16. Päätoimittaja Timo Harakka vastaa Anu Kantolalle

Vihreä Lanka 43/93, 28.10.1993

”Timo Harakka vastaa: Artikkeli Saarenmaan lomakiinteistö- ja kehityshankkeista oli asiallinen, tosiasioissa pitäytyvä ja tasapuolinen. Aihe oli olennainen. Eikö juttua olisi pitänyt julkaista, koska jutun kohteet eivät niin halua? Onko tiedotustutkija Kantola vakavissaan sitä mieltä, että lehti on syyllistynyt vähintään kuolemantuottamukseen – ellei peräti murhaan?”

 

15. Anu Kantola: Vihreän Langan outo ajojahti

Vihreä Lanka 43/93, 28.10.1993

”Ihmettelen Vihreän Langan käynnistämää entisten maolaisten ajojahtia (VL 23.9., 7.10.). Lomailin itse Saarenmaalla kaksi päivää syyskuussa, jolloin tapasin myös muutamia heistä.

Tapasin myös Joren, nuoren kaverin, joka oli kotiutunut Saarenmaalle ja suunnitteli rakentavansa sinne äänitysstudion.

Jore on nyt kuollut. Langan juttu osui suoraan vyön alle. Saarenmaalaiset tiesivät jutun olevan tulossa ja olivat odottaneet Langan ilmestymistä toivoen, että juttua ei julkaistaisi. Kun juttu tuli ulos ja Jore sai siitä tiedon perjantaina 24.9., hän katosi järkyttyneenä kaupungille ja löydettiin seuraavana aamuna kadulta sydän pysähtyneenä.

Lanka vastasi hyökkäämällä. Lehden ainoa kommentti asiaan oli Tertia Suolahden jutussa (VL 7.10.), jossa kirjoittaja kuittasi lyhyesti, että jos yksi lehtijuttu aiheuttaa kuoleman, täytyy liikkeen sisäisten rakennelmien olla pahasti kieroon kasvaneita.

Jäin miettimään, onko tosiaan liikkeen vika, jos hurja lehtijuttu tappaa kohteensa. Ja jos niin olisi, niin oikeuttaako se silti painamaan liipaisinta. Kyseessä on varmasti erikoinen joukko ihmisiä, joiden elämässä on tasapainottomuutta ja vaikeuksia. Mutta he ovat myös yksityisiä ihmisiä, joiden yhteiskunnallista asemaa voidaan pitää hyvin marginaalisena. Olisi tarpeellista pohtia, millä oikeudella ja mistä syystä heitä voi nostaa julkisuuteen. Voidaanko kenen tahansa raha-, alkoholi- ja itsetunto- ja ihmissuhdeasiat setviä lehden sivuilla, varsinkin kun tyylilajina on ollut kummallinen paatos ja hehkutus.

Lahkolaismoralismi journalismin genrenä on muutenkin arveluttavan alkeellista yhteiskunta-analyysia. Kuka voi sanella, mikä elämäntapa on toista parempi niin kauan, kun ihmiset saavat itse vapaaehtoisesti valita, kenen kanssa liikkuvat ja minne rahansa pistävät. Jonkin tulkinnan mukaan ongelmallisia eivät ole niinkään nämä marginaaleihin ajautuneet ihmiset, vaan yhteiskunnan keskusalue, joka ahdistaa kaikkia keskivertokaavaan omilla ehdottomilla valtiollisilla ja verollisilla pakoillaan.

Tekstejä lukiessa tulee mieleen klassinen syntipukki-syndrooma. Poikkeaviin ryhmiin heijastetaan omassa itsessä voimakkaiksi, mutta samalla ongelmallisiksi  ja ahdistaviksi koetut piirteet. Ehkä raimo laakioita, tertia suolahtia ja meitä jokaista vaivaa salainen halu löytää suuri guru tai totuus, jonka vuoksi elää ja taistella. Pieneen ryhmään on helppo projisoida nämä tiedostamattomat toiveet ja nähdä siinä vain suuri johtaja lampaineen. Tuhoamalla ja kieltämällä tämä ryhmä yritetään tuhota myös oma ongelma.

Kyseiset jutut ovat varmasti jääneet lukematta monilta Langan lukijoilta. Juttujen kohteet sen sijaan reagoivat voimakkaasti nähdessään yksityiselämänsä lehden palstoilla. Siksi juttujen tekijöiden pitäisi ymmärtää painomusteeseen liittyvää vastuuta.

Tätä vastuuta perättiin Langassa toisessa yhteydessä, kun (Yrsa Stenius) pohti (VL 30.9.) ruotsalaisten sanomalehtien poliitikkoihin kohdistuneita ajojahteja 80-luvulla. Yksi niistä pakotti Ruotsin oikeusministerin eroamaan ja päättyi ministerin itsemurhaan kolmen vuoden päästä. Tätä kutsuttiin mediamurhaksi.

Anu Kantola

Helsinki