokin itsetilitys Bjarne Nitovuorelta (en ole tekstiä nähnyt enkä ole aivan varma, onko sitä olemassakaan), joitain kirjoituksia mediassa (ainakin Kari Koskelalta, haastattelupohjaisia tekstejä minulta). Tiedätkö muita?

Kun vanhoja maolaisia tapaa, usein puhutaan siitä, miten perustaa arkisto, jota Matti Puolakka ei xxx… (käsittelen arkistojen suojaamista) …xxx riittää loputtomiin. Netti olisi ehkä sittenkin varmin paikka luoda meidän historia, moni-ilmeinen ja monen ihmisen tekemä – vastakohtana Matin lopullisille totuuksille.

Itse teen remonttia ja hoidan 3-vuotiasta poikaani, joten aivan näinä aikoina en suuresti voi keskittyä muistelemiseen. Mutta talo ja tila alkaa olla yhä valmiimpi ja poika vanhempi, joten lopulta aikaa tulee. Ajattelen, että yhtä sun toista lopulta kirjoitan, vaikka mahdollisesti en kovin laajaan julkisuuteen.

Miten irtautuminen Matti Puolakasta tapahtui?

Suomi-Kiina Seurasta lähdön (tosiasiassa 1975, vaikka nimeni roikkui vielä joitain aikoja päätoimittajalistassa) jälkeen työskentelin Nokian kaapelitehtaalla, Meilahden lääketieteellisillä laitoksilla, free-lance kirjoittajana melkein kaikissa Suomen lehdissä, Puola-Solidaarisuus yhdistyksessä, evyssä, lukuisissa ympäristöprojekteissa, alkuvihreydessä, ehdinpä mukaan vielä eläinoikeusliikkeeseenkin ennen kuin sisäinen vaatimukseni ”pienestä elämästä” kasvoi riittävän suureksi ja vetäydyin tänne Sipoon korpeen. Alussa olin erinomaisen maolainen, lopussa pidin maolaisuutta yhtenä lahkona.

Selvän käännekohdan määritteleminen lienee mahdotonta. Se oli aivomatka, jana. Tuon matkan varrella näki elämän, yhteiskunnan, ihmisyksilöiden monta kirjoa, ja havahtui silloin tällöin, että todellisuus on laajempi ja monempi kuin Matti Puolakan ghetto. Matti Puolakan kaltaisia guruja maailmassa on varmaankin muutama tuhat, kukin on luonut pienehkön ryhmän, jota aluksi pitää koossa karismallaan, sitten vuosien varrella tulee muita koossapitämiskeinoja – jotka eivät kestä päivänvaloa. Ryhmästä tulee gurulle taloudellinen ja henkinen välttämättömyys, ryhmäläiset mätänevät vuosien mittaan, kun itsenäiset ihmiset linkoutuvat ulos ja jäljelle jäävät ”isän etsijät”. Niin kauan kun ryhmä vetää puoleensa uusia ihmisiä, jonkinlainen dynaamisuus säilyy. Kun uusia ei enää tule, juttu muuttuu niin kauheaksi, että se on jo humoristista.

Konkreettinen irtautumistapaus sattui 1986. Oliko silloin kevät vai syksy? Puolakka oli koonnut ihmisiä ”yleiskokoukseen” tai ”luennolle” Otaniemen omakotitaloon. Paikalla oli ehkä 30 ihmistä. Matti puhui monologia. Juuri kukaan muu ei puhunut. Tunnelma oli tyypillisen raskas, harmaa, murheellinen, sanoisinko lyijyinen. Ilmapiirin erilaisuus tuolloin kohtuullisissa voimissaan olleeseen ympäristöliikkeeseen oli aivan käsinkosketeltava. Tuo draivi, joka oli ollut punaisten lauantaiden aikoihin 1968, draivi, joka pulpahti uudelleen Suomeen alkuvihreydessä Koijärvellä, ja kolmannen kerran kettutyttöjen ja -poikien esiinjuoksussa (marssi-sanaa ei voi tässä yhteydessä käyttää) 1995, tuo draivi oli Puolakan piirin  niin täydellisesti jättänyt kuin jättää voi.

Siinä istuin jollakin sohvan puolikkaalla kuuntelemassa. Sitten Matti alkoi puhua Nallesta (Lea Ulmanen), joka oli ollut jonkin aikaa hänen sänkykaverinsa. Matin mukaan Nalle oli kohdellut häntä niin ja niin väärin. Niinpä niin.

Ajattelin, että Matilla ei ole suhteellisuuden tajua. Tunsin Nallen hyvin ja tiesin, kuinka erilainen ihminen hän on Mattiin tai minuun verrattuna. Alkeellinenkin suhteellisuuden taju ja oikeudentunto edellyttää, että Nalle saa haukkua Matin mennen tullen, mutta Matti ei saa yleisön edessä ryhtyä repostelemaan Nallea. Ryhtyessään tuohon Matti käyttää murskausvoimaa, jonka käyttö on ihmisten kesken jo aikoja sitten kielletty. Muun muassa tässä näkyy lahkolaisuus.

Heti tuli mieleen Toinin murskaus, jonka Matti johti joskus 1972 tai niillä main. Siitä lähtien (ja sitä ennenkin) noita ”noitavainoja” on käyty. Kohteena on yhtä hyvin sänkykaveri kuin ”revisionistinen toveri”, pohja on kommunistisen liikkeen loputtomissa linjataisteluissa, siinä, että SKP:n maanalaisella kaudella erimielisyydet muuttuivat hyvin henkilökohtaisiksi, Matti imi tuon käyttäytymismallin jollain lailla isänsä ja äitinsä maailmasta, jotka kävivät eroamisprosessia ja isä halusi viedä asian SKP:n keskuskomitean käsiteltäväksi. Kiinan näkyvät ja kiihkeät linjataistelut varmasti kovin kannustivat Mattia ”noitavainoiluun”.

Kun Toinin murskaus noin vuonna 1972 tapahtui, minun ja muiden vika oli, että annoimme sen tapahtua. Meidän olisi pitänyt nousta vastarintaan. Osa maolaisista meni mukaan, mutta silmiinpistävä määrä oli kuitenkin hiljaa. Osa meistä pyyteli kapakassa Toinilta anteeksi tai osoitti muuta ystävällisyyttä Toinia kohtaan.

Kai minussa on aina ollut vähän teatraalisuuden taipumusta. Itsestään selvää oli, että jos olisin kommentoinut Matin asiaväitteitä Nallesta, olisin mennyt täysin asian ohi, niinpä töksäytin suunnilleen ”Nallehan on kaunis tyttö, ei häntä pidä haukkua”. Tilaisuuden jälkeen kävelin sitten Hannu Salvin kanssa Kuusisaareen päin ja Hannu oli huolissaan: ”mitenkähän tässä nyt käy?”

Seuraavana päivänä Matti soitti ja koetti tapansa mukaan jotenkin mielistellä. Sanoin, että ”pidän puolen vuoden loman Matti Puolakasta”.

Kun puoli vuotta oli kulunut, ei tehnyt yhtään mieli palata Matin monologeja kuuntelemaan. Välissä oli ollut joitain yrityksiä tehdä minusta jonkinlainen ulkojäsen. Minun sisäisen elämäni kannalta merkittävin tapahtuma noina aikoina oli Pia Länsmanin lopullinen irtiotto minusta. Olin tuntenut hänet kymmenkunta vuotta, koin hänet sydänystäväkseni. Vikat vuodet olivat olleet kulkua kahteen suuntaan: hän kulki yhä tiukemmin Mattiin kiinni, minä Matista poispäin. Sydänystävyyden täysi katkaisu oli konkreettisesti aika dramaattinen tapahtuma ja hän siinä yhteydessä kertoi saaneensa tukea Matilta ja Iiris Keinäseltä.

Pian irtiotto vaivasi minua kauan. Varmaankin on tämän tarkastelun ulkopuolella, mikä siinä oli oikein tai väärin kenenkin taholta, jos kenenkään, jos oikein tai väärin ollenkaan. Mutta kovin se vaivasi. Oli vapauttavaa ja onnellista tuntea olevansa irti Matista, mutta surullista olla irti Piasta.

Kului vuosia. Silloin tällöin joku tuli kadulla vastaan ja kertoi yhden tai toisen käden kuulumisia. Puolakassa vielä kiinni olevia koetin aina kehottaa toimimaan myös jossain muissa liikkeissä. Ajattelin, että maailman kohtaaminen avartaa. Kehotuksillani ei varmaankaan ollut vaikutusta. Mutta kansalaisliiketoiminnassa asia näkyi selvästi: ne, jotka olivat tiukasti kiinni Puolakassa, eivät tehneet mitään missään muualla; jotkut niistä, joiden liekanaru oli pitempi tai jo katkennut, tekivät sentään jotain.

Koska olin teini-iästä lähtien jollain lailla profiloitunut julkisuudessa, toimittajat soittelivat silloin tällöin kysyäksensä maolaisuudesta. Otin tavakseni vastata rehellisesti ymmärrykseni mukaan.

1990-luvun alussa sattui, että Vihreä Lanka soitti (olin silloin Malmilla yksityisenä lastenhoitajana) ja kyseli Puolakasta ja hänen Viron bisneksistään. Keskustelu kesti noin tunnin ja koin sen häiritsevän hoivatyötä. Lanka palasi myöhemmin aiheeseen ja annoin tietämiäni tietoja. Lanka oli innostunut aiheesta kahden naisen aloitteesta. Naisten rooli oli ollut se tavallinen: ainakin toisella sänkykaveruus Matin kanssa, hetken elämä Matin vierellä ja sitten päätteeksi ”noitavaino”, siinä ohessa ehtivät nähdä Viron bisneksen kummallisuuksia.

Vihreässä Langassa ilmestyi muutaman jutun sarja, niitä lainattiin virolaisissa lehdissä ja taisivat virolaiset tehdä jotain omiakin selvityksiä. Jutuista kävi ilmi Puolakan lahkolaisuus höystettynä human interest         -sekoilulla. Puolakan lähellä tuolloin olleet sanoivat myöhemmin, että kirjoittelu täysin tuhosi suurisuuntaiset bisnesmahdollisuudet Virossa. Lienee mahdollista, mutta olen kyllä varma, että Puolakka olisi tuhonnut ne muutenkin. Puolakan elämäntapa ja bisneksenteko kun ovat ihan eri planeetoilta.

Kun yksi Vihreän Langan juttu oli ilmestynyt ja toinen oli painossa, jutun kirjoittaja Tertia Suolahti soitti minulle ja pyysi pikaisesti tulemaan kapakkaan Helsingin keskustaan. Tertian olin tuntenut jotenkuten vuosia, näinä viikkoina jutunteon aikana olin oppinut tuntemaan häntä enemmän.

Menin. Kapakassa istuivat pyöreässä pöydässä Tertian seurassa Matti Puolakka, Jaska Muilu, Markku Aro, Pertsa Koskela, oliko Sinikka Littu, oliko joku muu, Heli ei vissiin ollut läsnä. Matti oli vahvasti humalassa ja joidenkin psyykepillereiden vaikutuksen alainen. Tertia oli vahvasti humaltumassa. Muut olivat jonkin verran selvempiä. Muilu ja Aronpoika olivat jonkinlaisia adjutantteja, istuivat Matin molemmilla puolilla ja koettivat jotenkin hänestä pitää huolta. Tunnelma oli täysin maassa. Matti hoki ”tämä on murha”, ”tämä on murha”, ”kohta Pia tulee”, ”onko Pialle soitettu”, ”Pia tulee tunnin päästä”. Muut olivat hiljaa, selvästikin puhuminen joko sovitusti tai luonnostaan kuului Matille.

Istuin ehkä vajaan tunnin. Ihmettelin mielessäni – ja ihmettelen vieläkin – onko tämä näytös vai totta? Ihmisten humalatila syveni, sain Tertian suostumaan lähtöön ja vein hänet kotiin. Matti ja esikunta jäivät pöytään painumaan sekavaan kasaan.

Muutamat päivät ennen tuota olivat olleet Matilta ja esikunnalta hektistä yritystä painostaa Vihreä Lanka ja Tertia vetämään kirjoitukset pois, mm. Aronpoika ja ”uusi” Tampereelta lähtöisin ollut kaveri olivat useassa tuntien pituisessa jaksossa yrittäneet tunkeutua Tertian asuntoon. Osan tuosta ajasta olin Tertian seurassa. Toimitukseen he olivat tunkeutuneet ja Timo Harakka oli joutunut heittämään heidät aidon fyysisesti ulos.

Muutamana vuonna tuon jälkeen sattui joitain mainitsemisen arvoisia sattumuksia.

Menin aika myöhään yöllä Kalliossa Roskapankkiin juomaan kaljan. Meno oli villi niin kuin aina. Istumapaikkoja ei ollut, seisoskelin television edessä. Yhtäkkiä Matti Puolakka seisoi edessäni ja heristi kättään ”murhaaja!” hän pontevasti julisti. Hän oli aika skarppi ja hyvässä kunnossa. ”Olet tappanut Hanskin!” Ihmettelin hänelle, että vastahan Hanski tuli elävänä kadulla vastaan. Sanoin, että ”sun pitäis mennä hoitoon”.

Joidenkin viikkojen päästä sain vahvistuksen, että Hannu Salvi oli todella kuollut. Sairaskohtaukseen, yksin, sitä ennen Matti oli ajanut hänet pois Virosta ”noitavainolla”. Hannu, jos kuka, oli hyvin lojaali Matille. Mutta sekään ei pelastanut häntä Matin psykotekniikalta: vedetään lähelle, työnnetään kauas, vedetään lähelle, työnnetään kauas.

Paljon samantapaista oli Tomas Brunilan kohtalossa.

Kerran keskipäivällä Porthanian lähettyvillä Iiris Keinänen, Matin tuolloinen oikea käsi, tuli kadulla vastaan ja oikein keskittyi katsomaan minua murhaavasti, siis todella niin että se tuntui. Heti tuli mieleen joku Matin ja Iiriksen luento tai teksti, jossa he puhuivat, miten ihmisen voi katsoa hengiltä.

Eipä se pelastanut Iiristä. Hän riitaantui Matin kanssa ja kuoli sairaskohtaukseen sen jälkeen.

Iiriksen kuoliaaksi katsomisen jälkeen aloin laskeskella, montako ennenaikaista kuolemaa maolaisjoukossa tapahtui. Pääsin johonkin kahteenkymmeneen. Suhteellinen osuus on hurjan suuri, kun meitä oli kriteereistä riippuen sata tai kaksisataa. Ja kaikki kuolemat alle viisikymppisinä. Joku lääketieteen tilastoja tunteva voi kertoa, kuinka moninkertainen kuolemanriski on verrattuna normaaliväestöön. Veikkaan että kymmenkertainen.

Joskus 1990-luvun puoliväliä lähestyttäessä sain käsiini mainoksen, että Puolakka pitää luentotilaisuuden Rikhardinkadun kirjastossa. Tilaisuuden oli määrä olla jotain sen tapaista kuin ”kauden avaus” tai ”uusien tutustuminen” tms.

Menin. Työnsin pyörääni ylös Korkeavuorenkatua ja näin silmäkulmastani, miten Matti ja Heli kulkivat samaan suuntaan toisella puolen katua. Havaitsin heidät ensin. Hetken päästä Matti näki minut, elehti Helille, hidastivat kulkua ja vetäytyivät sivulle. Ikään kuin elokuvassa ”annetaan sen mennä ohi, ettei se huomaa meitä”. Työnsin pyörääni vakaasti eteenpäin, ohi kirjaston, aina vaan. Hetken päästä laskin Korkeavuorenkatua alas ja menin tilaisuuteen, noin viisi minuuttia myöhässä.

Paikalla oli alle 10 ihmistä: Matti, Heli, Aro, Littu, oliko Pertsa Koskela, yhtään uutta ei ollut. Matti puhui ja meni jotenkin sekaisin kun tulin paikalle. Hän hyppi aiheesta toiseen eikä saanut mistään otetta. Ja taas hän koetti mielistellä. Humalassa eivät olleet, tunnelma oli vakaasti murheellinen. Istuin puolisen tuntia, kiitin saamastani informaatiosta ja läksin.

Helpottunut johtopäätökseni oli, että uusien rekrytointi ei Matilta enää onnistu. Nuorison kulttuuri on niin erilainen, että karisma ei enää pure. Olin ajatellut jotenkin niin, että jos uusia pystytään rekrytoimaan Matin lumopiiriin, heitä tulisi jotenkin varoittaa ”noitavainoista” ja kuolemista. Päätin jatkaa jonkinasteista silmälläpitoa, mutta pidättäytyä aktiivisista toimista.

Ajattelen, että olemme jonkin verran syyllisiä xxx, kun aikoinaan autoimme Matin lentoon. Voimme koettaa ehkäistä uusien kohdalla tuon kohtalon. Vanhojen, Mattia edelleen tukevien kohdalla, emme paljoa voi, eikä kai tarvitsekaan, koska itsesyyllisyys on niin suuri. Tästä kuitenkin seuraa jonkinasteinen velvollisuus Matin silmälläpitoon.

Omalta osaltamme varmaan on järkevää kirjoittaa tilitys ja historia: näin elimme, ei se hassumpaa elämää ollut, onneksi emme onnistuneet vallankumouksessamme. Vähän ymmälle historia jää, ja niin on hyvä. Me laskeudumme pysäkille ja juna jatkaa matkaa. Tulevat kansanliikkeet, joilla parhaimmillaankaan voi olla vain vähäinen tieto meistä, vievät maailmaa eteenpäin.

Joskus 1980-luvulla vitsailin jollekin, että jos Puolakka pääsee poliittiseen valtaan, minun on paettava Tukholmaan järjestämään vastarintaa. Oli helppo vitsailla, koska valta oli ulottumattomissa. Mutta pienryhmän sisällä Puolakka toteutti ehdottoman valtansa huonoin seurauksin. Voimme lohduttautua sillä xxx…

Tämä tällä erää. Jatketaan harjoituksia! Raimo Laakia.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Uusi historia ry:n kirje yleisradion toimittajalle 7.6.2016

Samat huomiot viha- ja huoltoasemapuheesta kuin dokumentissa 4. Esiintyy. Ei niin paha, koska kohdistuvat julkaisijaan eli minuun. Ensi kerran kirjeen julkaisi Heli Santavuori omilla sivuillaan kesällä 2016.

Uusi historia ry on vuonna 2010 perustettu yhdistys, jonka hallituksen muodostavat yhdistysrekisterin mukaan Sinikka Littu (puheenjohtaja), Pia Länsman ja Timo Vainio.

Vaatinee jonkun verran aivoakrobatiaa yhdistää kirjeen ilmaisut ja ”tiedot” yhdistyksen tarkoituspykälään, joka alkaa ”yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaisen filosofin Matti Juha Puolakan ajattelijantyöstä käytävää keskustelua ja tutkimusta sekä tästä näkökulmasta seurata esihistorian, historiallisen ajan ja filosofian historian uusinta tutkimusta…”

Kirjeen teksti kokonaisuudessaan:

”Alla toimittaja Häkkiselle lähettämäni kirje muutamaa tuntia ennen Raimo Laakian haastattelun lähetystä. Sen johdosta Perttu Häkkinen ehdotti meille omaa haastattelua, joka on kuunneltavissa yo. linkistä. On totta myös, että viivyttelimme vastausta alkuperäiseen haastattelupyyntöön. Syyt selviävät tästä kirjeestä:

Toimittaja Häkkinen kertoi eilen puhelimessa minulle, että ohjelmassa on 40 minuutin haastattelu Raimo Laakiasta. Tämä oli minulle täydellinen yllätys. Sitten toimittaja esitti sähköpostilla toisen käden tietona joitakin Laakian väitteitä, mutta en saanut kuunnella Laakian haastattelua. Niihin piti vastata sähköpostilla aamulla kahdeksaan mennessä. Tämä ei ole mitään reilua vastineoikeutta.

Venäjän tiedustelupalvelun edustajat ovat ilmoittaneet että jos julkaisemme tietomme suomettamisesta, Matti Puolakka, ja mahdollisesti myös minut sekä Pertti Koskela tapetaan. Raimo Laakia tietää tämän. Ilmoitimme tästä myös toimittajalle.

Laakia on historian väärentäjä. Hänen parjaustensa pyrkimyksenä on estää suomettumisen pahimpien ja tärkeimpien tosiasioiden julkitulo Suomessa. Hän osallistuu aktiivisti Venäjän uudentyyppiseen sotaan Suomea vastaan. Hän on täysin verrattavissa Johan Bäckmaniin ja Jon Hellevigiin.

MLR 70-luvulla ja vaihtoehtoliike Itu 80-luvulla olivat ainoat, jotka kertoivat totuuden suomettumisesta. Niille kuuluu kunniapaikka Suomen lähihistoriassa. Ne olivat länsimaissa viisain, uudistumiskykyisin ja keskustelukulttuuriltaan demokraattisin nuorisoliike. Ei mitään poliittista liikettä tai filosofista ajattelijaa ole sotien jälkeisessä Suomessa parjattu niin törkeästi kuin 70-luvun MLR:ää, 80-luvun Itua ja 90-luvun Saarenmaaprojektia ja Matti Puolakkaa.

Raimo Laakia oli päätekijä siinä väkivaltaisessa ja rikollisessa kampanjassa, jonka avulla tuhottiin filosofinen kulttuuriprojektimme Saarenmaalla. Projektin tarkoituksena oli organisoida tutkimusta ja keskustelua suomettumisesta, kommunistisen maailmanliikkeen noususta ja tuhosta sekä ihmiskunnan tien kokonaisuudesta.

Työn viimeisteli saarenmaalainen tuomioistuin kaikkien aikojen näytösoikeudenkäynnissä. Tuossa prosessissa myös kuoli muusikko Jorma Vastelin. Iris Keinänen ajettiin mielisairauteen ja kuolemaan. Raimo Laakialla on verta käsissään.

Raimo Laakia ja veljeni Olli Santavuori edustivat 70-luvulla dogmaattista suuntausta. Matti Puolakan filosofian ydin syntyi juuri heidän suhtautumistapojensa ja ”maolaisten” mielipiteiden arvostelun kautta. Tästä on kirjallisia dokumentteja. Raimo Laakia tietää sen, että Matti Puolakan filosofia on tärkeä koko ihmiskunnalle. Hän on julkisuudessa sen todennut. Mitä tulee Laakian henkilökohtaisiin motiiveihin, niin syynä on sairaudeksi kehittynyt kateus Matti Puolakkaa kohtaan.

Mikäli Laakia nyt pakottaa meidät tulemaan julkisuuteen tietoinemme, teemme sen henkemme uhalla. Avaamme nettisivut otsikolla ”Suomi tarvitsee totuuskomission – myös EU tarvitsee totuuskomission”. Siellä käsitellään paitsi Suomen lähihistoriaa, EU:ta ja ihmiskunnan nykytilaa, niin myös 1900-lukua sekä sitä, miten Homo-suvun 2,5 miljoonaa vuotta jatkunut historia muodostaa kokonaisuuden.

Kirjoitamme kahdella tavalla ihmiskunnalle uutta historiaa: toisaalta käytännöllistä historiaa ja toisaalta filosofian eli ihmiskunnan itsetuntemuksen historiaa.

Kaikki jotka vastustavat Raimo Laakian ja MV-lehden keskustelutapaa ovat tervetulleita sinne keskustelemaan. Raimo Laakian valheet käsitellään kohta kohdalta ja hän saa tulla kommentoimaan.

Uusi historia ry:n puolesta Heli Santavuori.”

(Raimo Laakia 21.12.2016)